Kesäreissu, osa 1: Rokua

Palauduimme eilen puolitoista viikkoa kestäneeltä kesälomamatkalta. Viimeisenä päivänä aloimme olla jo aika väsyneitä, ja tuntuikin ihanalta päästä kotiin lepäämään. Väsymyksestä huolimatta takana oli kaikki odotukset ylittänyt matka, jonka aikana olimme saaneet nähdä paljon uusia paikkoja ja kokea asioita, joista emme olleet ennen matkaa osanneet ihan unelmoidakaan.

Viimeisen työpäiväni päätyttyä – olin tehnyt tunteja sisälle etukäteen, jotta pääsisimme lähtemään matkaan ajoissa jo iltapäivällä – lähdimme ajamaan kohti Rokuaa. Rokua on pieni kansallispuisto Pohjois-Pohjanmaalla Oulujärven luoteispuolella. Talovahdit saapuivat hieman ennen lähtöämme ja tuntuikin todella levolliselta lähteä reissuun tietäen, että koti ja kissa ovat hyvissä käsissä koko poissaolomme ajan. Matka Rokualle taittui Rovaniemen, Ranuan ja Pudasjärven kautta ja matkalle mahtui myös meille kokonaan uusia paikkakuntia kuten Yli-Kiiminki, Sanginjoki, Muhos ja Utajärvi. Suhteellisen pienillä ja hiljaisilla teillä matka taittui mukavasti, kun sai vallan katsella itselleen uusia kulmakuntia.

Rokualle ehätimme kymmenen jälkeen illalla. Meille oli varattuna rivitalokämppä Ahveroinen-nimisen järven kupeesta. Rivitalo oli hienolla paikalla ylhäällä rinteessä, järvi näkyi männikön läpi. Koska aurinko ei ollut aivan vielä ehtinyt laskea ja sää oli kaunis, päätin lähteä yksikseni kiertämään Harjuluontopolun. Se alkoi viereisen kylpylähotellin kulmalta ja sen pituudeksi oli ilmoitettu 2,5 kilometriä.

Kuikuilin Ahveroista ja totesin sen olevan snorklaamisen arvoinen. Päätin käydä siinä aamulla.

Kylpylähotellista kaikui Ahveroisen rannoille tasainen humina. Joku kalasteli yksinään laiturilla, ja kylpylästä ulos valuvat lapsiperheet katosivat maisemaan kuka mihinkin suuntaan. Merkillinen ja mielenkiintoinen pieni paikka, tuumin. Rokuan männiköt, jäkälärinteet ja lammet eivät anna itsestään vihiä ympäröiville pohjanmaalaisille peltolakeuksille – paikan olemassaoloa ei arvaisi, jos tänne ei vasiten tule katsomaan.

Reitin alkupiste löytyi hotellin nurkalta ja lähdin seuraamaan leveää sorapolkua kohti mäntykankaita, pois lammen läheltä. Matkan varrella oli kymmenittäin puista veistettyjä patsaita, hyvin erilaisia keskenään – veikkaan, että varsin moni näistä oli lapsen käsialaa. Mielenkiintoisia ja hauskoja seuralaisia. Muita ihmisiä osuin näkemään koko retken aikana vain muutaman, heidätkin etäältä.

Reitti nousi sen verran ylemmäs harjun harteille, että sain vielä katsekontaktin aurinkoonkin. Tuntui hyvältä kävellä hiukan pitkän ajomatkan päätteeksi ja katsella näitä eriskummallisia maisemia. Tuuli oli kaatanut alueella paljon puita, mikä toi maisemaan oman tunnelmansa. Liekö asialla ollut sama myrsky, joka jokin aika sitten riepotti myös esimerkiksi Hossan ja Kylmäluoman seutua?

Polku oli muodokas. Jyrkästi ylös, jyrkästi alas, mutkia oikealle ja vasemmalle. Mielenkiintoinen kuljettava, paljon lyhyellä matkalla. Suosikkietappini kulki järven rannassa kauniissa maisemassa. Kuiva männikkö muuttui hetkessä reheväksi viidakoksi, jossa lehtipuut tiputtelivat vesipisaroitaan järven pintaan ja lummekasvien lehdille. Kalat kävivät pinnassa vähän väliä ja koko maisema tuntui olevan täynnä elämää, vaikka ilta oli jo kääntymässä yöhön. Ilma tuntui hyvältä keuhkoissa ja pysähdyin tuon tuosta tutkimaan maisemaa hieman tarkemmin.

Takaisin kämpille päästyäni ei illaksi enää tarvinnut paljon ohjelmaa keksiä. Istuskelimme hetken aikaa takapihalla ja katselimme hämärän laskeutumista.

Aamu valkeni harmaana. Olin iloinen, että olin kiertänyt luontopolun vielä iltamyöhäisellä ja saanut kokea sen auringon kajossa. Päätin kuitenkin etten anna tihkusateen nyt häiritä, ja suuntasin Ahveroiselle snorklaamaan aamuseitsemältä. Ranta oli hiljainen, mutta muutama aamuvirkku urheilija reippaili jo metsäreiteillä. Pinnan alla ei näkynyt juuri mitään mainittavaa, ei kaloja eikä kovin mieleenpainuvia maisemia. Uintiretki on kuitenkin yksi parhaista tavoista aloittaa päivä, joten katua ei tarvinnut.

Rivitalot näkyvät alla kuvassa rinteen päällä.

Könyttyäni takaisin kämpille alkoi mieskin jo heräillä. Kävelimme hotellille aamupalalle. Siellä oli vähintään yhtä paljon lapsia kuin aikuisia, ellei enemmänkin. Ilmeisesti paikka on lapsiperheiden suosiossa. Aamiainen oli hyvä, söimme ajan kanssa. Sitten palasimme asunnolle pakkaamaan tavarat ja siivoamaan jälkemme ennen kuin suuntasimme kohti Pitkäjärveä.

Pitkäjärvi kuuluu Rokuan kansallispuistoon ja reitti sinne on parkkipaikalta esteetön. Järven rannalla on avokota, ja maisema on kauniin erämainen. Jo kävelymatka järvelle on hieno, siinä saa aimoannoksen Rokualle tyypillistä jäkälämaisemaa kaikkine hienoine väreineen.

Mies jäi kodalle odottamaan minun painuessani pinnan alle. Kaloja oli kaverina muutamia, pieniä. Kokemus tallentui lähinnä verkkokalvoille, sillä kameran näkö- ja tarkennuskyky eivät juuri riittäneet harmaan synkässä säässä pinnan alla.

Kodalla tai muutenkaan liikkeellä ei ollut muita. Se tuntui huolettomalta, olimme omissa oloissamme ja kodalla oli mukava kuivatella ja pukeutua ennen paluumatkaa. Kävellessämme takaisin autolle tuli yksi vanhempi pariskunta vastaan.

Mies ehdotti, että käymme katsomassa näkötornin. Pookivaaran torni on vanha palovartijan torni ja sinne on omalta pysäköintialueeltaan kilometrin kävelymatka. Tornille johtaa rengasreitti, joten ei tarvitse kävellä omia jälkiään sieltä takaisin. Sateen uhka oli ilmassa mutta vielä ei ollut pisaroinut, joten lähdimme matkaan ennen kuin taivas repeäisi. Ja onneksi lähdimme, sillä ylhäältä tornista oli todella kaunis näköala. Vaikka maisemassa ei ollut järviä, niin havuisten harjujen päättymätön humiseva meri kaikkialla ympärillä oli hieno elämys.

Tornin huippu on umpinen, eli vaikka matka metallisia tikapuita pitkin ylös on varsin ilmava ja tuulinen, on huipun kopissa varsin seisova ja lökö ilma. Huippukoppiin putkahdetaan lattialuukun kautta. Sieltä maisemaa katsellaan ikkunoiden läpi. Ihmettelin, ettei korkean paikan kammoni puhunut mitään. Ilmeisesti kaide on se jolla on minulle väliä – kaiteettomat korkeat paikat saavat minut kauhun valtaan, mutta jos on kunnon kaide, niin kaikki on ok.

Tutkimme jonkin aikaa tornin juurella olevia vanhoja rakennuksia ja tuvassa ollutta vieraskirjaa, kunnes jatkoimme reittiä eteenpäin takaisin kohti autoa. Autolle päästyämme sade alkoi, ja kohta hirveä kaatosade jo rummuttikin auton tuulilasia. Päätin jättää mielessäni olleen Saarijärven snorklaamatta – se jääköön ensi kertaan, joka toivottavasti on aurinkoisempi.

Lähdimme ajamaan kohti Kuopiota Manamansalon kautta. Vesisade jatkui koko matkan. Yritimme pysähtyä syömään Vaalan ABC:lle, mutta jonoa oli tuulikaappiin saakka. Se oli meidän onnemme, sillä puolta tuntia myöhemmin löysimme Manamansalosta hienon mutta kumman hiljaisen ravintolan, jossa saimme todella, todella hyvät hampurilaisateriat. Kasvishampurilainen oli elämäni toistaiseksi paras. Lämmin suositus Manamansalon Portille!

Koitimme lounaan jälkeen ajaa Rusilanlahden rannalla olevalle muinaiskirkolle, joka näkyy peruskartalla. Tie oli kuitenkin niin tiukalla nimismiehenkiharalla, että käännyimme ympäri – autosta ei olisi ollut varmaan mitään jäljellä sen reissun jälkeen. Niinpä jatkoimme saaren päätietä kohti lossirantaa ja pysähdyimme hiukan vain maisemia kuvaamaan matkan varrella. Sateen vuoksi ei tällä kertaa tehnyt mieli suunnata maastoon juurikaan. Kotopuolessa sade ei niin haittaa retkeilyä, kun kamppeet on helppo kuivata.

Manamansalo on kuuluisa hiekkarannoistaan. Saarella on myös Oulujärven retkeilyalue.
Oulujärven maisemaa kohti Ärjänselkää.

Olimme ajelleet Manamansaloon idästä tietä pitkin, mutta saaren länsipuolella vastassa olikin lossi. Olen aina valmis lossiajelulle, joten yllätys oli varsin mieluinen! Lossin jälkeen oli vielä jonkin verran tasaista maalaismaisemaa ja itselle uusia kulmakuntia luvassa, kunnes saavutimme jo joka kesältä melkeinpä mennen tullen tutuksi tulleen Iisalmen ja ajelimme siitä iltaa vasten siskon luo Kuopioon. Kuopio-muistot kirjoitan omaksi kokonaisuudekseen.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: