Latokartanonkoski oli tämänkertaisen etelänreissuni viimeinen retkikohde, joten tältä erää etelän retkikertomukset päättyvät tähän. Olen käynyt Latokartanonkoskella monta kertaa, mutta tällä kertaa katselin seutua hieman uusin silmin. Minulle on nimittäin tämän kevään aikana selvinnyt, että äitini isä on syntynyt aivan kosken lähellä olevassa talossa. Lisäksi Latokartanolla kuohuva koski on Kiskonjokea. Se puolestaan saa alkunsa Kiskon Kirkkojärvestä, jonka rannalla äitini äiti on syntynyt.
Niinpä tällä käynnillä ensimmäistä kertaa tiedostin katselevani komean kosken lisäksi myös melko vankasti omia juuriani.
Paikka on todella komea ja koski suuri. Kuukin keijui sinisellä taivaalla.
Latokartanolla kiertää pieni reitti, joka etenee kahden sillan kautta joen molemmin puolin pienen matkaa.
Reitin varrella kukki näsiä monessa kohtaa. Ylärinteellä kukkivat näsiäpensaat toivat mieleen melkeinpä japanilaiset kirsikkapuut (kuva myöhempänä).
Muurahaisetkin olivat heränneet. Niillä oli pesä erään ison puun rungossa.
Olin aiemmin käynyt kirpputorilla ja löytänyt sieltä neljällä eurolla lapikkaat. Samalla reissulla kävin viemässä varsinaiset retkisaappaani suutarille, jospa niille saisi vielä taiottua lisää elinaikaa. Niinpä olin nyt retkellä lapikkaissa, onneksi reitti oli kuiva ja hyvä.
Alla maisema toiselta sillalta.
Kartan mukaan parkkipaikalta lähti pistoreitti myös alavirtaan. Isän jäädessä autolle me lähdimme äidin kanssa vielä sitä katsomaan. Sieltä löytyikin kaunis ja suojaisa hiekkaranta, kosken kohina kuului hieman vaimeampana.
Retken jälkeen ajelimme Hästöntietä eteenpäin nähdäksemme isoisäni synnyinpaikan. Miten valtavan kaunis paikka se olikaan peltojen rauhassa Kiskonjoen äärellä, vaikka itse rakennus taitaakin olla uusi. Kauempana erottui myös Näse Gård eli Latokartano, jossa isoisäni isä käsittääkseni oli töissä. Latokartanonkoskella oleva kiviraunio on Näsen kartanon vanha mylly. Emme kehdanneet ajaa kartanolle johtavaa tietä, mutta olisi hauska päästä käymään siellä joskus.
Halusin vielä käydä jonkin matkan päässä näkemässä, mikä rauhoitettu kohde kartalle oli merkitty ihan Kuivastontien viereen. Se oli suuri kataja, joka oli sidottu jo liinoilla niin, että se pysyy kasassa.
Sitten ajoimmekin jätskikiskalle Perniön ABC:n pihaan.
Tämä seutu on todella hienoa. Taloja hyvin harvakseltaan ja rauhallinen tunnelma. Merikin on lähellä, ja Kiskonjoki on kaunis näky. Oikein miellyttävää aluetta.
Saari avaruudessa 