Paluu Utöhön

Perustin tämän blogin syksyllä 2013, ja tammikuussa 2014 tein elämäni ensimmäisen retken Utön saarelle. Olin tuolloin töissä sanomalehdessä, jonka käytävillä törmäsin säännöllisesti erääseen lintuharrastajaan, joka melko lailla joka tapaamisella suositteli minulle Utötä. Hän kertoi mistä laiva lähtee (Nauvon Pärnäisistä) ja keneltä kannattaa varata majoitus (Hanna Kovaselta) ja suositteli saarta kerta toisensa jälkeen, kunnes sitten lopultakin … More Paluu Utöhön

Elokuu kuvina

Jotenkin on vuosi edennyt siihen pisteeseen, että olemme elokuussa ja melkein jo sen lopussa. Tietokoneella ei ole tullut työasioiden lisäksi istuttua sekuntiakaan. Tässä kuitenkin pieni kuvallinen kohokohtakooste siitä, mitä tämä elokuu on pitänyt sisällään. Kohta on aika kääntää kalenterin sivua. Loppuvuodelle onkin kivoja asioita joita odotella. On viikonloppu Utössä, yöretki Hämeenlinnan Evolle, Amorphiksen keikkaa ja … More Elokuu kuvina

Isokari, Kustavi

Heinäkuun puolivälin tienoilla teimme perheen kanssa matkan Isokarin majakkasaarelle. Uudenkaupungin Pakkahuoneelta lähtevän risteilyn hinta on 85 euroa per nenä, mutta venematkojen lisäksi hintaan sisältyi lounas, opastus ja majakkaan pääsy saarella. Taivas oli pilvessä ja menomatkalla hieman satoikin, mutta saarella säästyimme sentään sateelta, jos sitten emme juuri aurinkoakaan saaneet. Saaristo täällä päin näytti ihan erilaiselta kuin … More Isokari, Kustavi

Madfest Iisalmessa

Lauantaina tehtiin vielä pieni ja tältä erää viimeinen yön yli -reissu – huh, tuntuu että niitä on kuukauden sisällä ollut jo ainakin tusina, ehkä onkin – kun ajettiin yöksi Iisalmeen. Oli alkanut niin harmittaa se, ettei alkukesälle ole osunut yhtään keikkoja, että olimme aika viime tingassa ostaneet liput Madfestiin ihan vain päästäksemme Beastin keikalle, vaikka … More Madfest Iisalmessa

Pinnan alla Manamansalossa

Työtehtävät veivät minut tällä viikolla Rokua Geoparkiin ja siellä muun muassa Manamansalon saarelle. Jostain olin jo aikoja sitten saanut vihiä Manamansalon kirkkaista vesistä, joten kamerat ja muut kamat olivat mukana. Kun sitten työt olivat purkissa ja tarvittavat kohteet kävelty ja kuvattu, oli aika etsiä sopiva paikka mennä veteen. Oulun urheilusukeltajien sivuilta olin löytänyt vinkiksi Heikanlammen, … More Pinnan alla Manamansalossa

Mossala

Viikko kesälomaa on taas takana. Tällä kertaa lomalla oli myös puolisoni, ja hänen tyttärensä Rovaniemeltä oli kanssamme täällä etelässä. Paljon mahtuikin noihin päiviin: Linnanmäkeä ja pääkaupungin keskustaa, Hankoa, aamuisia torikahveja ja mikä ihaninta, Saaristomerta. Alun perin olimme ajatelleet Ahvenanmaata tähän väliin, mutta kevensimme suunnitelmaa ja päädyimme käymään yhden yön verran Saariston Rengastiellä Mossalassa, lapsuusmaisemissani. Huomaan … More Mossala

Pikapaluu Ahvenistolle

Sunnuntaina tuli puoliyllättäen mahdollisuus palata Ahvenistoon heti tuoreeltaan. Olimme palaamassa Etelä-Pohjanmaalta kotia kohti ja saimme idean sisällyttää Hämeenlinnan paluureitille. Sää oli tällä kertaa pilvinen, eikä ollut mahdollista saada yhtään auringonsädettä mukaan veteen. Tuulikin oli aika viileä, eikä uimassa ollut ketään, mutta parit laitesukeltajat tavararöykkiöineen olivat rannalla. Astelin jo tutuksi käyneeseen pukukoppiin ja siitä laiturille, josta … More Pikapaluu Ahvenistolle

Ahveniston iso hauki & oppitunti kameran käytöstä

Pääsin keväällä käymään työasioissa Hämeenlinnan Ahvenistolla ja panin silloin merkille, että järvi on todella kirkas ja lupaavan näköinen snorklauskohde. Silloin jo oli tiedossa, että näin kesäkuussa olisi uusi työkeikka tulossa Hämeenlinnaan ja niinpä tiesin nyt ottaa snorklauskamat mukaani. Sadekuuroinen ja puolipilvinen sää soi auringonpaistetta juuri kun olin astelemassa järveen. Kuin vanha tekijä tiesin suoraan mille … More Ahveniston iso hauki & oppitunti kameran käytöstä

Ensiretki Hangon vesiin

Eilinen sunnuntai alkoi sateisena, mutta sadealue väistyi lounaasta alkaen ja tulikin mieleen, että nyt jos koska voisi olla hyvä hetki käydä Hangossa. Sinne näytti aurinkoa jo pian puolen päivän jälkeen. Ennusteen mukaan myös tuuli oli aika kovaa, mutta olin maastokartalta löytänyt Hankoniemeltä pienen uimarannan, jonka piti olla suojan puolella. Miestä ei tarvinnut kahta kertaa houkutella … More Ensiretki Hangon vesiin