Kesäloma Salossa

Takana on kymmenen päivän loma kotosalojen kätköissä Salossa. Palasimme pohjoiseen eilen, ja tänään jälleen sorvin ääressä mietin, mahtoiko koko reissu olla pelkkää unta..? 

Aika kului kuin siivillä. Oli ihanaa nähdä vanhempia ja keskimmäistä siskoa, ja viikon päästä taitaa vanhin sisko tulla puolestaan meille kylään. Usein toivon, että asuisimme kaikki lähempänä toisiamme!

Kotona kaikki oli ihanasti. Piha oli täydessä kukassa ja tuoksuvainen, kaikki oli ihanan tuttua ja turvallista. Nautin sanoinkuvaamattoman paljon siitä, että minulla on kaunis, kotoisa ja turvallinen lapsuudenkoti, johon aina palata.

Heti ensimmäisenä iltana kävimme äidin kanssa Hossuksella uimassa. Seuraavana päivänä ajelimme Hyvinkäälle tapaamaan miehen veljeä perheineen, ja sunnuntaina oli aika nähdä ensin ystäväpariskuntaa ja sitten keskimmäistä siskoani. Hänen ja laumansa kanssa kävimme Teijon Likojärvellä hiukan likoamassa.

Vesi oli kirkasta ja pikkukaloja oli paljon. En ollut koskaan ennen käynyt Likojärvellä, se on sen verran piilossa, ettei sinne sattumalta eksy varmaan kukaan.

Isän ja äidin kanssa ajeltiin maanantaina katsomaan ensin isoäitiä ja sitten Kärkelän ruukkia Kiskossa. Se oli meille kaikille uusi paikka ja tosi kaunis. Mitään palveluita siellä ei ole, rakennukset ovat tätä nykyä asumus- ja kesämökkikäytössä. Yleinen tie johtaa kuitenkin alueen läpi ja on kaunis ajella ja katsella. 

Ajeltiin Kiskon ja Suomusjärven takametsiä muutenkin katselemassa. Viljapelloista osa oli jo kääntynyt keltaiseen, ja ilmassa oli elokuun tunnelmaa. Alla äidin lapsuuden koulumatkamaisemia.

Ensimmäisen ajoretkipäivän päätteeksi, kun oltiin käyty vielä Kasvihuoneilmiössä syömässäkin, pulahdettiin äidin kanssa Someron Pikku-Valkeeseen.

Aamulla kävin kotikylän hierojalla. Tuntihinta Salossa on yli puolet vähemmän kuin täällä Lapissa… Käyn melkein joka etelänreissulla hierojalla. Hieronnan aikana taivas repesi, ja sain onneksi lainaksi sateenvarjon, että pääsin edes jotenkuten kuivana kävelemään kotiin.

Käytiin sitten miehen kanssa kahdestaan Turussa vähän shoppailemassa. Ostettiin teltta ja trangia syksyn metsä- ja pyyntireissuja varten. Voi hieman paremmilla mielin mennä kohti syksyä, kun on telttailua luvassa. Odotan niitä hetkiä kovasti. Testattiin teltta heti ja nukuttiin ensimmäinen yö siinä.

Äidin kanssa käytiin mastonmäellä iltalenkillä ja mustikkatilannetta tarkkailemassa. Ihania tuttuja lenkkipolkuja, osa maisemista hieman muuttunut vanhasta, mutta paljon vielä tuttua ja turvallista näkymää jo niiltäkin ajoilta, kun ala-asteella liikuntatunnilla joskus käytiin metsässä kävelemässä. Vihasin kaikkea koululiikuntaa sydämeni pohjasta, paitsi niitä siunattuja päiviä, kun sai lähteä luontoon lenkille, eikä tarvinnut pelata mitään, suorittaa mitään, kilpailla mitenkään eikä olla missään joukkueessa.

Mustikkatilanne näytti lupaavalta.

Seuraavana päivänä kävimme Sammatissa Paikkarin torppaa katsomassa, ja ajelimme siitä Unkan baariin syömään. Siellä oli hyvä ruoka ja aivan ihmeellisen hyvät salaatit! 

Illalla haimme parhaan ystäväni mukaan Torronsuolle…

…ja seuraavana aamuna lähdettiin äidin kanssa uimaan Nummijärvelle. Laiturin alta löytyi paljon ahvenia, mutta aamu oli kylmä ja tuulinen, eli muutoin ranta oli kokonaan meidän.

Kävimme kulkemassa myös Vuohensaaren luontopolun. Olen käynyt Halikonlahdella monta kertaa lintuja katsomassa, mutta Vuohensaari on ollut minulle aiemmin kovin vieras. Tästä reissusta kirjoitan myöhemmin Retkipaikkaan, sillä luontopolku oli tosi mukava reitti kulkea. Luontopolun kulkemisen lisäksi söimme tietenkin munkit Vuohensaaren kahvilassa.

Päivällisen kävimme miehen kanssa herkuttelemassa kiinalaisessa kahdestaan. Katselimme ikkunasta sateessa juoksevia ihmisiä. Illaksi sade himmasi, ja äidin kanssa iltalenkillä saimme katsella sateenkaarta kotikylän viljapeltojen yllä.

Sitten ajelimme yhden päivän myös Tammisaaren saaristossa. Käytiin ensin Fyranissa syömässä, sitten käveleskelimme miehen kanssa keskustan katuja sillä aikaa, kun isä ja äiti kävivät taidemuseossa. Lopuksi ajeltiin Tammisaaren saariston kansallispuiston liepeille katsomaan niin pitkälle kuin autolla pääsi.

Seuraavana aamuna kävin parturissa ja tein samalla reissulla itsekseni kävelykierroksen Salon keskustassa, kun halusin kuvia Salon vanhoista puutaloista. Näistä teen oman kuvakoosteensa myöhemmin.

Viimeisenä päivänä kuljimme isän ja äidin kanssa Rikalanmäen muinaispolun. Kävimme toki ensin mäellä olevassa ihanassa ravintolassa kahvilla ja kakkupalalla. Paikka oli ihana ja yllättävän kohtuuhintainen. Kahvien lisäksi herkuttelimme lime-valkosuklaakakulla, marjapiirakalla ja kirsikka-britalla.

Olin luullut muinaispolun pituudeksi 2,5 km, mutta se olikin vain 400 metriä. Niinpä päätimme kävellä vähän lisää ja otimme suunnaksi Halikonlahden hienon esteettömän luontopolun, joka on vajaat pari kilometriä pitkä rengasreitti. Voi että siellä oli luonto upeasti kukassa!

En muista koskaan aiemmin kulkeneeni Halikonlahdella näin kukkeaan aikaan, ja meille osui vielä tosi upea sääkin. Kirjoitan myöhemmin Retkipaikkaan sekä Halikonlahden reitin että Rikalan Muinaispolun esittelyt eheiksi tarinoikseen.

Viimeisenä iltana paistoi aurinko ihanasti takapihan niitylle, kuva on otettu huoneeni ikkunasta. Niitty on jätetty parturoimatta pörriäisen pelastamiseksi. 

Tuntui taas haikealta lähteä. Onneksi sisko tulee pian kylään, ja hiukan myöhemmin isä ja äitikin ❤ Ja onneksi kesää on vielä jäljellä!

Minulla on kaiken lisäksi yksi lomaviikkokin vielä jemmassa. Pidän sen lokakuussa ja jos korona suo, on silloin suuntana lopultakin Kitee.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: