Saari avaruudessa

Pääsin tänään osallistumaan Perniön emännän muinaispukujen kokoontumiseen Yliskylän kirkolla Perniössä. Serkkuni Anu riensi avukseni, nouti kauniin puvun eri osat sukkia myöten tätieni luota, ja auttoi koko komeuden päälleni Yliskylän kauniin puukirkon viileässä, kodikkaassa sakastissa. Puku on isovanhempiemme yhdessä tekemä ja tavattoman arvokas.

Olen saanut kunnian kantaa tätä pukua ylläni kerran ennenkin, saattaessamme isoäitiäni viimeiselle matkalleen Kiskon kirkkomaalla. Mamma ja pappa ovat yhdessä puvun valmistaneet: mamma tehnyt kankaat ja ompelutyön, pappa työstänyt metallista spiraalikoristeet, joita on valtavasti. Laitan puvusta löytämääni yleistietoa jutun loppuun.

Puku ei ole minulle merkityksellinen yksin siksi, että se on isovanhempieni valmistama, vaan koska koen sen olevan oman kansani puku. Ehkä se on asia, joka kasvoi minuun Saamenmaalla ihan tietämättäni – arvostus tällaista omien ihmisten pukua kohtaan. Saamenmaalla eri alueiden saamelaisilla on omat pukunsa (gákti) ja niitä pidetään suuressa arvossa. Kaikilla siellä myös tuntui olevan oma puku, ehkä useampikin, ja niihin pukeuduttiin ylpeydellä mm. erilaisissa juhlissa, jotkut myös esimerkiksi poroerotuksissa. On toki syytä erottaa toisistaan saamenpuku, kansallispuku ja muinaispuku – nämä eivät suinkaan ole synonyymejä keskenään. Perniön emännän puku on muinaispuku.

Kokoontuminen tapahtui tänään Perniön Yliskylän kirkolla siitä syystä, että kyseiseltä maalta on tehty 1800-luvulla hautalöytöjä, joiden pohjalta puku on ennallistettu. Perniön Yliskylän emännän puku on ennallistettu vuonna 1925 ja se edustaa 1100-luvun aikaa. Kirkon seinässä olevan muistolaatan mukaan kyseinen puku on myöhemmin ”omaksuttu muinaispuvuksi”.

Käsitys puvun yksityiskohdista on myös muuttunut ja tarkentunut ajan mittaan, minkä vuoksi puvusta oli tänäänkin kirkolla nähtävillä hieman erilaisia versioita.

Pappani on syntynyt Perniössä Latokartanon seudulla. Mamma syntyi Kiskon Kajalassa, mutta muutti jo lapsena tätinsä luo Perniöön, Kosken kylään. Myös kun astelimme tänään sisään Yliskylän hautausmaan porteista, saimme huomata heti useassa hautakivessä pappamme suvun (Kavander) nimiä.

Tämä ajatus oman kansan puvusta oli kanssani vahvasti, kun puin pukua päälleni ja kannoin sitä. Tällaisia pukuja ei joka kaapissa olekaan, joten ymmärrän olevani hyvin onnekas, että olen edes tämän verran saanut tätä pukua kantaa.

Mieheni ottamassa kuvassa yllä seison Kiskon kirkon pihalla. Pukuun kuuluneita jalkineita ei löytynyt tuossa vaiheessa, mutta tämän päivän kokoontumiseen ne olivat jo löytyneet.

Paikan päällä tänään oli ensiluokkaista asiantuntemusta. Opin esimerkiksi, että isoimman hevosenkenkäsoljen paikka voi vaihdella: jos päähinettä ei ole, se tulee ylös paidan kaulukseen, mutta jos päähine on, se kiinnitetään siihen, pään taakse. Sillä ei tuntunut olevan väliä, kummalla puolella puukko vyöllä roikkuu – tilaisuutta emännöinyt Kaisa-Leena, joka tekee aiheesta kirjaa ja onnellisena valisti meitä, neuvoi sitomaan sen vyölle samaan kohtaan rusetin kanssa, jolloin puukko ei pääse liukumaan vyöllä edestakaisin, vaan pysyy aloillaan.

Laukkua ei pukuun virallisesti kuulu, mutta Kaisa-Leena arveli (kuten minäkin), että taatusti on 1100-luvun emännillä jonkinlainen laukku ollut matkassaan, vaikka siitä ei olisi todisteita löydettykään. On siis aivan hyväksyttävää yhdistää pukuun luonnonmateriaaleista valmistettu laukku. Omani oli tuohta, monilla näytti olevan myös nahkaisia pussukoita.

Seuraavat seikat löysin sivustolta Kansallispuvussa.com:

• Muinaispuku on arkeologisiin hautalöytöihin perustuva viikinki- tai ristiretkiajan asun ennallistus. Eli muinaispukuja on 1800-luvun lopulta alkaen suunniteltu hautalöytöjen perusteella, koitettu niiden avulla miettiä, millaisia puvut ovat alun perin olleet.
• Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalo löysi Perniöstä ristiretkiajan hautoja vuonna 1893. Löytöjen pohjalta Perniön muinaispuku teetettiin Kansallismuseon näyttelyyn vuonna 1925.
• 1940-luvulla Perniön muinaispukua alettiin valmistaa juhlavaatteeksi.
• Puvun osia ovat hame (punaista villakangasta), lautanauhalla vyötärölle sidottava esiliina ja harteilla pidettävä vaippa, jälkimmäiset valkoista villakangasta. Vaipassa on pitkät hapsut ja se on melko painava, koska siinä on villakankaan lisäksi niin paljon pronssikudelmia. Lisäksi on luonnonvalkoista villaa oleva paita, joka ei juurikaan vaipan ja hameen alta näy.
• Pukuun kuuluu kolme pronssista hevosenkenkäsolkea (kaksi hartioille ja yksi paidan kauluksen halkioon tai vaihtoehtoisesti päähineeseen), hopealevyriipus sekä puukko ja puukontuppi, jotka ripustetaan vyötärölle korvalusikalla.
• Päässä on huntu, jonka otsapuolen sisällä pala ohutta tuohta pitää etuosan muodossaan. Hunnun päälle sidotaan villalankapalmikoihin pujotetuista pronssispiraaleista tehty otsakoriste.