Hämärää ja valoa Vaisakossa

Vaisakon luonnonsuojelualue Halikossa oli ensimmäisiä ”oikeita” salolaisia retkipaikkoja, joihin Salossa vielä asuessani päädyin. Toinen oli Teijo, joka silloin ei ollut vielä kansallispuistokaan. Salossa en varsinaisesti harrastanut retkeilyä, vaan se harrastus on minulla alkanut vasta täällä pohjoisessa. Siksi niin moni kotikaupungin merkittävä retkipaikka on jäänyt aikoinaan kovin vieraaksi.

Viime reissullani kävin Vaisakossa kaksi kertaa – ensin parhaan ystäväni Essin kanssa illalla, ja seuraavana päivänä vielä valoisaan aikaan äidin kanssa. 

Iltaretkellä aurinko paistoi vielä alkuretkestä, mutta laski sillä aikaa, kun istuskelimme kalliolla merenlahdelle katsellen. Monet lehdon kukkasista olivat jo asettuneet yöpuulle, mutta puiden siluetit kohosivat vaikuttavina hämärtyvää taivasta vasten, eikä naurulokkien kirkuna merellä tuntunut hiljenevän. Sorsakin narskutti jossain rantakaislikossa lähes tauotta, ja suuret kalat puljasivat ja molskahtelivat vedessä. 

Olin hakenut meille kaupasta vadelmalimut evääksi, ja Essillä oli mukana suklaata. Katselimme merenlahden pohjukassa näkyvää Salon kaupungin siluettia ja kävimme läpi kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Juuri tällaisia hetkiä elämässä vaalin, maailmanparannusta läheisien ihmisten kanssa kaikessa rauhassa luonnon keskellä.

Lehdosta lähtiessämme kuu loisti jo taivaalla ja oli melkein pimeä. Laulurastas luritteli täyttä kurkkua jossain metsän siimeksessä, ja punakylkirastas rapisutteli maahan pudonneiden lehtien joukossa kipitellessään. Siinä kaikessa oli aika hieno tunnelma, silmät saivat tottua hämärään ja nauttia siitä.

Mieleni teki nähdä Vaisakon kukkameri myös päivänvalossa niin, että kukat olivat kunnolla auki. Onneksi sain äidin kaveriksi vielä toiselle retkelle.

Vaisakossa ei saa poiketa pois valmiilta poluilta, ja varsinkin näin keväisin on helppo ymmärtää että miksi näin on. Heti polun viereltä alkaa upea kukkameri, jota ei tule talloa. Pölyttäjille tämä paikka lienee varsinainen taivas, ja etenkin kimalaisia täällä pörrääkin parhaaseen aikaan vähän joka puolella.

Vaisakko on taivas myös luontokuvaajalle. Onneksi upeiden kukkakuvien saaminen ei edellyttäisikään polulta poikkeamista. Itse pitäisin kaunistakin valokuvaa hyvin epäonnistuneena, jos sen ottamiseksi olisi tarvinnut talloa kukkia.

Kukat ovat vain osa Vaisakon lumoa. Oma suosikkini ovat Vaisakon tammet ja muut suuret puut sekä ihanat vihreät sammalet. Vaisakossa on paljon niitä piirteitä, joita Lapin luonnossa jään kaipaamaan. Etelän tuntua ja mustarastaan laulua – onneksi tänne on helppo palata joka Salo-reissulla.

Sinivuokot tuntuvat suorastaan revittelevän täällä. Joistakin kukista voi laskea yli kymmenen terälehteä. Sinivuokkojen lisäksi alueella kasvaa valko- ja keltavuokkoja sekä muun muassa imiköitä ja kiurunkannuksia.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: