Vielä muutama päivä talvipäivänseisaukseen. Maailma on ollut pitkään tyystin mustavalkoinen, mutta eilen alkoi taivaalla näkyä pastellinsävyjä samalla, kun pakkanen putosi taas melkein kahteenkymmeneen asteeseen. Nyt kylläkin enää vain -13.
Kävin illalla kuvaamassa Kuuta, pitkästä aikaa sekin näkyi ja melko suuri jo olikin. Kirkas kuutamo heitti terävät varjot hangelle, katselin sitä musiikkia kuunnellen hetken aikaa, ennen kuin lähdin vielä pienelle kävelylle.
Kävelyllä huomasin vaarojen yllä kirkkaan tähden, josta arvasin, ettei se taida olla tähti ollenkaan. Kaivoin puhelimen taskusta ja avasin tähtikartan, ja jo vain, se oli Jupiter. Seisoin pitkän aikaa tuijottamassa sitä, se oli suuri ja kirkas ja tuntui niin ihmeelliseltä ajatella, että se on toinen planeetta. Tähtien katsominen ja avaruuden ajatteleminen on yksi asiansa, mutta planeettojen näkeminen konkretisoi jotenkin hurjan vahvasti itselleni sen ajatuksen, että itsekin olemme planeetalla avaruudessa. Samalla tulee ajatelleeksi sitäkin, kuinka ihmeellistä on, että olemme elossa täällä Maassa, että voimme täällä elää, hengittää, kävellä ja tähyillä yötaivaalle muita planeettoja katsellen. Kuinka mieletön tuuri, että Maassa on elämää ja että juuri me olemme sattuneet tänne syntymään!
Tänään kävin pienellä lumikenkäretkellä lähimetsässä. Koskematon hanki ei ollutkaan kovin syvä, en tiedä oliko lumikenkien kanssa loppujen lopuksi helpompaa vai vaikeampaa kuin ilman. Mutta ovathan ne painavat, niin tuli ainakin hieman lihasjumppaa.
Tutulla reitillä risteili eläimien jälkiä, vaan ei ihmisten. Välistä kuljin jonkin matkaa pupun jälkiä pitkin, sitten ketun. Hirvi oli kulkenut reitin poikki.
Aamupäivä vaihtui keskipäivään ja siitä iltapäivään melko huomaamatta. Vastarusko alkoi punastua jo yhdentoista jälkeen. Jossain vaiheessa koira haukkui jossain suht lähellä. Sellainen luullakseni jonkinlaisen metsästyskoiran tasainen haukku. Tuli hieman inha olo, mietin, ampuuko kohta joku jossain. Minulla ei ollut mitään oranssia päällä enkä tiedä onko jokin ammuskelukausi nyt meneillään, mutta päätin, että jos joku minua luulee metsoksi tai jänikseksi vain siksi, ettei minulla ole oranssia pipoa, niin se on sitten hänen häpeänsä, ei minun.
Onneksi haukku kohta loittoni ja lakkasi. Olen huomannut, että nykyään koen vapaana olevat koirat aika ahdistavina, joten huokaisin helpotuksesta ettei koira tullut tykö.
Nyt onkin jo hämärää, kello ei vielä ole kahta.
Vanhempani ja miehen tytär olivat täällä viime viikonlopun. Oli ihana nähdä perhettä. Laitoimme joulupöydän ja kävimme päiväretkellä kodalla, jonne mies kyyditsi meidät moottorikelkalla.
Kehitimme miehen kanssa ajatuksen, että viettäisimme ensi kesänä kuukauden ajan Salossa. Saisimme varmasti talonvahdin kotiimme, ja olisi hauska viettää etelässä pidempi aika putkeen. Siinä ehtisi käymään Saaristomerelläkin ja Ahvenanmaalla, ja samalla ehtisi larppaamaan hetken aikaa etelän maaseudun arkea.
Ensi viikolla on joulu. Se ei totta puhuen minun elämääni juurikaan vaikuta, mutta on ihanaa, että minulla on välipäivät lomaa. Sitten alkaakin päivä jo pidentyä, ja tammikuun alussa olisi mukava tehdä perinteinen pieni tunturiretki auringon vastaanottamiseksi.
Saari avaruudessa 