Saari avaruudessa

Onpahan syksy vierähtänyt. Lokakuu oli lempeä säiden puolesta, ja niin on ollut marraskuukin tähän saakka – nyt ennuste näyttäisi siltä, että huomenna taitaa olla talven ensimmäinen päivä. No, lauha sää oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Enää reilu kuukausi talvipäivän seisaukseen, ja sitten päivät alkavatkin pidentyä ja aletaan kääntyä kohti kevättä.

Huomaan, että minun on aiempaa hankalampi istahtaa kirjoittamaan blogia. Ehkä syynä on se, että en työajan ulkopuolella halua avata tietokonetta – nykyään sitä ei tarvitse tehdä edes valokuvia muokatessa, kun puhelimeni on niin hyvä, että kamerat ovat jääneet pölyttymään eikä kuvia tarvitse enää muokata koneella. Ja toisaalta varmasti se, että jos tulee jokin ajatus mieleen, kirjoittelen sen mieluummin instagramin puolelle. Koen tämän olevan sikäli sääli, että blogi tuntuu kuitenkin tukevammalta ja pysyvämmältä muistojen säilytyslokerolta kuin Instagram, ja olen aina niin iloinen muun muassa siitä, että tämä blogi oli olemassa jo Lappiin lähtiessäni ja että kaikki Lapin-aikani alusta loppuun tallentuivat tänne. Jos sinä luet tätä, ethän pane pahaksesi, että en juurikaan ajattele lukijaa tänne kirjoittaessani, sillä tämä sivusto todella on minulle ennemmin omien muistojen säilytyspaikka kuin väylä viestiä maailmalle.

Syksy on nyt mennyt ja ajattelin oikaista sen verran, että kopioin alle muutamia Instagramiin syksyn aikana kirjoittamiani tekstejä. Niistä rakentuu kuva siitä, mikä tässä syksyssä on ollut antoisinta, ja ehkäpä jatkossa tsemppaan enemmän taas siinäkin, että kirjoittaisin silloin tällöin muistoja myös tänne blogiin.

Evo, 20.9.2024

”Työt kuljettivat tällä viikolla yöksi Evon retkeilyalueen uumeniin Hämeenlinnan Lammin alueelle. Evo pääsi yllättämään monellakin tapaa:
🌲 Alue oli huomattavasti isompi ja erämaisempi kuin olin odottanut. Ainakin autolla pikkuteitä körötellessä se tuntui melkein loputtomalta. Verkkoa ja kuuluvuutta ei ollut melkein missään missä liikuttiin.
🌲 Metsien ikä ja rikkaus sekä lampien määrä oli iloinen yllätys. Olin ehkä pitänyt Evoa jonain ankeana ”metsänhoidon” näyttämönä, mutta siellä olikin paljon suojelualueita. Paksusammaleisia peikkometsiä, järjetön kirjo erilaisia sieniä, lahopuuta, järkälemäisiä puuvanhuksia, eri-ikäistä puustoa. Oli suuri nautinto saada kulkea tällaisissa maastoissa mm. kuuluisaa Hämeen Ilvesreittiä pitkin.
🌲 Tulipaikkoja oheisrakenteineen oli toodella monia. Myös reittien määrä oli suuri. Reiteistä yllättävin löytö oli Niemisjärviltä löytynyt pitkä esteetön kierros ihanissa lammenrantamaisemissa. Taisi olla uusi reitti, kun sitä ei löytynyt edes kartalta.
🦫 Majavien jälkiä nähtiin monin paikoin. Itse lättähäntä jäi näkemättä, mutta kaakkurin hienon lentokierroksen saimme kokea, ja näimme kaksi pyytä.
🐟 Suosikkihetkeni oli suuren kalan rauhaisa tervehdys, kun seisoin isolla rantakivellä. Tykkäsin myös aamun paksusta sumusta Evon yllä ja uumenissa, tunnelma metsissä oli maaginen sumun väihtyessä planeettaamme lähimpänä olevan tähden lämmittäessä ilmaa ja paistaessa metsikön läpi yhä kirkkaammin.
💚 Suosikkikohteeni oli Sorsakolun alue ja sinne johtava peikkometsäpolku. Kuva on juuri tältä seudulta.
🌳 Tunnustelin myös juuria näillä retkillä, sillä isoisoäitini oli lähtöisin Vähä-Evon kylästä.”

Laulutunnit, 27.9.2024

”Äänihuulet auki ja pallea töihin – tänään oli suuri päivä.

Se oli joitakin syksyjä sitten, kun pimeinä iltoina kuljin yksin ulkona ja lensin sielu edellä Amorphiksen musiikkiin ja Tomi Joutsenen lauluäänen mataliin syövereihin. Siellä oli hyvä olla. Tunsin sisimmän värinää, jota en ollut tuntenut ennen, sekä ihmeellistä kepeyttä ja rauhaa. Syttyi tarve: mun täytyy saada örinää ulos itsestänikin.

Se oli sikäli uutta, etten aiemmin ollut kokenut tarvetta ilmaista itseäni musikaalisesti. Pientäkään laulutaustaa ei ollut.

Mutta nyt tarve oli syntynyt ja se voimistui. Amon suurkulutuksen lisäksi ripiitillä alkoivat jokin aika sitten soida Warmen, Ensiferum ja viimeisimpänä #finntroll , jonka Blodsveptin olen kuunnellut noin tuhat kertaa viime kuukausina. Tuntui kuitenkin, että jotain jäi vajaaksi: halusin laulaa mukana.

Kun sitten Tomi muuan haastattelussa kannusti, että örinä tekee hyvää ja kaikkien kannattaisi öristä, ja myöhemmin löysin Yle Areenasta dokumentin ’Måste skrika’, ymmärsin, ettei örinä ehkä olekaan pelkkien puolijumalien taito. Että sitä voisi oppia. Aloin pommittaa lähikansalaisopistoja kurssitoiveilla saamatta vastakaikua. Oli keksittävä muuta.

Loppukesällä palaset loksahtivat kohdalleen. Ennen kuin olin ihan sisäistänyt mitä tapahtui, olin merkinnyt meille kalenteriin tunnit Mathias Lillmånsin kanssa. Oli järjetön ilo ja kunnia päästä Finntroll-miehen oppiin, ja meillä oli niin hauskaa hänen tunnillaan!

Askel oli mulle suuri etenkin, koska sen ottamiseksi oli ollut pakko päästä yli ihan valtavasta häpeän kynnyksestä, joka mulla on aina liittynyt laulamiseen. Ikä ja oikea, kannustava seura on selkeästi auttaneet mua pääsemään yli häpeästä, ja pystyn nykyään elämään ja iloitsemaan elämästä aika vapaasti.

Kuvassa Mathias näyttää, miten äänihuulet jäävät auki örinän kummutessa kurkusta. Sain heti aluksi kuulla ne tärkeät, kannustavat sanat, että kenellä tahansa on kyky öristä. Ja kyllä, saavutin sen mitä tältä päivältä eniten toivoin: nyt tiedän miten saan örinän sisimmästäni ulos, miltä se tuntuu, miltä se ei tunnu ja miten sitä voi kehittää.

Nyt voin alkaa tosissani opetella. En esiintyäkseni. Tämä on henkilökohtainen itseilmaisun tarve.”

Retki Kauhalammille, 28.9.2024

”Pienet kotimaanmatkat piristävät aina mieltä. Etenkin kesän ulkopuolella tykkään jollain verukkeella ripotella yön siellä, toisen täällä. Monestikin nivomme keikka- tai muiden musiikkiteemaisten matkojen – kutsumme niitä hevireissuiksi – yhteyteen luontokohteita matkan varrelta. Yleensä ei ole kiirettä siirtyä paikasta toiseen, joten melkein aina jotain luontoa saa mahtumaan ohjelmaan, jos mieli tekee. Tänään oli Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston vuoro.

Olimme palaamassa etelään örinälauluoppituntien jäljiltä. Suurkiitokset @bar15street Seinäjoella ihanasta vegaaniruuasta ja @lakeusoriginal paitsi hyvästä huoneesta, myös aamupalasta, jossa vegaaneja ei ollut pelkästään huomioitu, vaan tarjonta oli meille tasavertaisen runsasta ja hyvää 🙏

Aurinkoisessa aamussa oli kiva lähteä matkaan kotia kohti – @finntroll_official kajareissa, tietenkin – ja ottaa suunnaksi kansallispuisto, johon aiempaa tarttumapintaa oli vain lumisen Katikankanjonin verran.

Hiekkatie P-alueelle oli pieni ja reikäinen, mutta se kannatti ajaa. 3,5 kilometrin helppo kävelykierros sinistäkin sinisempien, peilipintaisten lampien täyttämällä, syksyn kirpakkuudelta tuoksuvalla oranssilla suolla oli valtavan hieno. Laituri olisi kutsunut uimaan suolampeen, mutta en ollut hoksannut ottaa uikkareita mukaan – paha virhe! Pitkoksilta ja katselutasanteelta onneksi jo pelkät näköalatkin vesistöihin reitin molemmin puolin olivat kuitenkin antoisat.

Juuri lammet tekivät tästä omiin silmiini erityisen kauniin ja sisintä hellivän kohteen, siinä missä kuuluisalla Torronsuolla huomaan aina, aina kaipaavani vettä, enkä siksi siellä juuri käykään. Kun saan valita kulkuni vapaasti omin ehdoin, se käy veden ääreltä toiselle.

Kiitos Etelä-Pohjanmaa, meillä oli ihana reissu!”

Kotikoskella, 13.10.2024

”Vanha, arvokas voimapaikka niin monin tavoin 🌊🌊

Virtaava vesi luonnossa on itselleni yksi voimakkaimpia energian lähteitä. Oli se sitten soliseva puro sammalrinteessä, kohiseva kivinen koski tai jylhyyttä puhkuva Teno – elävä, liikkuva vesi parantaa mieltä, rentouttaa, sytyttää uteliaisuuden, virkistää ja ilostuttaa. Mieli ja keho latautuvat kuin kytkeytyneenä vesivirran energiseen eloon.

Tältä koskelta myös isoisäni ovat hakeneet voimaa ja energiaa. Uskon heidän toki myös arvostaneen kosken kohinaa ja kauneutta, mutta oli muutakin: mylly on jauhanut viljan ja siten tarjonnut voimaa antavan ravinnon lähteen molempien perheille, joiden tiet sitten hieman myöhemmin myös kohtasivat.

Kun myllyn pato tänä syksynä tarpeettomaksi jääneenä avattiin ja koski kunnostettiin, on myönnettävä, että koin ristiriitaisia tunteita. Tunsin suunnatonta iloa ja hyvää mieltä siitä, että kaloille avattiin tie nousta ylävirtaan. Tuntui toivoa luovalta, kun sain nähdä, että luonnon puolesta työskenneltiin. Valmistautunut en ollut siihen, että kosken rosoiset, tummat luonnonkivet ja pienet hiekkapohjat jäävät keinotekoisten näköisten, vaaleiden, pyöreiden kivien peittoon. Uoman ilmeen muuttuminen kirpaisi aluksi. Rakkaaksi sydämeeni kasvaneen juuri- ja voimapaikan kasvot muuttuivat. Tiesin ja ymmärsin kuitenkin hyvin, että luonnon tulee ehdottomasti olla etusijalla. Minä kyllä tottuisin uuteen. Niin kuin olen tottunutkin, ja nyt odottelemme innolla kaloja, ehkä kuningaskalastajaakin.

Nyt uoma on jälleen luonnon huomassa. Rantametsä alkaa vallata viimeisiäkin alueita takaisin. Saniaiset, sammalet ja lepät saavat rauhan levittäytyä ja täyttää kunnostustöistä rannoille jääneet aukot. Veden voima on ennallaan – jauhoa se ei enää jauha, mutta muille eliöille se tarjoaa padottua paremman elinympäristön ja kaloille vapaan tien.

En tiedä osaako koskikara tai kala iloita varsinaisesti kosken kauneudesta, mutta me ihmiset suurilla aivoillamme osaamme, ja siten voimme virtaavasta vedestä mekin voimaamme ja energiaamme yhä ammentaa. Katsoen ja ihaillen, silmät sulkien ja kuunnellen, kosken kohinaa ja kosteaa rauhaa syvään hengittäen, luontoa valinnoillamme varjellen.”

