Murehtimisesta

Lakkasin pelkäämästä kuolemaa viime kesänä. Ainakin omaa kuolemaani. Olin aiemminkin pitänyt kuolemaa luonnollisena osana elämää, mutta silti olin pelännyt sitä. Tavatessani enkelihoitajani ensimmäisen kerran, kuolemanpelkoni loppui kuin seinään. Kuolemanpelko ei todellakaan ollut syy, miksi tapasimme. Kuolema vain tuli siinä puheeksi ja tämä nainen sanoi, että ihmiset pelkäävät kuolemaa aivan turhaan. Kuolema tulee kun on tullakseen, … More Murehtimisesta

Mettä

Sekametsä. Kostea, tuoksuva, vehreä, syleilevä, ihana sekametsä.  Koneella istuminen alkaa käydä kropan päälle. Ja silmien! Jouduin ostamaan silmätippoja, kun jatkuvasti tuntuu, että on silmät santaa täynnä.  Kropan ja silmienkin takia metsään on aina vain ihanampi palata. Siellä lepää sielun lisäksi kehokin. Metsässä unelmoin aina, että voisin vain painella sinne pöpelikköön ja elellä siellä kaarnaa ja … More Mettä