Ensimmäinen vuoteni Lapissa

Olen asunut Lapissa nyt vuoden.

Lappi on antanut minulle paljon enemmän kuin ikinä osasin odottaa. Jotkut ihmiset etelässä kyselevät, milloin palaan sinne, koska eihän kukaan voi Lapissa pitkään viihtyä.

Mutta Lappi on voimaannuttanut minut ja jään mielelläni sen syliin.

Tässä kuva per kuukausi menneestä vuodesta.

Heti lokakuussa pääsin tutustumaan poroerotusaitaan Karigasniemen Ailiggaan juurella.
Marraskuussa sai jo esimakua pakkasista.
Joulukuussa tutustuimme ystävän kanssa Nuvvus-Ailiggaan huippuun ja kävelimme sieltä alas. Kuva keskipäivältä.
Tammikuussa löytyi tuo mies ❤ Tai oikeastaan jo tapaninpäivänä.
Helmikuussa olin jo hyvin kotiutunut. Kaamasentie, josta kuva on otettu, tuntui todella kotikadulta.
Maaliskuussa ihmeteltiin Finnmarkslöpetiä Skoganvarre Villmarkissa.
Huhtikuussa tehtiin pikavisiitti Riksgränseniin Ruotsiin.
Toukokuussa oli aika vierailla kotona Salossa. Vanhempani osallistuivat jälleen kerran vappukulkueeseen rättärinsä kanssa.
Kesäkuussa tutustuttiin Tenon kauniisiin maisemiin.
Kesäkuun viimeisenä päivänä muutimme Kittilään omakotitaloon. Tässä uudet naapurimme.
Vaikka Levi on lähin tunturimme, pidän enemmän Pallaksesta. Kuva heinäkuulta Pyhäkerolta.
Syyskuun tullessa oli aika ostaa kelkat ja alkaa laittaa niitä talvikuntoon.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: