Lokakuu kului ja marraskuukin on jo yli puolivälin. On hiljainen ja poutapilvinen päivä, aurinko yrittää, muttei onnistu. Kissa kehrää peiton päällä ja ihmettelee, miksi ilmalämpöpumppu on pois päältä – selvitin hänelle kyllä, että suljen sen nyt täksi päiväksi, kun sähkö on niin kovin kallista tänään. Jospa se huomenna olisi taas halvempaa.
Sähkönsäästö onkin ollut iso teema tänä syksynä. Olemme tarkistelleet polttimoita ja sammutelleet valoja ja laitteita, laittaneet ruokaa puuliedellä ja suljimme jopa lämminvesivaraajan – kylpyvesi lämpeää saunapadassa. Vedenkeittimestä yli jäänyt kuuma vesi otetaan talteen termariin ja sillä voi myöhemmin vaikka tiskata jotakin.
Yhtenä päivänä sähkö oli melkein ilmaista, silloin laitoimme uunissa pizzaa ensimmäistä kertaa kuukausiin.
Talviuintipaikoilla pääsee kerran viikossa puhdistumaan oikein kunnolla, kun pääsee sekä uimaan että suihkuun. Rakastan sitä, varsinkin uimista.
Mistään tästä ei minulla ole valittamista. Meillä on hyvä tilanne, kun on puuta ja tulipesiä. On tullut katsottua myös taustapeiliin ja ymmärrettyä, millaista tuhlailua harrastin vuosikaudet, kun pidin esimerkiksi televisiota seurana aamusta iltaan, vaikka en katsonut sitä. Tai kun otin aamuin illoin lyhyen mutta kuuman suihkun.
Kittilässä näyttää olevan lunta ja yli parikymmentä astetta pakkasta. Sitä en osaa kaivata. Täällä maassa on tomusokerimainen lumikerros, ohuen ohut. Lumimaista hönsyä sataa parhaillaankin. Talo on niin hiljainen, että korvia huumaa. Vain kissan kehräys kuuluu.
Eilen ehdittiin hetken aikaa luulla, että sota olisi levinnyt Natoon, kun Puolan puolella räjähti ja kaksi kuoli. Se oli väärä hälytys, siis että pommi olisi ollut Venäjän, mutta muistutti jälleen, että jokainen minuutti elämää sellaisena kuin se nyt on, on äärimmäisen arvokasta aikaa. Voin kyllä istua talven vaikka kylmässä ja pimeässä ja syödä perunaa ja puunkuorta tai mitä ikinä kohtuuhinnalla kulloinkin saakaan, kunhan vain sota ei leviäisi – se on kaikkein tärkeintä. Kuka tietää mitä olisi alkanut tapahtua, jos totuus Puolan räjähdyksestä olisi ollut toinen.
Yhdessä orkideassa on yksi kukka ja monta nuppua. Ailahtelevainen soilikki näyttää tänään taas pahoinvoivalta. Muut kasvit voivat hyvin, paitsi yhden jouduin heittämään pihalle villakilpikirvojen vuoksi. Hyi.
Sain siskolta takaisin nojatuolin, jonka olin antanut hänelle melkein vuosikymmen sitten. Kauniin värinen tuoli piti peittää tylsänvärisellä viltillä, koska kissa alkoi kynsiä sitä kuin ei olisi koskaan elämässään saanut kynsiä mitään. Siitä tuli hänen lempituolinsa, hän mahtuukin siihen paremmin kuin vanhalle suosikilleen, joka on pieni pyöreä rahi, johon peppu ei meinaa mukavasti mahtua.
Kissalle on tullut ylipainoa.
Olen syksyn mittaan kerännyt suppilovahveroita. Tunsin ylpeyttä siitä, että lähes nollakokemuksella (suppilovahveroista näkemieni valokuvien perusteella) osasin suunnata suoraan sellaiseen metsään, josta niitä löytyi. Aluksi oli vain vähän, mutta sitten oli paljon. Palasin samaan metsään säännöllisesti ja aina löytyi. Sitten viimeisellä kerralla iso osa sienistä oli jo alkanut mädäntyä, sen jälkeen en palannut enää. Pakkasessa on nyt sopivasti ainakin kevääseen saakka. Harmi, ettei vatsani pidä sienistä. Syön niitä silti, koska se on ilmaista ruokaa.
Illalla lämmitetään takkaa nyt kun ilmanlämpöpumppu on pois päältä. Pumppu saa takan tupruttamaan savua hervottomasti milloin mistäkin aukosta ja rakosesta, ja lämmityshyöty jää kovin vähäiseksi kun hätäratkaisuna täytyy avata ikkunoita.
Huomenna käyn leikkauttamassa tukan.
Eilen illalla näkyi Linnunrata upeasti.
Saari avaruudessa 