Juhannus & kävely Palkaskerolla

Meillä ei ole erityisesti tapana viettää juhannusta sen enempää kuin jouluakaan, vaan juhannus yleensä sulautuu osaksi kesän muitakin viikonloppuja. Tällä kertaa kuitenkin saimme vieraita etelästä, joten ilmassa oli pientä juhannusjuhlan tuntua tai ainakin viikonlopusta tuli erityinen.

Yhteistä aikaa ystävien kanssa oli oikeastaan vain yksi päivä, joten punnitsimme aamulla tarkkaan että mikä olisi paras tapa sitä viettää. Minä yritin aamiaispöydässä karistella unihiekkaa silmistäni – sitä oli jäänyt sinne kosolti, kun olin herännyt aamulla jo neljän aikaan miehen lähtiessä töihin. Onneksi päivä oli kaunis ja sopivan tuulinen, että saatoimme aika vapaasti valita retkikohteen miettimättä sen enempää sateen uhkaa kuin sääskiäkään. Pulju- ja Pallastunturin väliltä valitsimme tällä kertaa Pallastunturin ja suuntasimme Palkaskeron kierrokselle.

Palkaskerolla on aivan erityinen paikka sydämessäni, koska olen saanut ensikosketukseni siihen isän kanssa ruskaretkellä vuonna 2014. Olimme paluumatkalla Norjasta ja yöpyneet Harrinivassa. Kiipesimme hyvän matkaa Palkaskeron rinnettä ylös ja istahdimme siellä sopivalla paikalla alas syömään kylmät eväsmakkarat. Ruska oli oikein hienona tuolloin ja ihanat retkimuistot jäivät noista hetkistä. Tämä oli siis vain viikkoja ennen kuin muutin Lappiin. Alla muutama kuva siltä retkeltä, muistoja olen kirjoittanut tänne.

Tällä kertaa tunturi oli vihreä ja pinkki – pikkuiset tunturikukat tuntuivat olevan kaikki täydessä loistossaan. Kurjenkanerva, suokukka, hilla, lapinkuusio sekä pikkiriikkiset uuvanat ja sieliköt koristivat maisemaa. Kivien oranssit, punaiset, vihreät ja harmaat jäkäläkuviot toivat mieleeni Jurmon. Muistelimmekin Essin kanssa yhteistä Jurmon-retkeämme ja lähinnä mitä kaikkea hyvää meillä siellä oli eväänä.

Seitsemän kilometriä pitkä polku nousi pitkän matkaa loivasti ylös. Parkkipaikalla oli aika paljon väkeä, mutta suurin osa ihmisistä näytti suuntaavan Taivaskeron kierrokselle, emmekä me onneksi joutuneet kulkemaan jonossa.

Palkaskeron reitin maisemat ovat todella hienot. Omasta mielestäni ne eivät häviä Taivaskerolle lainkaan, päin vastoin Palkaskerolta on hienompi maisema Pallasjärvelle.

Ennen huippua oli hieman jyrkempi ja kivikkoisempi nousu, mutta se tuntui loppuvan melkein ennen kuin pääsi alkuunkaan. Ei yhtään valehuippua – tunturin laki oli juuri siinä missä se näyttikin olevan. Matkanteko oli kuitenkin hidasta paitsi kivikon vuoksi myös siksi, että koko ajan piti kyykätä tutkimaan pieniä kukkia hieman lähempää.

Huipulla pidimme istuskelutauon.

Essi oli pakannut repun täyteen eväitä, itse olen laiskempi ja olin hakenut ennen retkeä Luontokeskukselta vain vähän toffeeta matkaan. Muiden evästellessä minä pyörin ympyrää kuvaamassa kukkia, perhosia ja maisemia.

Kuin tilauksesta taukopaikallemme ilmestyi pulmunen. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tunnuksessa liihottelee kolme pulmusta. Olipa tuuri että olin valinnut mukaan sen ainoan kamerani, jossa on kunnolla zuumia. Lintu istui pitkään paikoillaan kuin poseeraamassa, itse asiassa se näyttäytyi kahdestikin.

Maisemat huipun jälkeen olivat vähintään yhtä hienoja kuin sitä ennenkin. Reitti on kaiken kaikkiaan todella komea ja pidän erityisesti siitä, että toisin kuin Taivaskeron kierroksella, tällä reitillä Pallaksen rakennukset ovat pitkän matkaa piilossa ja maisema on siten miellyttävämpi ainakin omaan silmääni.

Retken jälkeen palailimme kaupan kautta kämpille päivällistä valmistamaan ja iltaa vasten rentoutumaan. Tuuli himmasi hieman ja päästi sääsket valloilleen, mutta aika hyvin niiden kanssa pärjäsi. Tai helppo kai minun on sanoa, kun pistot eivät jätä minuun jälkiä…

Miehen tultua töistä söimme kaikki yhdessä – valmistimme muun muassa vegaanisia hodareita – ja miesten lähtiessä veneilemään me naiset jäimme lämmittämään saunaa.

Koska tänään aamulla oli herätys jälleen jo aamuyöllä – nousen yhdessä miehen kanssa jotta voimme juoda rauhassa kahvia yhdessä ennen hänen töihinlähtöään ❤ – ei illallakaan kovin myöhään voinut valvoa. Saunominen ja kunnon uintikierros joessa toivatkin pitkän päivän päätteeksi unen nopeasti. Onnea on makuuhuone joka on Lapin kesässäkin valo- ja sääskivapaata aluetta.

Aamu valkeni pilvisenä ja tuulisena. Sääsket ovat poissa jälleen, on oikein hyvä ilma. Essin kyydillä pääsin vielä soutukierrokselle joelle ennen aamupäivän teehetkeä laiturilla ja heidän lähtöään sitten kohti Rovaniemeä ja etelää.

Kävimme tutkimassa pientä viidakkoista poukamaa, jossa metsäjoki laskee Ounasjokeen. Siellä oli hiljaista ja salaperäistä.

Aina etelänvieraiden lähtiessä – olivatpa he perhettä tai ystäviä – on aina hetken aikaa jotenkin todella hiljainen ja autio olo. Kissa makaa sängyssä ja mököttää kun en päästä sitä ulos.

Kesäpäivänseisaus meni jo, ja tuntuu absurdilta ajatella että päivät taas jo lyhenisivät. Pitää muistaa laiskotellessakin nauttia kesästä nyt kovasti.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: