Pieni ajelu lähimaastossa on aina paikallaan etenkin silloin, kun taivas lupailee auringon lisäksi myös vettä. Meillä on jostain syystä jäänyt kaikkina näinä vuosina tutkimatta eräs pienen ajomatkan päässä sijaitseva tie, joten se valikoitui kohteeksi tänään.
Tie oli yllättävän hyvässä kunnossa ollakseen niin valtavan syrjäinen. Tukki- ja porohommia varten se epäilemättä on ylipäänsä olemassa, mitään muuta syytä tielle en keksi. Siellä ei ole mökkejä eikä asu ketään.
Tie johdatti järvelle, jonka rannalla oli kyllä myös muutama vene. Nousin pienen matkaa rinteelle katselemaan, näkisikö sieltä maisemia kauemmas. Sääskiä oli jo jonkin verran, ja mäkäräisiä. Onneksi pitkät hihat, lahkeet ja huppu pitivät suurimmat poissa.
Löysin ylhäältä romahtaneen kelon, jonka suuri oksisto oli kaatunut pitkin rinnettä kohti järveä.
Alue oli aika risukkoista eikä sitä tullut enempää tutkittua. Paluumatkalla silmiini osui kuitenkin jotain, jota en ollut mennessä huomannut lainkaan – aivan ihanan kaunis metsäpuro rentukoineen.
Pienen matkan päässä sama joki näytti olevan lähes täydellisesti rentukoiden peittämä. Sinne oli kuitenkin matkaa ja välissä oli litimärkä suo, joten en lähtenyt sinne saakka lorkkimaan – kuvasin pitkällä zoomilla vain tieltä käsin.
Pienen matkan päästä löytyi jälleen todella kaunis puro, melkeinpä pieni vesiputous. Putouksessa oli rosoista, suurta kiveä tai kalliota, sitä oli ihana katsella ja kuvata. Tänne tekisi mieli palata ruskalla.
Miehen tytär oli meillä matkassa ja hän halusi uimaan. Niinpä kävimme katsastamassa yhden paikan jossa muistan kuulleeni olevan uimaranta. Löysimme lähinnä venerannan, mutta kyllä siitä uimaankin pääsi. Pohja oli ikävän kivinen, onneksi vesi oli lämmintä.
Samaan aikaan taivas alkoi mennä pilveen ja näimme jo suuria sadealueita tulossa kohti.
Ehdimme kuivata itsemme juuri parahiksi ennen sadetta. Kotimatkalla piti vielä kerran pysähtyä – tällä kertaa joutsenien ja kauniin järvimaiseman vuoksi.
Saari avaruudessa 