Saari avaruudessa

Tallinkin sivut kaatuivat hetkeksi loppukesällä, kun Sabaton Cruisen liput tulivat myyntiin, mutta niin vain sain oman tilauksen läpi ja saimme paikat risteilylle. Tällä viikolla kuukausien odotus sitten päättyi, kun pääsimme oikeasti lähtemään matkaan.

Sabaton Cruise on Sabatonin oma 48 tunnin risteily Tukholmasta Tallinnaan ja takaisin, eikä mukana ole muuta kansaa kuin yhtyeet ja yleisö sekä tietysti laivan henkilökunta. Sabaton esiintyy risteilyllä kahdesti, molempina iltoina, ja lisäksi on erinäinen kirjo muita yhtyeitä aina mukana. Pääsy kaikille keikoille sisältyy lipun hintaan, eli pakettiin kuuluvat keikat, matka ja hytti. Meille kahdelle Sabaton Cruisen hinta oli yhteensä noin 300 €, mikä kuulostaa minusta aika normaalilta risteilyn hinnalta, eli keikat tuntuvat melkein ilmaisilta?? Siihen sitten tuli päälle vielä laivamatkat Turun ja Tukholman välillä suuntaan ja toiseen (meiltä yhteensä noin 200 €).

Muistan mieheni kertoneen tästä risteilystä jo kauan aikaa sitten – se järjestetään siis joka vuosi, korona-aika tietysti pois lukien – ja nyt kun asumme etelässä, totesimme, että voisimme lähteä. Lähteminen täältä etelästä käsin on niin paljon helpompaa kuin pohjoisesta, kun ei tarvitse siirtyä niin pitkää matkaa tai miettiä vaikkapa sitä, miten talo kärvistelisi huonolla tuurilla jopa 30 asteen pakkasissa melkein viikon ajan yksinään ilman takan lämmittämistä.

Matkasimme tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Turusta Tukholmaan. Aamun herätys ei varsinaisesti ollut lempeä, kun laivasta piti olla ulkona jo ennen aamuseitsemää. Saimme kuitenkin koko reissun ajan huomata, että joka ikinen aamu tuntui kuin niskassa olisi aivan tolkuton univelka. Pitkät toimettomat odotukset kai vetelöittivät kehon ja mielen niin perusteellisesti.

Viking Gracesta ulos päästyämme oli heti kärkeen yli kymmenen tunnin odotus edessä, sillä Sabaton-risteily Tukholmasta Tallinnaan lähti joskus 17:30 kieppeillä. Lorvailimme pitkin Tukholmaa ja koitimme saada ajan kulumaan istumalla kahviloissa ja ravintolassa ajan kanssa. Katselimme rakennuksia, patsaita ja lintuja samalla kun siirryimme reilun kuuden kilometrin matkan Vikingin terminaalista Tallinkin terminaaliin.

Kaarle XII:n eli Carolus Rexin patsas.

Tallinkin terminaalissa emme olleet edes ensimmäiset saapujat, vaikka sielläkin saimme odotella lopulta vielä monta tuntia. Taidamme olla vähän huonoja turisteja, kun emme kerta kaikkiaan keksineet mitään tekemistä Tukholmassa. Toisaalta meillä oli painava rinkka mukana, jota mieheni joutui yksin kantamaan kun minä yritin vältellä migreeniä, ja se kyllä söi aika paljon intoa kulkea tai katsella kauheasti mitään ylimääräistä.

Laivaterminaalissa saimme käteemme risteilyn esitteen samalla, kun istuimme ja katselimme terminaalin hiljalleen täyttyvän lumikamohousuisista, hyväntuulisista faneista.

