Umpi-Valkeainen, Hossa

Umpi-Valkeaisen rannalla olin käynyt kerran ennenkin, kun kesällä 2016 vierailin Hossassa ensimmäistä kertaa mieheni kanssa. Muistan kun pysähdyimme tulipaikalle ja annoimme koiran kahlata vedessä vilvoittautumassa, ja siinä hetkessä otin rannasta myös kuvia. Satuin katselemaan noita kuvia uudelleen viime talvena ja vasta silloin huomioni kiinnittyi kunnolla järven veteen. Sehän oli aivan turkoosia! Kuvat näyttivät siltä kuin … More Umpi-Valkeainen, Hossa

Keski-Valkeainen ja kaunis kohtaaminen hauen kanssa, Hossa

Perjantaina retkipäivän viimeinen kohde oli Muikkupuro. Olin ollut siellä ennenkin ainakin pari kertaa ellen kolmekin, joten tiesin, että paikka on hieno ja että vedet sen ympärillä ovat kirkkaita. Muikkupuro on lyhyt ja matala puronmutka Iso- ja Keski-Valkeaisen välissä. Sinne johtaa 1,5 kilometriä pitkä reitti. Reitin varrelta oli yksi todella upea näkymä Iso-Valkeaiselle. Uimaan pääsi helposti … More Keski-Valkeainen ja kaunis kohtaaminen hauen kanssa, Hossa

Iso hauen kohtaaminen, Öllöri, Hossa

Viime viikolla koitti odotettu paluu Hossaan Kainuuseen. Olin käynyt siellä melkein tasan vuotta aiemmin ensimmäistä kertaa snorklaamassa, ja heti tuon reissun jälkeen oli uusi reissu ilmestynyt haaveisiin – päätin, että Hossaan pitää päästä vähintään kerran vuodessa. Aikaa oli vain yksi ehjä päivä, mutta ehdin käydä rauhassa neljässä eri järvessä, joista kaksi oli itselleni uusia. Käymäni … More Iso hauen kohtaaminen, Öllöri, Hossa

Ihania hetkiä Hossassa

Yksi kesän odotetuimmista reissuista toteutui tällä viikolla, kun vietimme pari yötä Hossassa Suomussalmella. Seurana meillä oli ystäväpariskunta Kittilästä ja majapaikkana mökki Hossanportilla, pienen matkan päässä kansallispuistosta. Mökki oli pieni, mutta kohtuuhintainen ja todella kauniilla paikalla ja alueella. Saavuimme perjantaina vasta myöhään paikalle, joten siltä päivältä jäivät retket käymättä. Uimassa toki kävin, mutta järven vesi oli … More Ihania hetkiä Hossassa

Kirkasvetinen, Hossa

Kirkasvetinen oli Hossassa ihkaensimmäinen snorklauskohteeni. Nimen perässä tietenkin olin liikkeellä, ja koska kohde on tien vieressä, oli matala kynnys lähteä sitä katsomaan. Kirkasvetinen oli kirkasvetinen, mutta vaikka paikkaa mainostetaan juuri kalastuskohteena, en törmännyt siellä yhteenkään sinttiin saati vonkaleeseen. Rannalla oli useampi kalastuslaituri, ja olipa siellä tulipaikkakin sekä joku leiriytynyt riippumattoon. Pohja oli höttöinen ja rannassa … More Kirkasvetinen, Hossa

Huosilammen Ahvenkuningas, Hossa

Siitä saakka kun aloitin snorklausharrastuksen, olen kohdannut veden alla kaloja. Joskus parvia, joskus yksittäisiä persoonia, joskus isoja, joskus pieniä – mukavan harvassa ovat olleet ne kerrat, ettei pinnan alla olisi tullut vastaan ketään. Yksikin, pienikin kala tekee reissusta heti kiinnostavamman tuodessaan maisemaan eloa. Kalan kohtaaminen on yllättävän vaikuttava tilanne. Toisin kuin esimerkiksi lintujen kanssa, kalaa … More Huosilammen Ahvenkuningas, Hossa

Huosilammen sydäntenmurskaajat, Hossa

Hossa-viikonlopun todellinen yllättäjä oli Huosilampi, johon en oikeastaan ollut edes suunnitellut meneväni, mutta johon pulahdin lopulta kahdesti. Alkuperäinen tarkoitukseni oli Öllörin ja Kirkasvetisen lisäksi mennä Keihäslampeen, mutta sinne saapuessani rannoilla oli kalastajia, enkä halunnutkaan mennä sinne. Huosilammella ei ollut sillä hetkellä ketään, vaikka sen ympäri kiertää luontopolku ja siellä on mm. esteettömiä laitureita. Mulahtaessani Huosilammen … More Huosilammen sydäntenmurskaajat, Hossa

Kuvasaldoa Hossasta

Kävimme viikonloppuna Hossassa Suomussalmella parin vuorokauden reissulla. Muistin aiemmasta käynnistäni että Hossassa on kirkkaita ja kauniita vesiä. Kansallispuiston sääntöjen mukaan kaikissa sen järvissä ja lammissa uiminen on myös sallittua.  Hossa lunasti ja ylittikin kaikki odotukset. Vedet eivät olleet pelkästään kirkkaita, vaan myös kalaisia. Lisäksi meille osui upea, aurinkoinen sää koko viikonlopulle. Kävin kaksi kertaa Öllörissä … More Kuvasaldoa Hossasta