Takassa rätisee tuli, tiskikone kehrää ja kissakin taitaa kehrätä. Taivas on pukeutunut pörröiseen valkoiseen pilvipeitteeseen, mutta etelässä joen yllä näkyy pitkä juova pilvetöntä, keltaista aamutaivasta. Eletään vuoden viimeisiä hetkiä auringon kanssa, eikä sinitaivaita enää oikeastaan näy – päivisin, jos ei ole pilviä, on auringonvalo haalean keltainen ja taivas sen myötä paletti pastellisia sävyjä. Aamutaivas tuntuu vaihtuvan suoraan iltapäivän taivaaseen.
Tällä viikolla kävin ystävän kanssa Muoniossa Jerisjärvellä avannossa, ja päätimme tehdä siitä jokakuisen perinteen. Oli mukava istuskella rauhassa erilaisissa saunoissa maailmaa parannellen ja käydä välillä aina avannossa. Hento revontulikaarikin oli järven yllä hetken aikaa. Avanto on sen verran tyyris ettei siellä ihan joka viikko raaski käydä, mutta kerran kuussa raaskii aivan hyvin, ja jospa se sitten auttaisi jaksamaan kesäänkin, että pääsee taas oikeasti uimaan.
Perjantaina ajelin kaupan kautta puolestaan Ylläsjärvelle ja otin sieltä toisen ystävän koirineen matkaan pienelle retkelle. Ajelimme kapeaa tietä Äkäsmyllyn parkkipaikalle, eikä siellä ollut muita. Kävelimme siitä lyhyen matkaa metsän halki rantamyllylle ja paikalle, jossa vielä vuosi sitten oli laavu – enää on pelkkä tulipaikka. Onneksi paikalle oli jätetty kaksi jakkaraa, istahdimme niille ja levitimme eväät: sushia soijakastikkeen, wasabin ja inkiväärilastujen kera.
Hetken päästä kuukkelit tulivat katsomaan, mitä olisi tarjolla. Lintuja oli monta ja ne tulivat aika lähelle, ilmeisesti heidän piti tulla oiken kunnolla katsomaan, että mitä ihmettä me oikein syömme. Pian linnut lähtivät pois, eivät jääneet enempää norkoilemaan.
Kuukkeleiden lisäksi paikalle saapui jostain kolme pyöräilijää, jotka tosin jatkoivat aika nopeasti matkaansa.
Evästelyn jälkeen kuvasimme hetken aikaa putousta ja koskea. Tässä paikassa on mukavia muistoja, olen ollut täällä sekä mieheni että vanhempieni kanssa. On kiva käydä täällä välillä. Kesällä en ole jostain syystä ikinä täällä ollut, ehkäpä ensi kesänä.
Oli aika kylmä, ja hämäräkin alkoi jo kääriä maisemaa itselleen, joten hetken rauhoittumisen jälkeen aloimme palailla autolle. Läheisen koiratarhan eläimet huutavat tauotta, niiden melu kaikui pitkin talvista metsää niin tullessa kuin mennessä. Vain myllyn luona kosken kohina imee koirien äänet kuulumattomiin.
Oli tulossa kirkas ilta. Päästyäni kotiin Ylläsjärveltä lähdin päivällisen jälkeen vielä suon reunaan kuvaamaan tähtiä. Suo oli jytkähtänyt tukevasti jäähän, ja tähtitaivas oli kirkas jo kuuden maissa. Hentoinen revontulikaarikin kertyi pohjoistaivaalle kuvaustuokioni aikana. Olin ensimmäistä kertaa reissussa uuden objektiivini kanssa, ja oli mukava alkaa tutustua siihen tähtiä kuvaillen.
Minulla oli ensimmäistä kertaa käytössä myös sovellus jonka kanssa voi opetella löytämään ja tunnistamaan tähtikuvioita. Sitä olikin ihan yllättävän upea käyttää, en ole koskaan tainnut olla niin haltioitunut mistään puhelimiin liittyvästä. Opin illan aikana tunnistamaan Härän tähtikuvion, ja onnistuin löytämään myös Kaksoset – Kaksosten tähtikuvio näkyykin yllä kuvassa, haaleassa ylemmässä revontulikaaressa.
Sovelluksen nimi on Starwalk2, ja tähtien lisäksi se osoittaa myös planeetat. Taivasta siis katsellaan puhelimen ”läpi”, ja kun puhelinta liikuttaa eri ilmansuuntiin, se näyttää taivaan ja horisontin täysin jouhevasti liikkeen mukaan eläen.
Lauantaina oli upea auringonnousu.
Pian aamun noustua oli aika lähteä hieman pidemmälle retkelle, tällä kertaa Enontekiön puolelle Hietajärvelle. Olen ollut siellä aiemmin syksyllä ja kesäisin snorklaamassa, mutta en koskaan talvella. Ystävä tuli aamupäivällä tähän meille, ja jatkoimme matkaa yhdessä kohti järveä. Sää oli aamuruskon jälkeen aika harmaa, mutta maailma oli jotenkin hennon purppuraisen värinen ja oikein kaunis. Pallaksella oli hienon pörröinen pilvihuntu yllään, kuin turkki tai karvalakki.
Hietajärven parkkipaikalla oli yksi auto, joten arvasimme, että järvellä on varmasti varsin rauhallista.
Kolmen kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme Hietajärvelle, ja sillä oli ohut, kirkas jää. Hiekkaranta oli hentoisen lumipeitteen alla. Ystäväni oli miettinyt ottaisiko mukaan luistimet, ja minä puolestani olin pohtinut, pitäisikö ottaa uikkarit ja snorklaustamineet. Kumpikaan emme olleet välineitä ottaneet ja hyvä niin – ei järvelle olisi ollut asiaa sen enempää luistimilla kuin uikkareillakaan.
Palasin ajatuksissani hetkeksi kesän muistoihin.
Ensimmäistä kertaa ikinä tulistelimme myös kodalla. Meillä oli mukana ihan kunnon herkut, ystävä oli tuonut mukanaan kananakkeja ja halloumia, minä teepannun, teet ja vedet. Tulen sytyttely oli mukavaa, ei tuullut, ja hetken päästä liekki sai kunnon otteen puista päästäen sitä ennen ilmoille vielä uhkeat savut.
Hetkeksi aikaa saimme seuraksemme kuopiolaisen pariskunnan, joka oli tulossa tuntureilta. He lämmittelivät hetken aikaa sormiaan ja joivat termariteet, oli mukava vaihtaa hieman kuulumisia, vinkkejä ja havaintoja.
Samalla alkoi sataa lunta.
Yllä olevassa kuvassa on saari, jonne toisen ystävän kanssa kävelimme veden halki toissakesänä. Saaren ja maan välissä on veden alla hiekka- ja kiviharjanne, jota pitkin saareen on mahdollista kävellä shortseja kastelematta.
Pian pariskunta jatkoi matkaansa, ja mekin aloimme hiljalleen pakata tavaroitamme. Pimeä alkaa tulla jo kolmen jälkeen, ja koska olimme nautiskelleet rannasta ja eväistä jo aivan kaikessa rauhassa, tuntui hyvältä lähteä kulkemaan matka takaisin autolle vielä valoisalla. Lumisateinen metsä oli kaunis ja mustavalkoinen sekä täydellisen hiljainen. Kotia kohti ajeltiin hämärässä ja lumisateessa. Lumisade kiihtyi iltaa kohden, mutta ei lunta kyllä hurjasti näytä kertyneen ainakaan tähän meidän kohdalle.
Aamulla kuvasin tiaisia samalla kun täydensin lintulautaa. Aiemmin ostamani punainen lintulauta osoittautui täydeksi sudeksi, se oli liimattu kasaan varmaan perunalla. Ensimmäisten sateiden jälkeen siitä putosi pohja, ja seuraavien sateiden jälkeen ripustinnarun päähän jäi roikkumaan pelkkä katto – koko muu pömpeli mäjähti maahan. Pohjan olin vielä saanut korjattua, mutta nyt heikkolaatuinen lintulauta meni niin mäsäksi, että se sai luvan lähteä. Onneksi vanha lintulauta oli vielä tallella vajassa, laitoin sen kuntoon ja asensin paikkaan, jossa se saa olla räystään alla pahimmalta säältä suojassa. Siinä se palveleekin varmaan pitkään, enkä enää hairahda uusiin sievempiin lintulautoihin.
Kuusitiainen käy päivittäin lintulaudalla. Huomattavasti eniten on hömö- ja talitiaisia, mutta myös sinitiaisia taitaa olla jo ainakin pari. Ja närhiä tietenkin, sekä kuukkeleita silloin, kun on tyyriimpää talipötköä tarjolla. Se kyllä kummastuttaa, miksi tikka ei käy. Yleisesti ottaenkin täällä näkee tikkoja tosi vähän verrattuna etelään. Jos jokin tikka lintulaudalle tulee, on se ihanan kaunis harmaapäätikka. Käpytikkaa en ole tällä lintulaudalla nähnyt koskaan. Pohjantikka on ollut pihalla pari kertaa.
Kuusitiainen 
Hömötiainen 
Kissa oli kaverina lintulautaa täyttämässä.
Sitten taitaakin olla aika keitellä aamukahvit.
Saari avaruudessa 