Kesäreissu, osa 5: paluumatka, Kuopio ja Hailuoto

Tällä viikolla on sadellut tai ollut ainakin sateen uhkaa melkeinpä joka hetki. Se on tehnyt hyvää, on ollut kunnolliset olosuhteet vain lorvailla ja toipua kesälomamatkasta. Emme ole paljon mitään tehneet, mitä nyt eilen kävimme miehen ja hänen tyttärensä kanssa Levillä aistimassa hiukan ruskan ensitunnelmia. Harmaa sää on suonut minulle myös tilaisuuden kirjoitella rauhassa ylös näitä lomamuistoja, joista nyt on luvassa viimeinen tältä erää.

Irtauduimme Kiteeltä tahmeasti ja valitsimme ajaa Vehmersalmelle pienempiä teitä pitkin. Niinpä matkasimme Puhoksen kautta Savonrantaan ja sieltä edelleen Varistaipaleelle. Välillä alla oli soratie, välillä asfaltti. Mutkaa riitti, muuta liikennettä ei juurikaan. Savonrannasta löysimme kuitenkin komean ravintolan, jonka aurinkoisella terassilla pysähdyimme juomaan limut hienossa järvenrantamaisemassa.

Varistaipaleella teimme pienen kävelylenkin Heinäveden vesireitin kansallismaisemassa. Kioski oli onneksi auki, joten kävely sujui jäätelön merkeissä.

Vanhempani odottivat meitä Vehmersalmella, minne ajelimme lopulta Tuusniemen kaupan kautta. Olisimme Vehmersalmella pari yötä, jotta ehtisimme viettää hiukan lisäaikaa iskän ja äidin kanssa – yhteinen aika Salossa muutamaa päivää aiemmin oli jäänyt niin kovin lyhyeksi olosuhteiden sanelemana.

Seuraavana päivänä lähdimme yhdessä ajelulle ja ensimmäinen kohde oli Puijon torni. Maisema tornista oli tosi hieno mutta minua ahdisti se, kuinka ahtaat tilat tornin ravintolassa oli ja kuinka siellä tuntui olevan ihan liikaa väkeä. Tuntui oudolta että tilavissa pikaruokaravintoloissa on joka toinen pöytä pois käytöstä koronan vuoksi, mutta täällä väkeä oli kuin koronaa ei olisikaan. Lisäksi tila on sen mallinen, että ihmiset väkisinkin tungeksivat toistensa ohi pöytiinsä sekä astioiden palautuspisteelle. Söimme ravintolassa herkulliset lohikeitot ja minä koitin pitää ahdistukseni kurissa ihmisten keskellä. Yskivä mies ja edestakaisin ravaavat lapset saivat minut kaipaamaan kotiin Lapin perukoille hiljaisuuteen ja omaan rauhaan.

Tornista laskettelimme alas Kuopion torille. Vanhempani lähtivät torikierrokselle ja me miehen kanssa lähdimme katsomaan miltä Väinölänniemi näyttää. Kävelimmekin tuulisella niemellä pitkän kierroksen, rantaraitti oli oikein kaunis kuljettava eikä väkeäkään ollut paljoa liikkeellä. Uimarannoilla näytti olevan porukkaa monenlaisten liikuntalajien parissa, ja jopa melojia näkyi laineilla todella kovasta tuulesta huolimatta.

Kävelyreitin aikana tutustuimme myös kirkon ja torin nähtävyyksiin.

Kuopion kansallisen kaupunkipuiston näköaloja.

Takaisin kämpille ajelimme Puutossalmen kautta. Lauttarannassa söimme jäätelöt kovassa tuulessa kioskin terassilla. Illalla alkoi matkaväsymys saada jo otetta ja vaikka mieli oli hyvä, tuntui, että energia oli varsin vähissä. Saunoimme, grillailimme ja oleskelimme vain tuulisessa illassa yhdessä vanhempieni kanssa, aika tuntui hetkiksi pysähtyvän ja se kyllä rentoutti.

Aamupäivällä sitten koitti taas uuden lähdön aika. Jäähyväiset eivät olleet tällä kertaa liian vaikeat, koska vanhempani ovat pian tulossa pohjoiseen ruskaretkelle ❤

Ajelimme Iisalmeen ja otimme sieltä suunnaksi Perämeren rannikon. Matka kävi järvien täyttämän maaseudun ja myös hieman pitkäveteisempien maisemien halki. Kasitielle päästyämme tie ylitti muutamia hienoja jokia, todella mielenkiintoisia maisemia. Ajelimme kuitenkin aika hyvällä tahdilla Oulunsalon lauttarantaan, jotta ehtisimme viettää edes hiukan pidempään aikaa Hailuodolla.

Matkalle oli tähän mennessä kertynyt kaksi lossimatkaa, ensimmäinen Manamansalossa ja toinen Puutossalmella. Hailuodon lautta oli suurempi ja sen kyydissä sai puolen tunnin ajan nauttia oikeasta meritunnelmasta. Itse Hailuodon saarikin on yllättävän suuri, siellä riittää ajeltavaa moneen ilmansuuntaan. Me kävimme ensin etsimässä mökkimme Pöllästä ja lähdimme sitten takaisin kylille katsomaan, olisiko jossain ravintola auki.

Mökki oli pieni, mutta kauniilla paikalla ja aivan riittävä meille. Siellä sai olla omassa rauhassa, henkilökuntaa emme nähneet kertaakaan ja muita majoittujiakin vain satunnaisesti. Harmaalta näyttävä ilma onneksi kirkastui hiukan, joten ehdimme nähdä Hailuotoa edes jonkin verran myös ilman sadetta.

Ajelimme illan ratoksi Marjaniemeen majakkaa ja maisemia katsomaan. Matkalla kiinnitin huomiota siellä täällä näkyviin järkälemäisiin puihin – Hailuotoa voi todellakin suositella persoonallisten puiden ystävälle. Mahtavia puita oli muun muassa keskustassa kirkon lähellä. Ajattelin kuvaavani niitä seuraavana päivänä, mutta olisi kannattanut kuvata saman tien, koska aamulla tuli täysillä vettä.

Marjaniemestä löysimme hotelliravintolan ja päätimme syödä illallisen siellä. Buffet oli kallis, 30 euroa per naama, emmekä normaaliolosuhteissa olisi sitä raaskineet ottaa. Mutta nyt oli juhlahetki, kun takana oli niin ihana ja onnistunut reissu, joka päättyisi seuraavana päivänä. Ja oli buffet myös todella herkullinen jälkkärikakkupaloineen kaikkineen, minkä lisäksi ravintolassa oli ihanan rauhallinen tunnelma. Nautin siitä kaikesta todella paljon.

Ruuan päälle teimme pienen kävelykierroksen rannalla.

Hiekkarannalla näkyi satunnaisia kulkijoita, karavaanarit viettivät aikaa omalla asfaltoidulla niemekkeellään ja lokit olivat jo asettuneet lepäämään hietikolle. Siitä on kauan kun viimeksi olen nähnyt meren, joten imin sen tunnelmaa itseeni nyt minkä ehdin. Meren tuoksu on lyömätön, niin ihana ja kotoisa, vaikka Perämeri minulle varsin vieras onkin.

Kun sitten tuli aika palata mökille, emme jaksaneet enää ajatellakaan mitään suurempaa ohjelmaa. Olisi ollut mukava kierrellä saarta ja tutkia sen eri kolkkia, mutta takana oli jo niin pitkä reissu ja valtavasti ajokilometrejä, että poikkesimme vain kaupasta hakemassa iltapurtavaa ja vetäydyimme mökkiimme katsomaan vanhaa Nightwish-dokumenttia läppäriltä. Se oli täydellistä juuri siinä hetkessä ❤

Aamulla satoi rankasti. Haaveeni siitä, että olisimme tulloin vielä tutkineet Hailuodon eri kolkkia, karisivat veden mukana rantahiekkaan. Pakkasimme tavaramme, siivosimme mökin ja ajoimme lauttarantaan. Maanantaiaamun lauttaan oli tulossa paljon etuajo-oikeutettuja, varmasti saarelaisia menossa töihin mantereelle.

Oulussa joimme aamukahvit huoltoasemalla. Sitten alkoi tuttu paahto: Oulu–Pudasjärvi–Ranua–Rovaniemi–koti.

Kotona kaikki oli hyvin ja kissa onnellinen. Emme jaksaneet purkaa autosta kuin välttämättömät. Onneksi molemmilla oli lomaa jäljellä, sillä näin ihanasta reissusta toipuminen ottaa aikansa. Laskin myöhemmin suurpiirteisesti paljonko ajokilometrejä oli kertynyt, ja olihan niitä yli 3000.

Tällä viikolla oli syksyn ensimmäinen päivä. Alla muutamia kuvia tältä viikolta – näiden myötä arki ja blogi palaavat normaaliin rytmiinsä.

Ounas eilen illalla
Kävin eilen myös Levin Jääkausipolkua kulkemassa yksin jonkin matkaa. Mustikka oli jo ruskassa ja riekonmarjakin aloitteli.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: