Paavolan tammi

Olin jo aikaisemmin päättänyt, että seuraavalla Salon-reissulla käydään katsomassa kuuluisaa Paavolan tammea Lohjalla. Onhan puu Retkipaikka-kirjan kannessa ja jopa omassa käyntikortissani. Lisäksi se nähtiin komeasti myös Metsien kätkemä -ohjelmassa pari viikkoa sitten.

Raahasin mukaani vanhempani, puolisoni ja vieläpä siskoni lapsineen. Suuntasimme kohti Lohjansaarta aurinkoisena tiistaipäivänä.

Ja siellähän se puu oli, komea kuin mikä. Sen komeus korostuu sen kasvaessa ehkä Suomen rumimman talouskuusikon keskellä.

Kuusikon reuna oli aiemmin lähempänä tammea, mutta puita on karsittu, jotta kuuluisaksi tullut tammi saa kasvaa vieläkin isommaksi.

Tammella kävi paljon väkeä. Jäimme evästelemään koulun pihalle, josta luontopolku tammelle lähtee, ja ihmisiä tuli ja meni jatkuvalla syötöllä. On se hienoa, että puu noin liikuttaa ihmisiä!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s