Baltic Queeniin päästyämme veimme tavarat hyttiin ja lähdimme jonottamaan. Meitä edellä jonossa oli tusinan verran ihmisiä, ainakin saksalaisia, ranskalaisia ja tsekkiläisiä. Alakerrassa jonotettiin kahden oven takana, oikealla ja vasemmalla, samoin yläkerrassa. Yläkerran ovet avattiin jostain syystä ennen kuin alaovet, ja sieltä porukka valui kiireesti alas permannolle ja eturivipaikoille. Mekin pääsimme sitten lopulta kuitenkin toiseen riviin.

Ensimmäisen illan aikana ennen Sabatonia soitti kaksi yhtyettä. Lämpötila nousi trooppisiin lukemiin, mutta meille jaettiin onneksi vettä. Se taisi pelastaa yhden jos toisenkin pökertymiseltä.

Sabatonin aloitettua sitten unohtuivat kuumuus ja jonotuksesta puutuneet jalat. Kävi nopeasti ilmi, että päävokalisti Joakim Brodén oli kipeä. Hän pystyi laulamaan vain muutaman kappaleen keikan alusta ja soittamaan kitaraa vielä Resist And Bitessa, mutta muutoin kitaristit Tommy Johansson ja Chris Rörland hoitivat lauluosuudet – yleensä he laulavat vain taustoja. Iso harmi tietysti Joakimin kannalta, mutta hienosti sujui Chrisin ja Tommynkin kanssa.

Joakim Brodén

Basisti Pär Sundström ja rumpali Hannes van Dahl

Ensimmäisellä keikalla kuultiin monta mun suosikkia, kuten Into The Fire, Father, Dreadnought, Resist And Bite ja Ghost Division. Oli myös pari vierasta kappaletta, joista Wolfpackin poimin heti soittolistalle.

Keikan jälkeen kello oli varmaankin jotain yli keskiyön. Laivalla oli onneksi 24 h ravintola, josta sai evästä. Jopa vegaanista burgeria olisi ollut tarjolla, mutta yöllä riitti vähempikin. Meiltä oli jäänyt päivällinen välistä kokonaan ja lounaskin oli syöty mäkkärissä, joten pieni yöpala tuli kyllä tarpeeseen.

Seuraavana aamupäivänä laiva saapui Tallinnaan. Teimme minikierroksen vanhassa kaupungissa, mutta puhti oli aika vähissä. Emme menneet läheskään Raatihuoneen torille saakka, missä ilmeisesti kaikki ihmiset ja kojut olisivat olleet, joten tapasimme lähinnä vain autioita katuja, joilta oli lumityöt tekemättä tai ne oli koitettu tehdä pelkällä suolalla, minkä johdosta kulku oli melkoista tarpomista. Näimme Estonian vaikuttavan Katkennut linja -muistomerkin ja etsimme lähimmän Hesburgerin, jossa syödyn lounaan jälkeen palasimme takaisin laivaan. Tutut pikaruokaketjut ovat monesti olleet meille väsyneenä ja nälkäisenä oikea pelastus, kun tietää tarkasti mitä saa ja että vegaanivaihtoehtoja on varmasti tarjolla.

Katkennut linja -muistomerkki

Kapusimme takaisin laivaan. Siellä esitettiin alkuiltapäivästä Sabatonin The War To End All Wars -elokuva, jonka olimmekin jo nähneet hieman aiemmin Parolan Panssarimuseossa. Oli silti hienoa nähdä ja etenkin kuulla se uudelleen, laivan äänentoisto oli pienten säätöjen jälkeen varsin hyvä. Olin ajatellut että yhtye saattaisi olla kertomassa elokuvasta muutaman sanan, mutta näin ei käynyt. Chris tosin oli kävellyt meitä vastaan Tallinnassa, joten ehkä muukin porukka oli ulkona ja Joakim epäilemättä sairaspedissä.

Elokuvan jälkeen vetäydyimme päiväunille ja päätimme koittaa ottaa hieman iisimmin tämän illan keikan suhteen, sillä olo oli todella nuutunut. Raskasta tällainen matkailu! Toki olimme etukäteen sen tienneetkin – kuka tahansa tietäisi, että neljä päivää risteilyllä on melkoinen suoritus. Ja mehän olimme päässeet vielä helpolla, sillä mukana oli ihmisiä myös Pohjois- ja Etelä-Amerikasta.

