Yksi elämän ylellisimmistä tunteista on se kun saa pitkän matkapäivän päätteeksi saapua rakkaiden ihmisten luo ja pötkähtää valmiiksi pedattuun petiin lepäämään. Matkattuamme Rokualta Vehmersalmelle kaatosateisen päivän halki, oli juuri tuo tunne meitä vastassa. Tapasimme siskoni ja hänen miehensä sekä heidän eläinkatraansa maaseudun rauhassa hämärtyvää iltaa vasten, eikä unta paljoa tarvinnut houkutella.
Aamu menikin nukkuessa pitkään.
Päivän valjettua ajelimme Kuopion torille. Meillä oli vuonna 2019 ostetut Kuopio Rockin liput yhä tallella ja olimme kuulleet, että liput oli mahdollista vaihtaa rannekkeisiin torilla väljästi niin, ettei illalla tarvitsisi jonottaa lipuntarkistuksessa lähellä festarialuetta. Torilla saimme rannekkeemme ja ihailimme suuren kylän meininkiä sekä suuria rakennuksia.
Iltapäivän aikana ehdimme myös ihan oikealle retkelle. Suuntasimme siskon miehen seurassa jo ennalta tutun järven rannalle. Snorklauskamat olivat jälleen mukana, ja pinnan alta paljastui todella kaunis maisema vedenalaisine viidakoineen. Kameran asetuksissa oli jokin vinossa ja kuvista tuli rakeisia, mutta mitäpä tuosta. Kyseinen järvi kuuluu aina Kuopio-reissujeni kohteisiin, joten sinne tulee suunnattua vielä monesti.
Snorklatessa ja rantametsän ihastelussa vierähti aikaa, kunnes lopulta lähdimme takaisin kämpille valmistautumaan illan festarikeikkaan.
En mitenkään voi sanoa että ajatus festareille menosta olisi tuntunut turvalliselta ja huolettomalta. Minua ahdistaa jo kyläkaupassammekin, jos joku ei pidä maskia tai turvaväliä. Luotin kuitenkin siihen, että kun koko tapahtuma ylipäänsä saatiin järjestää, niin kai sinne sitten saattoi mennä. Olimme hommanneet erikoisen tukevat maskit iltaa varten ja sopineet, että emme tee festarialueella mitään ylimääräisiä liikkeitä – ei esimerkiksi haeta ruokaa eikä juotavaa, vaan katsotaan jostain mahdollisimman hyvä ja ilmava paikka ja pysytään siinä. Onneksi meillä molemmilla oli myös ensimmäinen piikki jo saatuna. Mieliisti olisin hakenut kakkospiikinkin jo ennen matkaa, mutta sen saa vasta ensi kuussa.
Saavuimme festarialueelle hiukan ennen kuin Beast in black aloitti. Sen sekä Amaranthen aikaan tilaa oli kiitettävästi ja turvavälit pystyi pitämään varsin hyvin kun vain katsoi eteensä, pysyi poissa anniskelualueelta eikä muutenkaan suhannut minne sattuu. Nightwishin aloittaessa alkoi olla jo hämärää, ja väkeä oli paljon. Olimme onnistuneet kuitenkin löytämään aidan ja roskiksen kulmasta itsellemme paikan, jossa muut ihmiset pysyivät hieman etäämmällä ja josta näki silti oikein hyvin. Oli myös mukava huomata että meitä lähinnä olevilla ihmisillä oli lähes kaikilla maskit, minkä lisäksi kaikki käyttäytyivät varsin hillitysti niskaan hönkimättä.
Beast in blackin keikan jälkeen olisi ollut suora väylä kävellä lavan eturiviin, jos Nightwishin olisi halunnut nähdä aivan läheltä. Niin kovasti kuin olisi tehnyt mieli mennä sinne, päätimme toisin. Se olisi ollut liian kova riski.
Keikasta nautimme kuitenkin täysin rinnoin. Pidin välillä silmiä kiinni ja kuuntelin vain, päällimmäinen tunne ei suinkaan ollut huoli, vaan ilo. Yleisössä oli myös lapsia joista osa näytti halkeavan riemusta musiikin otteissa. Tämä oli meille molemmille toinen Nightwish-keikka (ensimmäinen oli vuonna 2018) ja sen kruunasi ajatus siitä, että matkan loppupuolella viettäisimme pari yötä jälleen Kiteellä. Jollain tavalla tämä tuntui ehkä myös joltain symboliselta korona-ajan loppusuoralta. Huolimatta siitä jäävätkö koronapiikit osaksi elämää, nyt pystyi tuntemaan välähdyksen siitä, että tämä kummallinen aika saattaisi edes joskus olla ohitse.
Sisko ja hänen miehensä tekivät meille jättipalveluksen kun tulivat yöllä hakemaan meitä kaupungilta. Ei tarvinnut ajaa itse vieraassa, tukkeutuneessa kaupungissa tai odotella taksia sadan metrin jonossa. Tuntui ylelliseltä saada vain kävellä sovitulle paikalle ja nousta autoon.
Kotimatkalla näin ensimmäisen tähteni yötaivaalla sitten kevään. Myös kuu oli suuri ja upea, oranssi lähes. Unentulossa kesti aikansa, ajatuksia ja jonkinlaista jännitystäkin oli niin paljon.
Seuraavana aamuna oli jälleen aika pakkailla tavaroita. Meille pedatut sängyt saivat jäädä niille sijoilleen, koska palaisimme niihin paluumatkalla vielä pariksi yöksi. Söimme kaikki yhdessä rauhassa aamupalaa ja lopulta starttasimme mieheni kanssa auton – lähdimme kohti Saloa.
Suuria teitä on puuduttava ajaa jonossa muiden kanssa. Niinpä aika pian Kuopion jälkeen minä kartanlukijana päätin, että menemme pienempää tietä Heinolaan saakka. Kurvasimme pois päätieltä ja päädyimme hiljaiselle maaseudulle, jossa asfaltoitu tie mutkitteli sinne tänne kauniiden maisemien halki. Mäntyharjun pitäjässä poikkesimme syömään Kurkiniemi-nimiseen ravintolaan, jonka pihalla oli myös monenlaista hiekkaveistostaidetta.
Sonnanen, Heinola
Ruuan jälkeen matka jatkui edelleen pientä ja mutkaista tietä pitkin kohti Heinolassa olevaa Sonnanen-järveä, josta olin kuullut paljon kehuja. Maps johdatti meidät perille pienen metsäautotien varteen, jossa mies jäi odottelemaan autoon kun minä hiivin kärrytietä pitkin järven rantaan.
Oli satanut ilmeisen rankasti, sillä metsä oli aivan litimärkä. Nyt kuitenkin paistoi aurinko ja uusi saderintama näytti olevan menossa sivusta ohi, joten sain nauttia märän metsän tuoksusta ja kimmellyksestä auringon ihanassa paisteessa ja lämmössä. Rantapuut pudottelivat päälleni pulleita sadepisaroita mutta sepä ei haitannut mitään, kun joka tapauksessa olin menossa veteen.
Lähdin tekemään järvellä pientä kierrosta. Vesi oli lämmintä ja ihanaa, kirkasta ja turkoosia. Lummekasvit ovat yksiä suosikkejani, ne tekevät maisemasta niin kauniin ja mielenkiintoisen sekä tuovat ihanasti väriä. Niitä oli paljon, ja ne olivat kauniin vihreitä.
Kierroksen iloisin yllätys oli kuitenkin kyynärän mittainen hauki, joka heräsi risun alta päiväuniltaan ja ui pienen matkaa kanssani.
Sonnasen jälkeen olikin jäljellä enää loppurutistus Saloon. Halusin ajaa motarilta pois Muurlan kohdalla ja saapua kotiin pikkutietä Perttelin kautta, jotta näkisin heti tutut kauniit maalaismaisemat, pellot ja vanhat talot.
Oli ihana saapua kotiin isän ja äidin luo.
Saari avaruudessa 