Jotenkin on vuosi edennyt siihen pisteeseen, että olemme elokuussa ja melkein jo sen lopussa. Tietokoneella ei ole tullut työasioiden lisäksi istuttua sekuntiakaan. Tässä kuitenkin pieni kuvallinen kohokohtakooste siitä, mitä tämä elokuu on pitänyt sisällään.
Kesän melkein kaikki keikat osuivat elokuulle, peräkkäisiin viikonloppuihin. Tässä Amorphis/Tomi Joutsen Turun Terassikesässä.
Helsingin Jäähallissa saatiin Beast in blackiä ennen kokea ensimmäistä kertaa Finntrollin keikka. Varsin hauska elämys, mitä en etukäteen ollut kyllä hetkeäkään epäillytkään.
Nightwish Fans Meeting osui jälleen elokuulle. Pääsimme paikalle viikonlopuksi. Matkan varrella koukkasimme Vanhan Porvoon sekä Strömforsin ruukin (kuvassa) kautta.
Kiteen rantakentällä muistelimme edellisiä Kitee-käyntejä, kuten Nightwishin vuodentakaista keikkaa.
Kiteeltä poikkesimme muun seurueen inspiroimana myös Altamullan Roadin konserttiin Joensuun Utraan. Onneksi ulkokonserttitila oli katettu, sillä vettä satoi kaatamalla. Pielisjoki virtasi suoraan lavan takana.
Pelkkää lomailua ei elokuu ole ollut. Kissa on seurana etätöissä.
Polttopuut saatiin lopultakin viskattua kaikki sisälle puuvajaan. Vajan ovi saa olla auki vielä syvälle syksyyn niin, että ilma pääsee siellä puhaltamaan. Klapikasassa asui kaksi sammakkoa, jotka piti varoen ohjata muualle. Pressun alta paljastuneet kastemadot olivat heille mieluinen yllätys.
Viimeisimmäksi elokuun keikaksi jäi Warmen Helsingin Tavastialla, kuvassa solisti Petri Lindroos. Oli mukava nähdä ensimmäistä kertaa sekä tämä yhtye että keikkapaikka. Warmenin omien kappaleiden lisäksi settilistalla oli Children of Bodomia, jonka entinen jäsen Janne Wirman on perustanut Warmenin.
Kesä on siinä vaiheessa, että veden alle tehtävät retket ovat alkaneet vaihtua kävelyihin lähimetsässä. Huomaan, että pelkkä ajatuskin auton käynnistämisestä tuntuu jo tässä vaiheessa väsyttävältä. Helpommin tulee lähdettyä tutuille lammille ja metsiin kävellen kotiovelta. Tässä liottelen jalkoja lähimmässä järvessämme.
Kohta on aika kääntää kalenterin sivua. Loppuvuodelle onkin kivoja asioita joita odotella. On viikonloppu Utössä, yöretki Hämeenlinnan Evolle, Amorphiksen keikkaa ja Ensiferumia sekä hotelliyö Helsingissä keskitalvella. Kivoja pieniä juttuja silloin tällöin, ei mitään liian työlästä.
Syksyn puhteeksi koitan alkaa karsia tavaraa, jotta voin myydä ylimääräistä kampetta kirppiksellä keväällä tai kesällä. Alan laittaa myytäviä tavaroita jo nyt syrjään – minulla on kaksi laatikkoa, ”roskiin” ja ”kirpparille” – ja jos huomaan tarvitsevani tavaroista sittenkin jotain, saan ne vielä takaisin. Tämä kikka on ollut minulla jo kauan käytössä vaatteiden kanssa. Pakkaan kassillisen vaatteita pois vietäväksi, mutta jätän kassin yläkerran kaappiin puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Jos en sillä aikaa ala kaivata sieltä mitään, voin olla varma, etten tarvitse niitä vaatteita. Tiedän että minulla on esimerkiksi keittiön kaapeissa tavaraa, joka on seissyt paikoillaan jo kaksi vuotta ilman käyttöä. Joutaa siis laittaa jo pois.
Tarkoitus on karsia aika perustavanlaatuisesti ihan alkaen lautasista, pussilakanoista ja pyyhkeistä. Meillä on kylpypyyhkeitäkin pitkälti toistakymmentä kappaletta, kun todellisuudessa varmaan neljä pyyhettä riittäisi meille koko loppuelämäksi. Pyyhkeitä ei ehkä viitsi kirppiksellä myydä, mutta selvitän olisiko niille tarvetta vaikkapa eläinsuojissa.