Kuvajaisia Bergvikin luontopolulta

Minulla ei ole koskaan ollut oikein mitään kytköstä Muurlaan. Muurla on merkinnyt minulle lähinnä Muurlan lasin myymälää ja muistan, että ainakin joskus sen ohessa oli myös jonkinlainen lounasravintola. Mutta siinäpä se – ei muita muisti- eikä mielikuvia Muurlasta. Tosin Muurlan läpi Kiskoon ajettaessa maisemat ovat mieleenpainuvan kauniit. Kumpuilevia peltoja ja niiden keskellä suuria, hoidetun näköisiä maataloja valtavine piharakennuksineen. Hyvin kaunista maaseutua.

Salon kaupungin luontopolkuesitteessä oli pari reittiä, jotka kuulostivat korviini täysin vierailta. Molemmat niistä olivat Muurlassa, ja Bergvikin luontopolku oli valintamme tällä kertaa. Muutaman kilometrin pituinen reitti Hirsjärven rannalla vaikutti sopivalta rauhassa läpi lorvittavaksi kauniina kevätpäivänä. 

Koko seutu oli minulle täysin vierasta enkä tiennyt mitä odottaa. Kartta lupaili reitille kolme näköalapaikkaa, mutta ne olivat jo kasvaneet umpeen – puut olivat peittäneet näköalan. Yhdessä kohtaa oli jonkinlainen näköala Hirsjärvelle, mutta sen etualalla oli iso hakkuuaukea. Monin paikoin oli maassa myös suuria oksia kauttaaltaan, mikä verotti alueen luonnonkauneutta jonkin verran – metsäluonto tuntui vähän rääsityltä.

Oikein kauniitakin paikkoja silti löytyi.

Erilaisia metsätyyppejä polun varrella oli monia: kalliomännikköä, synkkää kuusikkoa, valkoista koivikkoa ja tiheämpää nuorta metsää. Polun parasta antia olivat kallioiset osuudet, joilla jäkälä kasvoi valtoimenaan, sekä hakkuuaukean vieressä lähellä järveä kasvava mahtava koivikko. Melko lämminkin siinä auringon paahteessa tuli. Auringon kuumentama keväinen metsä jäkälineen tuoksuu ihanalta. Reitti oli myös yllättävän kumpuileva, jyrkähköjä ylä- ja alamäkiä metsän siimeksessä oli useita.

Reitin varrella oli myös laavu, mikä oli mukava yllätys, joskaan tällä kertaa emme siihen pysähtyneet. Infotauluja oli muutama, mutta niissä pääroolissa olivat lainaukset raamatusta.

Seura oli tällä reitillä parasta, sillä sekä isä että äiti olivat mukana. Tänne tuskin tulee palattua, mutta oli silti mukava käydä tutustumassa alueeseen ja oppia taas hieman uusia kulmakuntia Salosta. Reitti oli hyvin viitoitettu, joten sitä oli mukavan huoleton seurata. Lisäksi parkkipaikan postilaatikosta sai vielä kartan mukaansa.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: