Kattelin viikonloppuna Avaraa Luontoa. Siinä delfiininpenikat siirteli vuorotellen vedessä keijuvaa irtonaista leväsuikaletta. Lukijan mukaan leväleikki hyödytti niitä: ne tulevat leikin lomassa tietoisemmaksi elinympäristöstään.
En ole kuullut koskaan tutkimuksia siitä, että oman elinympäristön tutkiminen ja tunteminen tekisi hyvää. Omasta kokemuksesta pidän sitä nykyään kuitenkin aivan itsestäänselvänä. Minä en siirtele leväriekaletta ympäriinsä, mutta teen jatkuvasti tutkimusmatkoja ympäristöön. Joka reissun jälkeen olo on kotoisampi ja juurtuneempi.
Oman kotiympäristön hienouksia voi vain olla vaikea hahmottaa. Olen täällä Lapissa huomannut sen kahdella tavalla.
Ensinnäkin kun nyt katson kotiseutuni maastokarttaa, löydän heti sata kiinnostavalta tuntuvaa kohdetta, joihin en tullut kuitenkaan melkein 25 Salossa vietetyn vuoden aikana koskaan menneeksi.
Toisekseen, kun kysyn täällä Sodankylässä paikallisilta vinkkejä hienoista paikoista, on vastassa usein hiljaisuutta ja epäuskoisia tai miettiviä katseita. Yleisimmin minulle vinkataan vanha kirkko, joka on toki upea ja harvinainen. Mutta on täällä paljon muutakin, Suomen toiseksi suurimmassa kunnassa! Lapissa kasvaneen ihmisen on varmasti usein hankala hahmottaa, että jonkun mielestä esimerkiksi kummallinen puu, vanha veneenraato, pystyyn jäänyt kiviuuni tai kirkas lampi voivat olla todella kiinnostavia.
Omalle kotiseudulle ollaan kai yleisesti sokeita. Olen toki saanut muutaman todella hyvän kohdevinkin paikallisilta, ja osa niistä on vielä tutkimattakin. Kuitenkin suurimman osan kohteista olen löytänyt itse joko maastokarttaa selailemalla tai pitämällä silmät auki autoreissuilla. Ei ole ihan harvinaista, etteikö joku sodankyläläinen jo kysyisi retkivinkkejä minulta.
Olimme viikonloppuna Kelkkamessuilla Rovaniemellä, ja sieltä kotiin ajellessamme huomasin viitan kohti Perunkajärveä. Minua alkoi kiinnostaa, mitä siellä mahtaa olla, ja niinpä tulin selailleeksi Metsähallituksen karttaa.
Löysin yhtäkkiä valtavasti kohteita, joissa on pakko päästä käymään:
Rovaniemi:
– Paloperunkaselkä pilkkapuu, P: 7407565m I: 446022m
– Alaperänkankaat Luonnonmuistomerkki Järeä/erikoinen puu P: 7411267m I: 444848m
– Ylipäänjänkä hauta ja vankileiri, P: 7410319m I: 447469m
– Kotavaara kivilatomus + luonnonmuistomerkki N 7414206,100, I 445111,351
– Pitkäpalon tienoolla monta luonnonmuistomerkkiä (puita) pienellä alueella: P: 7417419m I: 447580m 2 kpl, koillisessa Kiristäjänselässä 2 ja luoteessa Ruostejänkällä 2
– Keskivaaran kivilatomukset P: 7428084m I: 3445725m
– Syväkurun puro ja sen itäpuolella 2 luonnonmuistomerkkiä: P: 7433876m I: 3453039m
Sodankylä
– Ministerinmänty P: 7442682m I: 3463691m
– Peuraselkä Kenraalimänty + Peuravaara, P: 7452437m I: 3461172m
– Rakkunen pilkkapuiden jäännökset + laavu, P: 7438455m I: 3474050m
– Konsarova luonnonmuistomerkki järeä/erikoinen puu (Unari) P: 7448772m I: 3448980m – Ulingasköngäs ja -mylly, laavu ja hiekkaranta (?) Unari, N=7454489.926, E=446858.869
– Routuslampi veneenjäännös P: 7471379m I: 3499223m
Mikä mahtaa olla pilkkapuun ’jäännös’? Onko siitä enää mitään jäljellä? Sekin varmaan selviää jonain päivänä.
Koko Lappihan on täynnä kartalle merkittyjä vanhoja pyyntikuoppia ja kämppien yms rakennusten jäämiä. Paino sanalla jäämiä. Ne eivät minusta ole kiinnostavia (anteeksi vain). Minusta kiinnostavimpia kohteita ovat erikoiset puut, vesistöt, kurut ja kivimuodostelmat tai -latomukset. Jos olet joskus nähnyt vanhan pyyntikuopan, ymmärrät ehkä, miksi se ei ole kovin mullistava löytö.
Yllä listaamistani karttalöydöistä erikoisimmilta tuntuvat vankileiri ja sen vieressä oleva hauta, sekä Orajärven tienoilla oleva veneen jäännös – kiinnostava nähdä, millainen se on.
Rovaniemen puolella, Sodankylän rajaa vasten tosin, näyttää olevan pilvin pimein luonnonmuistomerkkejä, kun taas Sodankylästä niitä löytyy hädin tuskin yhtään. Yleisin luonnonmuistomerkki vaikuttaisi olevan järeä tai erikoinen puu, eli minulta eivät retkikohteet ihan äkkiä lopu. Rovaniemellä on ilmeisesti oltu Sodankylää aktiivisempia hakemaan kohteille luonnonmuistomerkin arvonimeä.
Eihän retki ikinä ole sitä, että ajetaan sokkona jonnekin periferiaan näkemään yksi puu. Matkan varrella näkee vaikka mitä. Tiet, mutkat ja vaarat tulevat tutuiksi, ja aivan kuin niillä levää siirtelevillä delfiineillä, käsitys omasta elinympäristöstä kartoittuu. Ja se tuntuu hyvältä!
On paljon kotoisampi olo istua olohuoneessakin teetä juomassa, kun tuntee ympäröiviä metsiä, jokia ja vaaramaita reissu reissulta hiukan paremmin.
Saari avaruudessa 