Illan keikka oli onneksi huomattavasti aiemmin kuin ensimmäisenä iltana, ja päikkäreiden jälkeen päätimme siirtyä taas jonoon. Menimme tällä kertaa jonottamaan ylös siinä toivossa, että ylhäällä olisi vähemmän väkeä (alaovien jonot olivat jo aivan tukossa) ja pääsisimme yläkerran kaidetta vasten nojaamaan ja saamaan silti hyvät näkymät lavalle.

Kun sitten ovet avattiin, saimme huomata, että tilanne olikin sama kuin edellisenä iltana – meidät laskettiin sisälle ennen alaovilla odottavia. Muutamalla vähän ripeämmällä askeleella pääsimmekin portaat alas eturiviin. Emme oikein itsekään tajunneet miten siinä niin kävi.

Toisin kuin ensimmäisenä iltana, olimme nyt hieman reunemmassa. Siinä olikin paljon rauhallisempaa kuin keskellä, jonne humalaiset lähtevät väkisin ja jopa väkivalloin tunkemaan muun yleisön läpi keikan aikana. Edellisenä iltana olimme saaneet sen kokea. Nyt saimme itse olla rauhassa, mutta näimme, että eturivin keskivaiheilla järjestysmiehillä riitti kyllä töitä.

Tommy Johansson

Joakim pystyi nyt laulamaan vielä vähemmän kuin edellisellä keikalla, ja toimi lähinnä oluentoimittajana muille yhtyeen jäsenille. Settilista oli mahtava: Winged Hussars, Shiroyama, Great War, Fields of Verdun, Bismarck, Stormtroopers ja Carolus Rex ovat kaikki suursuosikkejani. Taas mukana oli myös itselleni vieraita tai lähinnä vain nimeltä tuttuja kappaleita. Lopuksi tietysti kuultiin Christmas Truce ja Swedish Pagans, jonka megasuosio ei minulle totta puhuen ihan aukea, mutta ilmeisesti sitä on päissään hauska ja helppo ulvoa mukana. Ihan menevä kappalehan sekin toki on. The Last Battlea ja Steel Commandersia ei kuultu, ehkä ensi kerralla sitten ❤

Superhienoa oli kuulla Simo Häyhästä kertova White Death. Tommyn esitellessä kappaleen ennen sen soittamista, yleisön suomalaiset pystyi hyvin erottamaan korvakuulolla.

Tommy ja Chris lauloivat käytännössä koko keikan kaikki kappaleet, hieman vuorotellen sitä, kumpi oli päävokalisti. Se taisi olla aika ainutlaatuinen juttu. Onpa onni että yhtyeestä löytyi niin hyviä ja keskenään erilaisia laulajia varalla, en tiedä mitä muuten olisi tapahtunut, olisiko keikat pitänyt peräti perua. Ammattimiehiä ovat koko orkesteri, yleisön kanssa hyvin välittömiä ja luontevia – ehdottomasti mukaan lukien myös basisti Pär Sundström ja rumpali Hannes van Dahl, joka muuten on Nightwishin Floorin aviomies – ja yleisön tunnelma pysyi hyvin korkealla. On aina mukava tunne kun yhtye huomioi ja ottaa paljon kontaktia yleisöön sekä juttelee biisien välissä. Siitä tulee hyvä tunnelma.

