Sääennuste näytti lämmintä (+21), aurinkoista ja melkein tuuletonta, joten huolimatta itse itselle asettamastani uintikiellosta vilustumisen välttämiseksi, halusin lähteä snorklaamaan. Ajelimme Kiikalan ja Someron rajamaastoon ja Iso-Valkee-järvelle, jonka rannalla oli vajaat kymmenen autoa parkissa, mutta ei juurikaan ihmisiä näkyvissä.
Parkkipaikan poukamaan paistoi aurinko esteettä, joten päätin mennä veteen suoraan siitä. Se oli siksikin hyvä suunnitelma, että mieheni lähti omille teilleen maastoon ja jos vesi olisi liian kylmää, en halunnut olla missään kaukana autosta vaan halusin pitää auton tukikohtana jossa lämmitellä.
Vesi oli kuitenkin paljon lämpimämpää kuin olin odottanut. Siinä oli ihan hyvä snorklata.
Tein eri kameroiden kanssa kaksi kierrosta rauhassa. Mitään meditatiivista aloillaan kellumisen tilaa en näin viileässä vedessä vielä tavoittanut, mutta kyllä senkin aika koittaa myöhemmin kesällä. Eli aika rivakasti potkin eteenpäin, toki kaloja kuvatessa sai pysähdellä ja muistella että mitenkä vedessä käännyttiinkään paikoillaan 180 astetta ympäri. Ehkä avantokäynnit talven mittaan ovat kuitenkin ajaneet asiansa siinä, että vedessä oli hyvin luonteva olla eikä tuntunut siltä, että edellisestä snorklauskerrasta olisi niin kauaa kuin mitä siitä oikeasti oli.
Seura oli mitä parhainta, runsaasti ahvenia. Kamerakin oli hyvällä tuulella ja tarkensi oikein melkein joka kuvaan, paitsi toki siihen yhteen, jossa suurin ahven poseerasi komeana suoraan linssin edessä. Enpä olisikaan halunnut tätä kuvaa terävänä ja onnistuneena.
Rantavedessä oli jonkin verran siitepölyä, mikä teki vedestä pikkaisen sameampaa kuin mitä se muutoin olisi. Sameus näkyy kuvissakin, noin kirkkaalla auringolla ja tuolla järvellä ilman siitepölyä kuvat olisivat kirkkaampia. Aurinko paistoi kuitenkin hienosti poukamaan ja tuulikin oli lähes olematon, eli niiden puolesta oli kyllä täydelliset olosuhteet tänään.
Haukea ei näkynyt, mutta muutamia kookkaita ja rohkeita ahvenia, jotka aina kruunaavat tällaiset reissut. Lumpeiden lehdet eivät olleet ehtineet vielä kasvaa pintaan saakka. Ne toivat pinnan alle hienoa purppuraista värimaailmaa. Muita kasveja siellä ei sitten ollutkaan, vain liekopuita ja tomua. Yksi viehe näkyi, mutta en lähtenyt sitä irrottelemaan kun en saanut silmillä selvää että missä kohtaa siinä on koukut.
Ensi kerralla vesi lienee vielä lämpimämpää, siitepöly vähentynyt ja kasvit kasvaneet, joten kun seuraava lämmin, pilvetön ja tuuleton vapaapäivä koittaa, palaan tänne. Ellen sitten lähde Lopelle Iso-Melkuttimelle. Molemmat ovat upeita kohteita ja molempiin toivottavasti tulee kesän aikana mentyä useamman kerran.
Iso-Valkeelta koittanen ensi kerralla löytää sellaisen veteenmenopaikan, jossa olisi runsaasti kasveja. Pidän viidakkomaisesta fiiliksestä veden alla eniten, enemmän kuin liekopuiden ristiin rastiin kirjomasta elottoman näköisestä pohjasta. Toki aina kun mukana on ahvenia, ei maisemalla ole niin paljoa väliä.
Saari avaruudessa 