Verikuu meni meiltä pilvien takia ohi.
Mutta ei se mitään. Joka ilta kuu nousee hiippaillen taivaalle Ounasjoen takaa ja heijastuu hetken päästä joen pintaan, monesti ihan peilikirkkaana kuvana.
Tänään illalla päätin lopultakin kuvata sitä. Vastarannalla laulujoutsenet tarkkailivat minua kaulat pitkänä, vanhemmat ja kolme joutsenenpenikkaa. Lipuivat hiljalleen vähän etäämmälle.
Pidän kuusta paljon enemmän kuin auringosta. Kuu tulee tutuksi, kun sen kasvoja voi katsoa rauhassa ja tutkaillen. Aurinkoa ei voi katsoa.
Kuu on rauhallisempi ja viileämpi, se ei polta eikä sokaise eikä paahda.
Kävellessäni pois rannasta tuli suopöllö minua katsomaan. Se lensi muutaman metrin päästä yläpuoleltani ja koko liitonsa ajan tuijotti minua tiukasti silmiin. Ja minä tuijotin sitä takaisin.
Toinenkin pöllö saapui. Pöllöt ovat liidelleet pihassa nyt joka ilta jo jonkin aikaa. Parhaimmillaan viisi yhtä aikaa. Mutta nyt vasta sain kunnon katsekontaktin, silmästä silmään.
Saari avaruudessa 