Kävin viime viikolla tutustumassa Nuuksion luontoon oikein tehostetusti – neljän päivän aikana tuli käveltyä yli 40 kilometriä kansallispuiston alueella ja sitä ympäröivillä ulkoilualueilla. Tämä liittyi alkavaan työprojektiin, jota alan lomani jälkeen työstää toden teolla. Tässä muutamia lempikuviani Nuuksio-päivieni varrelta.
Nahkiaispolku oli ensimmäinen iso yllätys minulle. En ollut odottanut reitiltä oikein mitään, koska arvasin, etten kuitenkaan näkisi nahkiaisia, ja muuta en osannut odottaa. Tämä uskomaton sammalvuori tuli täytenä yllätyksenä, ja pysähdyin pitkäksi aikaa sitä hämmästelemään ja sen tunnelmasta nauttimaan. Polku laskeutui kahden sammaleisen rinteen välistä todella syvälle alas laaksoon. Kuva ei millään lailla valitettavasti tee oikeutta vuoren koolle ja paikan mittasuhteille.
Tätä näköalapaikkaa sen sijaan olin osannut odottaa, sillä tästä olin nähnyt kuvia aiemmin. Kallio löytyi Haukankierroksen varrelta. Oli hienoa huomata, että ruskaa riitti vielä. Ja on aina ilo myös katsella metsää, jossa ei ole hakkuuraiskioita. Metsää, joka saa elää omassa rauhassaan ilman, että ihminen sitä ”hoitaa.”
Nautin Nuuksiossa lukuisista pienistä ja hieman isommistakin ojista ja puroista, joita virtasi ja mutkitteli metsien pohjalla. Tämä kyseinen virta löytyi Klassarinkierroksen varrelta. Ojien vesi oli tummaa mutta ei mutaista, joten vesikasvit erottuivat niistä hyvin. Monissa ihmeen matalissa ja pienissäkin ojissa näytti kasvavan jopa jonkinlaisia lummekasveja.
Klassarinkierros kulki pitkän matkaa järven rantaviivaa mukaillen, ja maisema oli erämainen. Reitti kulki myös metsissä ja avokalliolla. Kohtasin koko kierroksen varrella vain muutaman muun ihmisen, eli omaa rauhaa oli yllin kyllin. Ylipäänsä Nuuksiossa oli paljon vähemmän väkeä kuin olin etukäteen kuvitellut, kohtasin vain satunnaisia ihmisiä siellä täällä. Olin tosin liikkeellä pelkästään arkipäivinä, eli Nuuksion iltoja tai viikonloppuja en tällä kertaa päässyt näkemään.
Tätä näkyä pysähdyin katsomaan pitkäksi aikaa. Aurinko valaisi synkästä metsästä vain yhden puun, ja näytti, kuin se olisi hohtanut jotenkin itsestään. Tämäkin kuva on Klassarinkierrokselta.
Sorsia kohtasin useammassakin paikassa. Tämä tuntui jo suorastaan eksoottiselta elämykseltä, en muista milloin olisin viimeksi tavannut sinisorsia. Oli mukava seurata lintujen puuhia, kun ne nuohosivat lampien rantoja ja juttelivat piipittäen keskenään.
Kilpikaarnaiset puut tekivät minuun vaikutuksen melkein kaikilla kulkemillani reiteillä Nuuksiossa. Eivätkä pelkästään männyt, vaan myös koivut, kuten tässä kuvassa. Tämä puu kasvoi Kaarniaispolun varrella.
Vanhaan metsään siivilöityvä kirkas syysaurinko maalasi Nuuksiota minulle hyvin kauniiksi, tunnelmalliseksi ja salaperäiseksi muutamaan otteeseen, vaikka pääasiassa kuljin retkeni aika harmaassa säässä. Tämä kuva on Soidinkierrokselta.
Viivähdin monesti tutkimassa silmät suurina vanhan ja vehreän luonnon pikkiriikkisiä yksityiskohtia. Vihreä sammal suorastaan loisti syksyisen metsän luonnossa, ja kaikenlaisilla pinnoilla tuntui kasvavan kaunis kirjo myös jäkäliä, sieniä ja pikkuisia kasveja. Tämä puunrungolla elävä sammal sienineen levittäytyi Takalan laavulle johtavan polun varrella.
Yhden hiidenkirnunkin onnistuin löytämään, toki viitan opastamana. Kohde on Kattilan parkkipaikan lähellä. Pyöreä ja kaunis kirnu, vaikka ei kovin suuri. Kuvasta tuli mielestäni hauska, vaikka totta puhuen olin kuvitellut kirnun todellisuutta suuremmaksi. Kuinkahan syvä se on?
Lempikulmakuntani Nuuksiosta viime viikon perusteella on Urja-järvi lähialueineen. Urjan tulipaikka sijaitsee tämän kallion päällä. Olin lähtenyt liikkeelle Kattilajärventieltä ja kokenut varsin erämaisia ja tuuhean metsäisiä hetkiä ennen, kuin löysin tieni merkitylle reitille Valkialammen, Urjan ja Kolmperän rantaan.
Kolmperään oli tuupertunut puu hienosti. Tämä oli yksi lempinäkyjäni viikon aikana.
Jonkin matkaa kuljin myös Reitti 2000:ta pitkin. Sitä ympäröi todella komea metsä, ja myös ylä- ja alamäkiä riitti aivan kunnolla niin, että pipoa piti pukata ylemmäksi pois otsalta. Tässä kuvassa näyttää kuin avokalliolla olisi lunta, mutta tosiasiassa se on jäkälää. Kuusien varjossa kasvoi valkean jäkälän sijaan vehreää sammalta.
Tämä kanto ihastutti Korpinkierroksen varrella. Niin paljon uutta, rikasta elämää! Vanhoja metsiä ei voi olla rakastamatta – kunpa niitä olisi tulevaisuudessa enemmän kuin nykyään.
Viimeinen kiertämäni reitti oli Sorlammen luontopolku. Tässä kuvassa on Sorlampi itse. Todella hieno kelo koristaa maisemaa. Reitti oli muutenkin kaunis ja monipuolinen: pähkinäpensaslehtoa ja muunlaisia monipuolisia metsiä, lammenrantoja, puroja, komeita kallioita ja löytyipä sieltä luolakin.
Saniaiset koristavat kallionreunaa Sorlammen luontopolun varrella.
Tätä puroa pysähdyin katselemaan tosi pitkäksi aikaa. Vedessä oli paljon kirkkaanvihreitä kasveja, ja metsä kohosi korkeana kaikkialla ympärillä. Vesi oli tosi kirkasta. Tältä luontopolulta palatessani oli Nuuksio-kierrokseni tullut tältä erää päätökseensä.
Kaiken kaikkiaan minulle jäi Nuuksiosta todella hyvä mieli ja hieno käsitys. Alue on luonnoltaan uskomattoman jylhää ja erämaista – vaikea uskoa, että esimerkiksi edellä mainitulta Sorlammelta on Helsingin Kamppiin linnuntietä vain 20 kilometriä. Nuuksio ei myöskään suinkaan ole mikään pieni kansallispuisto, ja vielä kun huomioi lukuisat ympärillä olevat ulkoilualueet, on kokonaisuus jo todella laaja. Ulkolualueet ovat myös mukavan luonnontilaisia, eivät siis mitään pururataverkostoja. Ne tarjoavat hienoja, pieniäkin polkuja ja toimivat hyvinä portteina kansallispuistoon. Olipa mahtava päästä näkemään kaikki nämä paikat ja kokemaan nämä polut itse!
Saari avaruudessa 