Aamuaurinko

Istuin aamulla rannassa katsomassa ja kuvaamassa auringonnousua. Oli pari astetta pakkasta, kuutamo ja kaunis usva.

Laitoin kameran kuvaamaan itsekseen jalustalle alla olevan kuvasarjan. Itse istuskelin penkillä ja kuuntelin radiosta YleX-aamua. Areenassa on onneksi siitä sellainen versio, josta kaikki musiikit on leikattu pois.

Yö oli mennyt aika huonosti — sairastin koko eilispäivän koronapiikin jälkimaininkeja, ja vielä yöllä olivat jalat niin särkyiset että pitivät hereillä. Nyt onneksi oireet ovat ohi. Pää särki vuorokauden putkeen, lähinnä niskasta, eikä edes migreenikoktail särkylääkkeitä auttanut mitään. Mutta mitäpä tuosta, kun tiesi mistä se johtui. Nyt on ainakin piikki saatu, saa nähdä pitääkö hakea kolmas vielä jossain vaiheessa tai jääkö koronapiikki peräti toistuvaksi hommaksi kuten influenssarokote.

Olo on kyllä tosi kiitollinen tieteelle ja tutkimukselle. On onni ettei tarvitse yrittää ehkäistä koronaa esimerkiksi uhrilahjoilla, hopeavedellä, rukoilemisella tai positiivisella ajattelulla.

Aamulla piti pukea jo lämpimästi päälle kerrastoa, pipoa ja kaulahuivia myöten. Istuskelin tuolilla ja katselin joelle. Joutsenet töräyttelivät jossain kaukana ja lätkyttivät siipiään. Hetki sitten ne lensivät tästä ohi.

Joki on tyyni ja usva liikkuu vain aivan hiljaa.

Elokuu on kohta ohi. Syksylle ja loppuvuodelle on luvassa paljon kaikkea kivaa – vanhemmat ovat tulossa käymään, itse aion käydä vielä etelässä, lisäksi meille on varattu parin yön miniloma Sallaan ja ennen vuodenvaihdetta on Nightwishin keikka jota odotamme kuin kuuta nousevaa.

En tiedä onko kasvisruokavalio vaikuttanut jo korvien väliin, mutta olo on jotenkin levollisempi ja pirteämpi kuin aiemmin. Aamuisin ei väsytä, ja mieli tuntuu yleisesti positiivisemmalta kuin ennen. Vähemmän ahdistuneelta. Voi toki olla vaikutusta silläkin, että olen ollut kohta pari kuukautta kokonaan ilman alkoholia. Päätin kesällä alkaa kokeilla että millaista se on, ja tuntuu kyllä hyvältä.