Instagramin käyttö tietokoneella – uhka vai mahdollisuus?

Alkaa olla aika tarkkaan vuosi siitä, kun poistin Instagram-tilini käytöstä. Sovellus oli saanut minusta yliotteen – käytin sitä aivan liikaa. Ongelma ei niinkään ollut oman sisällön tuottamiseen tai muiden, minua aidosti kiinnostavien ihmisten sisällön seuraamiseen käytetty aika, vaan ennen kaikkea sellainen turhanpäiväinen ajan kuluksi selailu varsinkin iltaisin. Sisältöähän ig näyttää vaikka maailman tappiin saakka, niin kauan kuin sitä jaksaa selailla. Minulla se meni siihen, että selailin, selailin ja selailin kyllästymiseen saakka, ja sitten vielä vähän lisää ja sitten vielä hiukan. Illasta toiseen.

Koin, ettei tilanne ollut enää hallinnassani ja näin ainoaksi vaihtoehdoksi tilin poistamisen käytöstä. Se harmitti, koska rakastin omaa insta-kuplaani, jossa oli paljon samanhenkisiä ihmisiä joiden elämää oli mukava seurata ja joilta monesti sai hyviä vinkkejä muun muassa retkeilyyn. Insta-kuplassani oli hyvä henki ja koin, että kaikki normaalin somen varjopuolet loistivat siellä poissaolollaan – paitsi se koukuttavuus. En osannut olla instagramin herra, vaan olin sen renki.

Jossain vaiheessa viime vuonna eräs ystäväni kertoi, että Instagramia voi päivittää myös tietokoneella. Se vaatii hieman kikkailua, mutta onnistuu. Tästä on jo kauan aikaa, varmaan yli puoli vuotta, ja ajatus on hiljalleen, varovaisesti hautunut takaraivossani. Olisiko tili mahdollista tuoda hallitusti eloon niin, että päivitän sitä vain tietokoneella, eli en pidä sovellusta puhelimessani laisinkaan? 

Viime viikolla minun piti pikaisesti käydä tarkistamassa tililtäni yksi retkivinkki, jonka muistin saaneeni sinne toissa kesänä. Yritin poistaa tilin käytöstä saman tien uudelleen, mutta ig ilmoitti, että poistaminen onnistuu vain kerran viikossa. Tili oli siis pakko pitää viikon ajan auki. 

(Voi kunpa heillä olisi siellä myös sellainen rajoitin jonka saa itse asettaa niin, että tiliä olisi mahdollista käyttää vaikkapa vain vartin päivässä!)

Selailin tiliäni hiukan, ja sain sekä kuvista että kommenteista hyvää mieltä ja hyviä muistoja. 

Aloin miettiä, olisiko nyt sitten aika kokeilla uudelleen.

Kun sovellus ei ole puhelimessa, ei puhelinta tule turhan vuoksi selailtua. Teen päivätyöni tietokoneella, joten koneen avaaminen vapaa-ajalla on minulla korkean kynnyksen takana – vapaalla käytän konetta melkeinpä pelkästään valokuvien käsittelyyn sekä tämän blogin päivittämiseen. Hoituisiko Instagramin hoito siinä samassa ilman, että se lähtee taas täysin lapasesta?

En tiedä. Mutta olen päättänyt yrittää. Huomaan ikävöineeni insta-kuplaani kuluneen vuoden aikana säännöllisesti, koska siellä on niin mainioita ihmisiä eikä lainkaan pahaa verta. Itse en koe some-virran sisällöstä esimerkiksi paineita tai kateutta, vain koukuttavuus on ongelmani – joskin se oli viimeksi ainakin aika iso ongelma. Mutta jospa se nyt tällä ratkeaisi, ja tasapaino lopulta löytyisi?

Katsotaan, kuinka lähtee sujumaan 🙂 

Tili on siis jälleen auki: @jonna_saari

P.s. Miia Ylinen on tehnyt sivustolleen videon joka neuvoo tosi selkeästi, kuinka ig-tilin päivittäminen tietokoneella onnistuu.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: