Lauantaina tehtiin vielä pieni ja tältä erää viimeinen yön yli -reissu – huh, tuntuu että niitä on kuukauden sisällä ollut jo ainakin tusina, ehkä onkin – kun ajettiin yöksi Iisalmeen. Oli alkanut niin harmittaa se, ettei alkukesälle ole osunut yhtään keikkoja, että olimme aika viime tingassa ostaneet liput Madfestiin ihan vain päästäksemme Beastin keikalle, vaikka sitten pienellekin.
Varsin isosti oli jäänyt kaivelemaan etenkin se, että yhdellä työkeikoista yöyvimme Kauhajoella tajuamatta, että samana iltana Beasti olisi esiintynyt Vaasassa. Sovimme, ettemme koskaan enää puhu siitä. Jos olisimme tajunneet asian edes puolta tuntia aiemmin kuin mitä oikeasti tajusimme, olisimme takuulla lähteneet. No mutta se siitä.
Iisalmeen ajeli meiltä reilut seitsemän tuntia taukoineen. Tuttu ralli jo: Lohja, Mäntsälä, Lahti, Heinola, Mikkeli, Juva, Kuopio. Perille pääsimme kolmen jälkeen iltapäivällä, ja neljän aikoihin olimme jo tassut kiinni eturivin kaiteessa.
Ensiferumin keikkaa viereemme odottelemaan tullut kaveri komeilla kasvomaalauksilla oli paikallisia ja kertoi, että tapahtuma järjestettiin vasta toista kertaa, ja ensimmäistä kertaa tällä sijainnilla Paloisvuorella (Paloskilla), muutaman kilometrin päässä keskustasta. Viime vuonna tapahtuman sijainti on ollut ilmeisesti jossain aika paljon syrjemmässä.
Majoituimme Iisalmen Seurahuoneella, mistä meille oli ystävällisesti järjestetty yhden hengen huone sopuhintaan, kun kahden hengen huoneet olivat kaikki jo olleet varattuina. Seurahuoneelta Paloskiin ajelimme mapsin voimalla muutaman minuutin. Kaikki toimi hienosti: oli hyvä liikenteenohjaus, hyvä pysäköintialue aivan festarialueen vieressä, siistiä, joskin maa vähän märkä (ensi kerralla otamme kumpparit). Ihanan kokoinen, viihtyisä festari, jota keikan alkua odotellessamme fiilistelimme ja kehuimme keskenämme. Keikkojen aikanakaan ei yleisöstä vyörynyt humalaisia niskaamme, ei minkäänlaista tuuppimista – siitä iso iso plussa.
Juuri tällaiset pienemmät festarit sopivat meille niin hyvin – eturiviin pääsee kävelemään, väkeä ei ole liikaa, liput ovat edulliset ja asiat toimivat kivasti. Viisi tähteä Madfestille meiltä! Tuskasta meillä ei ole kokemusta, koska liput ovat niiin kalliit verrattuna siihen mitä oikeasti suursuosikkejamme olisimme siellä voineet viime vuosina nähdä, mutta jotenkin tuntuu, että mieluummin käy tällaisissa pienemmissä tapahtumissa vaikka sitten kauempana. Ehkä jos jonain vuonna Tuskassa ovat Nightwish, Beast, Amo ja Sabaton tai edes kolme näistä samana päivänä, sitten voisi itsekin harkita ostavansa liput.
Vaikka edellisestä keikasta oli aikaa, on kokemusta kertynyt jo sen verran, että kaikki osui nappiin. Se on oikeasti aikamoista taiteilua, kun aurinko porottaa ja pitää vain jaksaa, mutta juoda ei voi kun vessaan ei oikein viitsi lähteä. Lakupatukka taskussa ei olisi haitannut, mutta muutoin kuuden tunnin odotus eturivissä + keikka siihen päälle meni ihan sutjakasti. Yöevästä autoon emme olleet ostaneet, koska tiesimme, että paikallinen Hese oli huomaavaisesti auki kahteen saakka yöllä.
Ensiferumia en ollut aiemmin kuunnellut, vain nimi oli tuttu. Oli hienoa nähdä heidän keikkansa ja tuntea yleisön into. Paluumatkapäivänä kuuntelimme Spotifystakin biisejä kuten Lai Lai Hei ja Andromeda, jotka sittemmin lisäsin omille soittolistoilleni. Mukavan melodista, ja etenkin laulaja Lindroosin äänestä tykkään. Livenä fiilis vielä kovasti mahtavampi kuin kappaleiden studioversioissa, joten mielelläni näen nämä livenä uudelleenkin. Hauska löytö oli Ensiferumin hieno versio Amon Into Hidingista, jonka löysimme kuunneltuamme Markus Laakson Folk Metal Big 5 -kirjasta Ensiferumin osuuden.
Beast in blackin, kuten Ensiferuminkin, keikat kestivät tunnin kumpainenkin. Puolitoista tuntia ei olisi haitannut, ei kaksikaan! Siitä olikin kulunut jo melkein tasan vuosi kun näimme Beastin edellisen kerran, oliko peräti peräkkäisinä päivinä silloin Viikin ja John Smithin keikat?
En ollut edes tajunnut miten suuresti kaipasin sitä, mutta olin räjähtää keikan aikana. Vaikka supersuosikkeja on nykyään jo muitakin, olen juuri Beastille ja Yanniksen lauluäänelle kiitoksen velkaa siitä, että aikoinaan kompastuin juuri heihin ja lensin siitä suoraan pää edellä metallimusiikin maailmaan.
Olin altistunut metallille elämän varrella monesti ja kokenut aina että EI TODELLAKAAN. Sitten Sodankylän kämppää vuonna 2017 tapetoidessa Youtube alkoi työntää joka välissä Blind and frozenia, ja ehkä 20 kuuntelukerran jälkeen aloin miettiä, että ehkä sittenkin? Sitten osuimme näkemään heidät Nightwishin lämppärinä Hartwallilla (2018), ja vasta Blind and frozenin tullessa tajusin, että kyseessä on se Youtuben bändi. Näin miten hauskaa heillä oli, kuulin miten hauskaa musiikki oli, tunsin miten hauskaa itselläni ja yleisöllä oli, vaikka musiikki oli raskasta. En ollut tiennyt hauskuuden ja metallin voivan tapahtua yhdessä. Koko käsitykseni metallista alkoi elää.
Nightwishin keikalla olin ollut vain mieheni seurana, koska en tuntenut heidänkään tuotantoaan silloin vielä suuremmin. Beast in Black oli kauan sen jälkeenkin minulle se ihkaensimmäinen metallinen laskeutumisalusta, jonka kautta sitten alkoi löytyä tie Nightwishinkin musiikkiin (eikä vähiten Yanniksen Ghost love score -version ansiosta, kun Tarjan ääni ei ollut oikein koskaan minuun uponnut eikä ole uponnut tähän päivään mennessäkään).
Onneksi keikkoja on nyt enemmän näköpiirissä talvea kohden kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Beastin iso keikka on pian Helsingissä ja Amorphis Turussa. Tavastialla tuumimme käydä katsomassa Warmenin, joka etenkin puolisoa kiinnostelee suuresti sen Bodom-yhteyksien kautta, ja Lindroos on sielläkin solistina. Kymmenvuotispäiväämme keskitalvella suunnittelemme juhlistavamme Sabaton Cruisella, jossa toivottavasti tällä kertaa Joakimkin olisi terve!
Saari avaruudessa 