Heinäkuun puolivälin tienoilla teimme perheen kanssa matkan Isokarin majakkasaarelle. Uudenkaupungin Pakkahuoneelta lähtevän risteilyn hinta on 85 euroa per nenä, mutta venematkojen lisäksi hintaan sisältyi lounas, opastus ja majakkaan pääsy saarella.
Taivas oli pilvessä ja menomatkalla hieman satoikin, mutta saarella säästyimme sentään sateelta, jos sitten emme juuri aurinkoakaan saaneet. Saaristo täällä päin näytti ihan erilaiselta kuin mihin olen Saaristomerellä tottunut, saaria oli harvassa ja ne olivat matalia. Isokari kuuluu Kustaviin, ja parituntinen venematka saarelle kulkikin käsittääkseni pääasiassa juuri Kustavin saaristossa. Selkämerellä siis liikuimme, ja aivan kuten olin kuullut, oli vesi todella kirkasta.
Muusta retkestämme kirjoitin jutun Retkipaikkaan, mutta tänne ajattelin vielä tallennella enemmän muistoja veden alta.
Nimittäin luontopolun, lounaan ja majakkakierroksen jälkeen meillä oli saarella hetki omaa aikaa, ja itse käytin sen vedessä. Sataman läheltä olin bongannut puna-sinisen uimakopin, ja siellä olikin ylellistä saada vaihtaa vaatteet oikein seinien suojissa.
Ranta oli nyrkinkokoista, aika pyöreää kiveä, joka sattui aika kovin tottumattomiin jalanpohjiin. Kuitenkin siitä kun pääsi yli, alkoi hieno hiekka. Hiekkapohjalta sieltä täältä kohosivat kivet ja kalliot, jotka olivat levien peitossa.
Isompia kaloja ei vajaan tunnin aikana näkynyt, mutta kolmipiikkejä ja hietatokkoja (luullakseni?) oli paljon.
Tokot eivät olleet kovin näyttäviä kaloja, mutta suloisia kuitenkin, ja ainakin jotain hyvin erilaista kuin mitä järvillä liikuskellessa näkee. Missään merialueilla en ole vielä mitään isompia kaloja ikinä kohdannutkaan, kuin tällaisia sormen kokoisia. Särmäneulat Mossalassa ovat tainneet olla suurimpia meriotuksia joita on tullut nähtyä.
Kamera yllättäen kyllä löysi tokot tai ainakin sattumalta osui tarkentamaan niihin monta kertaa. Järkkärini on yleensä – tarkennusasetuksista riippumatta – täysin ulalla siitä mihin olisi tarkoitus tarkentaa, vaikka keskellä ruutua olisi suurikin kala.
Kolmipiikeillä taisi olla jotain kosiskelu- ja voimainmittelöseremonioita menossa, ja moni niistä kävi uhittelemassa myös kameran linssille, joka toimii peilinä. Uhittelivat siis peilikuvalleen.
Klassisesti vedestä noustuani aurinko alkoi päästä läpi pilvipeitteestä. Mutta enpä sitten tullut menneeksi veteen enää takaisin, kun tosiaan vajaa tunti oli siellä jo tullut oltua ja jonkin verran oli jo vilu. Siitä sitten satamakioskin terassille jäätelölle ennen paluumatkan alkua ❤
Saari avaruudessa 