Vesi ropisee huopakattoon ja ulkona on pimeää. Aika kotoisaa oikeastaan. Eihän se ole tavatonta että lokakuussa sataa vettä. Normaalia, sanoisin?
Sääennuste näyttää maanis-depressiiviseltä. Joka toinen päivä sataa vettä, joka toinen päivä on pakkasta, perjantaina ehkä yli kymmenenkin astetta. Olin aikonut viikonloppuna käydä monessakin paikkaa, mutta en tiiä viittiikö lähteä autolla sutimaan mihinkään.
Tie vaikka jäätkin vielä lähtisivät joesta ja pääsisi uimaan.
Iltaisin saunomme lyhtyjen valossa ja kuuntelemme samalla radiosta podcastia. Radio kuuluu uuden saunan pukuhuoneesta hyvin saunankin puolelle.
Siinä kaikessa on aika mukava tunnelma.
Uudessa saunassa on hyvät löylyt. Se pitää vielä maalata ensi kesänä.
Nykyään on uutisissa muuten paljon juttua etätyöntekijöistä, kun koronan takia moni alkoi etätyöskennellä. Niitä on ollut ihan mielenkiintoista lukea, oon saanu hyviä vinkkejä esimerkiksi taukoliikuntaan. Olen tehnyt etätöitä nyt viisi vuotta, ja tunnistan artikkeleista monta huomiota, kaiken etätyön ihanuuden lisäksi myös sellaisia juttuja, jotka itsellekin tuottivat aikoinaan aluksi vaikeuksia. Itsellä kesti kauan tottua siihen ajatukseen, että etätöidenkin tekeminen on ihan oikeaa työtä. Aluksi oli vaikea hyväksyä sitä, että oma työpanos on aivan oikea työpanos, ja oli tuskaista erottaa työ- ja vapaa-aikaa toisistaan koska olen ”vähän” liian tunnollinen. Nykyään kaikki sujuu jo aika hyvin, työnteko on jouhevaa ja vapaa-aika vapaa-aikaa. En vaihtaisi pois mistään hinnasta.
Viimeisten parin vuoden aikana olen saanut työtehtäväkseni toimittaa kirjoja, ja siitä olen nauttinut ihan erityisen paljon. Kirjan muodossa etätyönkin työnjälki näkyy tosi konkreettisena. Mun toimittamia kirjoja ovat Retkipaikka – Uudet seikkailut ja Kansallispuistobongarin opas.
Tässä muutama kuva jotka otin iltapäivällä, kun kävin ulkona freesaamassa aivoja etätyöpäivän kahvitauon ohessa.
Saari avaruudessa 