Yksi onnellisen lorvailun suurimmista peruspilareista on opetella kiemurtelematta kieltäytymään turhista menoista – esimerkiksi niistä erittäin kuuluisista kissanristiäisistä – joihin ei vain yksinkertaisesti halua mennä tai osallistua. Velvollisuudet tietenkin erikseen (niidenkin määrää elämässä voi ja kannattaa säädellä) mutta elämässä on jatkuvasti tilanteita joissa joku pyytää sinua olemaan jossain tai tekemään jotakin ilman, että se ihan oikeasti on välttämätöntä tai että siitä välttämättä edes on mitään suurempaa yleistä hyötyä tai hyvää mieltä. Kutsut etäisen sukulaisen juhliin, koululuokan illanviettoon, yhdistyksen sihteeriksi, kynttiläkutsuille saati itse myymään niitä kynttilöitä ovat hyvä kohde aloittaa rajojen asettaminen.
Moni kaiken lisäksi vielä kutsuu muodon vuoksi ja moni sitten myös menee muodon vuoksi. Mitä teatteria ja ajan tuhlausta! Sitten kun ei osata kieltäytyä niin päädytään käymään väkinäisiä, väsyttäviä, kiusaannuttavia ja täysin turhapäiväisiä keskusteluita hyvän päivän tuttujen kanssa, kun mieluummin lähes jokainen olisi oikeasti jossain muualla.
Kieltäytyminen ei aina ole helppoa, itse asiassa se on usein todella vaikeaa. Itsekin on pitänyt se oikein opettelemalla opetella, nykyään alan olla siinä suhteellisen hyvä. Yksi iso oivallus oli se, ettei minun vapaa-ajallani tarvitse perustella että miksi en tule jonnekin tai tee jotakin. Voi vaikka vain sanoa että ei pääse, ja se siitä. Tai ettei ole kiinnostunut. Vastapuoli saattaa olla hetken aikaa pettynyt – tai kohteliaisuussyistä ainakin esittää sitä – mutta elämä on sellaista joskus.
Tämä meemi summaa asian minusta timanttisen hyvin.
Itse olen oman elämänlaadun nimissä pidättäytynyt esimerkiksi seuraavista asioista:
- Yhdistystoiminta
- Lastenhankinta
- Juhliin tai juhlimiseen osallistuminen (poikkeuksena vain aivan kaikkein läheisimmät ihmiset)
- Kulissielämän ylläpito ja rahoittaminen
- Onttojen tai raskaiden ihmissuhteiden väkinäinen ylläpito
- Aikataulutetut harrastukset
Näistä irti pysyminen on suonut minulle paljon vapaata aikaa ja voimaa, jota sitten olen voinut ja voin käyttää haluamallani tavalla. Kun ei ole liikaa kiirettä ja kun on tarpeeksi vapautta, säteilee se hyvä olo paitsi itselle, myös ympärille aidosti tärkeisiin ihmisiin.
Minusta se kaikki on tervettä itsekkyyttä, jotain, jota ei tarvitse hävetä. Meillä jokaisella on vain yksi elämä. Vain tietty määrä iltoja, viikonloppuja ja lomia elämässä. Tietty määrä vapaita minuutteja ja tunteja koko elämän aikana. Sitä faktaa on tervettä kunnioittaa ja sille kannattaa mielestäni antaa arvoa. Itse ainakin haluan niin tehdä ja kunnioitan myös sitä kun läheiseni tekevät samoin. Kun esimerkiksi menimme naimisiin niin tein heti kaikille selväksi että osallistua saa, mutta todellakaan ei ole pakko. Ei olisi tullut mieleenikään syyllistää niitä jotka eivät tulleet. Ja sekin on yksi valtava rikkaus elämässä, että läheisten kesken ei ole syyllistämistä suuntaan eikä toiseen vaan jokainen saa olla sellainen kuin on.
On myös asioita joista en ihan helposti kieltäytyisi, aivan ensisijaisesti ainakin tilanteet joissa perheenjäsen tai läheinen ystävä tarvitsee apua tai tukea. Pitää niin sanotusti osata valita taistelunsa, mihin aikansa ja voimansa käyttää ja mihin ei. Pitää osata priorisoida, koska elämässä on kaikenlaisen turhuuden, muodollisuuksien ja muun teatterin lisäksi myös paljon ihan oikeasti todella tärkeitä juttuja, jotka jokainen sanelkoon omassa elämässään itse.
Saari avaruudessa 