Joakimin lavapresenssi on suuri ja oli tietysti harmi, että se nyt jäi niin vähäiseksi, mutta silti ei jäänyt sellainen olo, että jotakin olisi pahasti jäänyt keikoilta puuttumaan. Ne vedettiin täysillä alusta loppuun ja yleisö auttoi kyllä laulamisessa minkä keuhkoista lähti. Jälkimmäisen keikan lopulla Joakim loikkasi vielä alas lavalta ja juoksenteli edestakaisin eturiviläisten suureksi riemuksi ja järjestysmiesten kauhuksi. Keikka päättyi lopulta – Swedish Pagansin jälkeen – Titanicin tunnuskappaleeseen ja yhtyeen näyttäviin kumarteluihin sekä tietysti plektra- ja rumpukapulasateeseen. Joku sai nokkaansakin vielä keikan loputtua niin että veri lensi, en tiedä mistä siinä oli kyse.

Yöllä oli laivalla kova meno. Ilmeisesti kaikki eivät olleet yhtä veteliä kuin me, jotka iltapalan jälkeen vetäydyimme nopeasti hyttiin nukkumaan. Onneksi olin kotona ollut niinkin viisas, että olin ottanut korvatulpat meille molemmille matkaan. Niitä todella tarvittiin.

Aamupäivällä oli hiljaista sakkia käytävillä.

Olimme Tukholmassa joskus ennen puolta päivää. Edessä oli sama valuminen Vikingin terminaaliin kuin jonka olimme aiemmin kävelleet toiseen suuntaan. Ruokamatkamme jatkui samoilla linjoilla kuin aiemmin – Hese ja Mäkkäri oli jo käyty, joten nyt oli sushibuffetin vuoro. Sellainen onneksi lopulta löytyi, hetken jo luulimme ettei sellaista konseptia Ruotsissa tunnetakaan. Ravintolassa ja sen jälkeen kahvilassa notkumisen jälkeen päätimme vain mennä terminaaliin odottamaan loppupäiväksi.

Terminaalissa saimme ihmetellä sitä miksi Viking Cinderellaan Maarianhaminaan menijät ahdettiin kaikki turvatarkastukseen. Laukut läpivalaistiin ja ihmiset riisuivat vöitään ja kenkiään päästäkseen läpi metallinpaljastimista. Jono eteni kuin etana. Itse tehdessäni check-inin automaatilla, sekin käski mennä turvaan. Kun meidän aikamme päästä eteenpäin koitti, oli turva kuitenkin suljettu ja meidät ohjattiin iloisesti kaikki vain suoraan ohitse ja laivaan. En yhäkään tiedä miksi Ahvenanmaalle lähtijät niin tarkasti syynättiin jokainen, vai oliko se vain koko laivan kokoinen pistotarkastus sitten.

Sadan tunnin odottamisen jälkeen pääsimme laivaan. En ollut tajunnutkaan että liput olivat Viking Glorylle, joka on laskettu vesille vasta 2021. Luulin, että kyseessä olisi jokin vanha rähjä, mutta tämä olikin aivan uusi ja hieno, ja jostain käsittämättömästä syystä tosin rakennettu Kiinassa. Päätimme onnistuneen matkan kunniaksi mennä ihan oikeaan ravintolaan syömään jotain muuta kuin roskaruokaa, ja saimmekin todella upeat ja maukkaat vegaaniset dumpling-annokset. Aivan ensiluokkaista vegaaniruokaa!

Vaikka jonottaessa kuusi tuntia oli tuntunut sadalta, niin nyt yhtäkkiä yhdeltä tuntuneen tunnin aikana menikin kolme tai neljä tuntia, ja olikin taas jo yö. Kuten aikaisempinakin iltoina, nautimme häpeilemättä siitä, että saimme ottaa kunnon lämpimät suihkut ilman pelkoa hirveästä sähkölaskusta, kuten kotona. Katselimme hetken aikaa Mad Maxia kunnes oli pakko alkaa nukkua, jotta pääsisimme aamulla taas jo puoli seitsemältä ylös.

Voi rehellisesti sanoa että kyllä oli rankka mutta kannattava reissu. Nyt vielä väsyttää, mutta olen ihan varma että vielä menemme uudelleenkin.