Marraskuu & talven ensimmäinen lumikenkäretki

Pari viikkoa valui taivaan harmauteen. Kostea, väritön pilvi roikkui rikkumattomana ja loppumattomana maassa kiinni niin, että kaikki oli harmaata ja pysähtynyttä päivästä toiseen. Lumi tuli, lunta suli, oli märkää monta päivää. Nyt taas pakastaa ja on tullut lisää lunta, auringonsäteitä ja tähti-iltoja on saatu ja harmaus on unohtunut.

Ystäväni Riikka ehdotti eilen että lähdettäisiin sunnuntairetkelle Pallakselle, ja mehän lähdimme. Aamulla herätessä oli melkein 20 astetta pakkasta, mutta onneksi se lauhtui aamun mittaan. Ja eihän tuntureilla koskaan niin kylmä ole kuin alempana laaksossa. Soitin iskälle aamuteen aikana, ja sitten Riikka nouti minut kyytiin tästä pihalta. Pallakselle ajellessamme oli ihan uskomattoman kaunis talvipäivän valo, tuntui todella onnelliselta.

Hotellin pihalla oli vain pari autoa. Laitoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme kohti Palkaskeron rinnettä. Kuljeskelimme vähän sinne tänne, minne mieli teki – huippu ei ollut tavoitteena, vaan hienot maisemat. Ja niitä löytyi kyllä varsin helposti, välillä pilveä ja välillä sinitaivasta, mutta kuitenkin koko ajan mukavan koskematonta ja erämaista tunturimaisemaa, vain satunnaisia muurahaisen kokoisia ihmisiä siellä täällä lumijättiläisen rinteessä.

Parin hiihtäjän näimme kiirivän alas rinnettä välillä enemmän, välillä vähemmän hallitusti, mutta kuitenkin varsin aurinkoisina ja hymyssäsuin.

Viima oli kirjonut koko rinteen kauttaaltaan täyteen kauniita jää- ja lumikuvioita, joiden yli oli melkein sääli kävellä.

Sen verran olen itsestäni oppinut, että minulla oli ruokaa mukana ja särkylääke jo ennen reissua otettuna. Minulle tulee tunturireissuista aina migreeni ilman etukäteislääkettä ja sitä, että syön reissun aikana jotakin. Olin lämmittänyt ruokatermariin tofuwokkia mukaan ja vaikka evästauko viimassa oli nopea, maistui lämmin ruoka tunturin jääkylmässä rinteessä hyvältä.

Kuva: Riikka

Kaarrettuamme takaisin kohti hotellia, kuljimme loppumatkan viiman puolella. Taivaskero oli melkein koko ajan harmauden piilottama, mutta tuli loppumatkasta näkyviin. Etelän suunnassa aurinko maalasi maiseman ja tunturijonon kauniin oransseiksi.

Kuva: Riikka

Muutoin on ollut rauhallista. Töitä, kävelyitä, ruuanlaittoa, televisiota, kauppareissuja kerran pari viikossa, kodinhoitoa. Olen kokeillut ja opetellut uusia kasvisruokia ja löytänyt paljon uutta hyvää. Puoliso syö padat ja kattilat tyhjiksi, joten ilmeisesti kasvisruoka maittaa hänellekin ❤

Onpa hieno kuutamo ulkona. Olisi hyvä ilta kuvata tähtiä tänäänkin, mutta luulenpa, että tunturireissupäivän päätteeksi sohvan kutsu on vastustamaton.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: