Päätettiin lähteä yöksi Torniojoen rantaan pienelle mökkilomalle. Tällaiset pienetkin, yhdenkin yön lomat katkaisevat arjen ihanasti ja tuovat loman ja juhlan tuntua.
Olin varannut meille mökin Niurosta. Paikka oli meille ennalta tuntematon, ja olikin kiva huomata miten hienolla paikalla mökit olivat, aivan melkein joen rannassa. Illalla saimme seurailla kuistilta ja ikkunasta upeaa taivasta, kun aurinko laski Ruotsin vaarojen taa.
Parimökkejä oli rivissä viisi, meillä ei ollut seinän takana ketään. Muissa mökeissä oli väkeä lapsiperheestä kaveriporukkaan ja yksinäiseen kalastajaan.
Joelta kävi tuuli. Olimme matkan varrella käyneet Rovaniemellä Kauppayhtiössä syömässä ja niinpä olimme niin ähkyssä, ettei illalla enää mitään syöty. Vetäydyimme illan laskeutuessa mökkiin ja katselimme Areenasta Kimmoa samalla kun itse pidin silmällä myös ikkunasta avartuvia ihania maisemia.

Nukuimme ihan älyttömän hyvin. Palaamme Niuroon varmasti joskus uudelleenkin. Mökissä oli oma suihku ja vessa, ja hinta oli silti vain 55 euroa yöltä.
Illalla näin taivaalla muutaman tähden – ensimmäiseni sitten kevättalven. Kuunsirppi oli suuri ja punainen.
Aamulla kävimme huoltoasemalla kahvilla ja aamupalaleivillä ennen kuin ajelimme Aavasaksan päälle. Siellä kiipesimme näkötorniin katselemaan Torniojoen maisemia ylhäältä käsin.

Tiilisessä näkötornissa oli ovi auki – torni on vapaasti vierailtavissa – ja kierreportaat ylös kiivettyämme löysimme upean 360-näköalan. Tornin katettu huippu oli kuitenkin kuin kasvihuone, joten kauaa siellä emme jaksaneet hikoilla.
Mustikka oli Aavasaksalla pukeutunut jo ruskaan.

Aavasaksalta ajelimme Miekojärven rannalle Pieskänjupukan näköalapaikalle. Kyllä, paikka on nimeltään Pieskänjupukka.
Reitti huipulle ei ollut pitkä, mutta se oli todella jyrkkä, juurakkoinen ja kivinen. Pidimme nousutahdin maltillisena ja söimme välillä mustikoita.
Ylhäältä oli ihan mieletön maisema!
Sitten olikin aika ajella Rovaniemen kautta kotiin. Rovaniemellä käytiin Comicossa syömässä ja tietenkin Motonetissa, Motonet kuuluu jokaiseen Rovaniemen-reissuun. Minä ostin sieltä tällä kertaa matoja, sillä meinasin aiemmin viikolla mennä ongelle kunnes huomasin, että kaikki madot olivat evakuoineet itsensä purkista joskus yön pimeinä tunteina.
Olipa ihana viikonloppu ❤