Ensiferum, 16.10.2024

”En usko, että olisin koskaan lokakuisen illan pimetessä istunu niin tyytyväisen onnellisena ihmisten tiiviisti täyttämässä baarissa, kuin mitä eilen istuin Espoossa Ensiferumin uuden levyn ennakkokuuntelussa, ellen olis 10 vuotta sitten hilpassu yksin pohjoiseen. Tenolta löytynyt metallia kuunteleva puoliso ja siihen päälle kahdeksan pitkää kunnon kaamostalvea johtivat vuosien mittaan paitsi tähän baari-iltaan, myös esimerkiksi siihen, että nykyään olen valmis jonottamaan – vaikka sitten ulkona kylmässä, jos se sen vaatii – tuntikausia saadakseni kuulla tätä musiikkia eturivistä.

Metalli on myös muuttanut mun pimeänpelon syväksi rakkaudeksi pimeää kohtaan. Se on muuttanut talvikuukaudet pelkästä kesän odottelusta musiikkinautinnoksi: laitan joka ilta kuulokkeet päähän ja astun ulos, ja tunnin ajan olen mielessäni ja kehossani tiloissa, joita en oikein osaa edes sanoittaa, mutta se tuntuu niin hyvältä, että janoan sitä. Ja kyllä, nimenomaan pimeys ja metalli yhdessä tuovat parhaat taiat esiin.

Metalli on myös tutustuttanut mut yhteisöön, jossa olen kohdannut suurta hyväksyntää, aitoutta ja hyväntahtoisuutta. Oloni on ollut todella tervetullut, eikä hetkeäkään ole ollut sellainen tunne, että mun pitäis esittää jotakin tai yrittää piiloutua jonkin roolin taakse sopiakseni mukaan.

Mulla on muistissa sekin miltä tuntuu olla tilaisuuksissa ja porukoissa, joihin ei koe sopivansa ja kuuluvansa, ja muistan myös sen ahdistuksen kun yrittää esittää jotakin mitä ei ole.

Siksi osaan niin suuresti arvostaa tätä nyt.

Tätä kaikkea kelasin mielessäni Bodom barissa eilen Winter stormin soidessa. Tunsin hyrisevää onnea ja tyytyväisyyttä sekä myös iloa ja kiitollisuutta. Tupa oli täynnä ja tunnelma ihanan välitön ja mutkaton niin yhtyeen kuin vieraidenkin kesken, kuten olin nyt jo osannut odottaakin.

P.p.s. Vaati aika lailla koko mun rohkeuden pyytää yhteiskuvaan yksi mun suosikkilaulajista, Petri Lindroos.”

Finntroll, 10.11.2024

”Keikkavuosi 2024 alkaa huipentua kohti talvea – kyllä vain olikin kuivaa vuoden ekalla puoliskolla!

Hellsinki Metal Festivalin alussa ennen Beastia esiintyi Finntroll Helsingin Jäähallissa. Arvasin silloin, että se on keikka, jonka haluan nähdä ja joka varmasti tulee olemaan elämys, vaikka en tiennyt juuri yhtään mitä odottaa. Finntroll teki lopulta kuitenkin isomman vaikutuksen kuin olin osannut arvata. Nautin keikasta suuresti ja minulla oli todella hauskaa. Settilista löysi soittolistalleni, jota olen nautiskellut pitkin syksyä 😌🎧

Eilen sitten päästiin läheisempiin tunnelmiin, kun On The Rocksissa Helsingissä ei ollut pienintäkään hajurakoa yleisön ja lavan välissä. Siinä ei ollut fyysistä rakoa, eikä juuri henkistäkään – rakastan sitä, kun artistit todella ottavat yleisönsä sen sijaan, että esiintyisivät kuin yleisöä ei olisikaan. Hiki roiskui molempiin suuntiin, ja välillä piti väistää heilahtavaa basson kaulaa ja mikrofonin johtoa 🎤🤭

Nautin vielä paaaljon enemmän kuin Jäähallissa. Toivottavasti on ensi vuodelle keikkoja luvassa koska varmasti mennään 🔥

Loppuvuodelle meillä on kolme keikkaa vielä, siellä olisi Ensiferumia juhlavasti hotelliöineen ja viimeisenä joulun paikkeilla Warmen, jolloin varmaan samalla vähän juhlistetaan jo meidän 10-vuotista yhdessäoloa muutamaa päivää etuajassa ❤️”