Sabaton

Se taisi olla viime syksyä kun mies tutkaili lippuja Sabatonin Helsingin-keikalle, ja minä lupauduin lähtemään kaveriksi. En tiennyt paljoakaan yhtyeestä, muuta kuin laulaja Joakim Brodénin mieleenpainuvalta ulkonäöltä sekä sen, että ovat ruotsalaisia ja kertovat lauluissaan tarinoita sotahistoriasta. Bismarck oli etäältä tuttu biisi – ainakin nimeltä – ja senkin muistin, että joskus vuosia sitten Kuopio Rockissa … More Sabaton

Kesäreissu, osa 5: paluumatka, Kuopio ja Hailuoto

Tällä viikolla on sadellut tai ollut ainakin sateen uhkaa melkeinpä joka hetki. Se on tehnyt hyvää, on ollut kunnolliset olosuhteet vain lorvailla ja toipua kesälomamatkasta. Emme ole paljon mitään tehneet, mitä nyt eilen kävimme miehen ja hänen tyttärensä kanssa Levillä aistimassa hiukan ruskan ensitunnelmia. Harmaa sää on suonut minulle myös tilaisuuden kirjoitella rauhassa ylös näitä … More Kesäreissu, osa 5: paluumatka, Kuopio ja Hailuoto

Kesäreissu, osa 2: Kuopio

Yksi elämän ylellisimmistä tunteista on se kun saa pitkän matkapäivän päätteeksi saapua rakkaiden ihmisten luo ja pötkähtää valmiiksi pedattuun petiin lepäämään. Matkattuamme Rokualta Vehmersalmelle kaatosateisen päivän halki, oli juuri tuo tunne meitä vastassa. Tapasimme siskoni ja hänen miehensä sekä heidän eläinkatraansa maaseudun rauhassa hämärtyvää iltaa vasten, eikä unta paljoa tarvinnut houkutella. Aamu menikin nukkuessa pitkään. … More Kesäreissu, osa 2: Kuopio

Valkeinen, Kuopio

Yksi koko tähänastisen snorklausharrastukseni paras kohdevinkki tuli aikoinaan siskon mieheltä. Olimme mieheni kanssa siskoni luona Vehmersalmella muutaman päivän kotieläimiä hoitamassa isäntäväen ollessa poissa, ja sain vinkin että noin tunnin ajomatkan päässä olisi käymisen arvoinen järvi. Pitkän viikonlopun aikana tulin vierailleeksi tällä järvellä ensin kerran, ja koska paikka oli niin mielettömän hieno, menin sinne vielä uudelleen … More Valkeinen, Kuopio

Kesäloma 2019

Enpä tiedä onko vielä yhtenäkään kesänä tullut vietettyä niin antoisaa ja monipuolista kesälomareissua kuin mikä eilen päättyi. Lomaa oli kaksi viikkoa, ja ensimmäiset päivät vietettiin kotona ennen matkalle lähtöä. Sen jälkeen oltiin viikonloppu Kuopiossa, sitten muutama päivä Salossa ja viimeinen päivä Kökarissa. Väliin mahtui vielä päiväretki Raaseporin linnallekin. Tässä kuvia reissusta lyhyin tekstein. Kökarista kirjoitan … More Kesäloma 2019

Kuvia pinnan alta

Siskoni mies vinkkasi minulle Kuopiosta salaisen pienen lammen, jossa on todella kirkas vesi. Lampea on vaikea lähestyä, mutta tänään olin siellä jo toista kertaa viikonlopun aikana. Paikka on kertakaikkiaan paratiisi. Lammessa on niin paljon kasveja ja kaloja, että tuntuu kuin olisi akvaariossa. Vesi on helteiden ansiosta tosi lämmintä. Näin kauniiseen paikkaan kyllä menisin paljon kylmemmälläkin. … More Kuvia pinnan alta

Lomapäiviä Kuopiossa

Ajelimme toissapäivänä mieheni kanssa siskoni luo tänne Vehmersalmelle. Tästä olisi pian tarkoitus jatkaa matkaa Saloon, mutta tämä viikonloppu vietetään täällä. Eilen illalla olimme mieheni, siskoni ja hänen miehensä kanssa Kuopio Rockissa. Siellä esiintyi Beast in Black, jota itse menin aivan ensisijaisesti katsomaan. Pääsimme hyvin lähelle lavaa, kun menimme sinne paikoillemme jo tuntia ennen keikkaa. Keikka … More Lomapäiviä Kuopiossa