Jonkin aikaa maa ehti olla ihan lumeton, syysviljaa kasvavat pellot olivat vihreitä ja peltotiet mutaisia. Nyt on taas kylmempää, luntakin on hieman. Aurinkoa on saatu varsin niukasti, mutta alkuviikosta oli yksi aurinkoinen päivä.
Viikonloppuna teki mieli merelle. On tehnyt jo jonkin aikaa, mutta nyt osui sopiva hetki. Harmaa ja pilvinen tosin, mutta ainakin tyyni ja sateeton. Sain puolisoni mukaan ja ajoimme noin tunnin matkan päähän Inkooseen, Kopparnäsin ulkoilualueelle, missä emme olleet käyneet koskaan aiemmin.
Lapin-vuosien jälkeen kevään ensimmäinen retki meren ääreen on muodostunut minulle tärkeäksi. No, nyt toki ei vielä ihan voida keväästä puhua, mutta kun ei ole ollut lunta ja päivätkin ovat jo selvästi pidentyneet, vältti tämä käynti nyt ensimmäisestä kevätmeriretkestä.
Meri oli tumma ja sula. Melko tyynikin, ainakin paikoin – ulapalla oli hieman tuulta ja aaltoa. Vesi oli jäätynyt kallionkoloihin ja muodostanut jäisiä, liukkaita kohtia, jotka näyttivät kuin valkoisilta ruusuilta sinertävässä umpijäässä. Silokallion ylitse mereen juossut vesi oli myös jäässä, ja piti olla todella tarkkana mihin askeleemme asettelimme.
Silokallioilla oli kuitenkin ihana päästä kulkemaan taas pitkästä aikaa. Se tuntui eräänlaiselta retriitiltä talven päättymisen merkiksi. Vaikka nyt oli kallioilla vielä jäätä, saatoin elävästi muistaa ja kuvitella, miltä tuntuu auringossa paahtunut silokallio ja miltä tuoksuu aurinkoinen, kallioinen merenranta. Miltä tuntuu kesä saaristossa.
Nautin rauhallisten aaltojen äänistä ja kallioiden väreistä ja tekstuureista.
Talvilomaviikko häämöttää mielessä. Saamme pitää yhteisen viikon lomaa. Se tulee tekemään hyvää. Minulle tämä talvi ei ole ollut liian raskas työmäärän puolesta tai siksi, että olisin joutunut kärsimään paksuista lumihangista. Pilvisyys on eniten verottanut jaksamista, mutta nyt, kun päivät ovat jo paljon aiempaa pidempiä, alkaa sekin taakka helpottaa.
Silti ajatus lomasta tuntuu hyvältä – eniten nautin siitä, että minun ei tarvitse avata tietokonetta 10 päivään. Kohta 10 vuotta tätä työtä tehneenä olen onneksi myös oppinut vetämään selkeät rajat työn ja vapaa-ajan välille siinä mielessä, että kun läppäri sulkeutuu, työasiat lakkaavat siitä paikasta pyörimästä mielessä.
Joistakin vapaa-ajan hetkistä, luontoretkistä, kirjoitan toki hyvinin mielelläni tarinoita työkanavallekin omaksi ja muiden iloksi. Niin esimerkiksi tästä Inkoon-retkestä, josta kirjoitin mielenterveysnäkökulmalla jutun Retkipaikkaan. Myös juuripatikastani syntyi Retkipaikkaan ihan toisenlainen juttu kuin mitä tänne omaan blogiin kirjoitin.
On jännittävä nähdä mitä etenevä kevät tuo tullessaan. Uutisia olen jo lakannut lukemasta, niitä jos seuraa, niin maailmanloppu on todennäköisin vaihtoehto.
Teen oman osuuteni ja sen jälkeen elän toivossa, että kaikki menee hyvin.
Saari avaruudessa 