Vielä ensimmäisenä kesänäni Lapissa olin sitä mieltä, että helle on tukalaa ja että liian viileä on parempi kuin liian lämmin. Lapin talvet ovat kuitenkin muuttaneet asioita. Viime viikkoina sää on ollut upea, päivä päivältä lämpimämpi, jopa kuuma, ja olen aivan onnessani. Talven aiheuttamat henkiset haavat alkavat parantua ja toivon, että kesästä tulee niin pitkä ja lämmin kuin ikinä mahdollista.
Vietimme juhannusta kotona kahdestaan. Viikonloppu on ollut ihana ja tuntunut pitkältä, aivan kuin olisi lomalla!
Torstai-illaksi olimme ostaneet valtavasti herkkuja ja tuhosimme niitä samalla kun katselimme Youtubesta Nightwishin livekeikkoja puolen yön tuolle puolen. Yllä oleva kuva on otettu yöllä hieman ennen puoli yhtä.
Perjantaina aamupäivällä poikkesimme naapurissa vaihtamassa kuulumisia ja ostamassa kalastusluvat, jotta voimme viedä katiskan jokeen. Naapurit tarjosivat kahvia ja raparperipiirakkaa, ja oli tosi kiva jutella pitkästä, pitkästä aikaa. Emme olleet kunnolla tavanneet lainkaan sen jälkeen kun aikoinaan muutimme Sodankylään. Saimme samalla suosituksia myös kylän rakennusmiehistä – minun kun tekisi mieleni asennuttaa kotiin lisää ikkunoita.
Seuraavaksi ajelimme Kaakkois-Kittilään erään lähes loputtoman metsätien päähän paikkaan, jossa minä pääsin snorklaamaan. Paikka oli todella kaunis ja vesi kirkasta ja minusta ihan lämmintäkin. Kirjoitin retkestä pidemmän jutun Vedenalaisretkiä-blogiini, jossa kerron pelkästään snorklausretkistäni.
Paluumatkalla haimme Kittilästä täytetyt patongit – vakioherkkumme tien päällä – ja ajoimme matonpesupaikalle niitä rauhassa syömään. Pari seuruetta oli pesemässä mattoja upeassa maisemassa Ounasjoki-rannassa, ja oli mukava seurailla ihmisten puuhailua samalla kun patongit katosivat parempiin suihin. Kittilän matonpesupaikka on komealla sijainnilla, horisontissa kohoaa Levi.
Tuntuu edelleen joskus tosi hullulta, että omilla kotikulmilla ajellessa maisemat vaihtelevat jängästä ja jylhistä joista suuriin tuntureihin. Salo-aikoina jo pelkkä Turun-reissu tuntui vaativan monenlaista valmistelua. Täällä voin ajella vaikka 200 km ympäriinsä tai käydä kaupassa niin, että matkaa kertyy yhteensä 100 km, eikä se ole mitenkään epätavallista.

Perjantaina illalla veneilimme vielä Suukoskea katsomaan. Olimme käyneet siellä aiemminkin, lähellä on laavu ja koski on kaunis. Läheinen hiekkainen saari oli paljastunut tulvavesien alta näkyviin, mutta vesi näytti edelleen olevan hieman tavallista korkeammalla. Hiekkasaari on mahtava paikka käydä uimassa vaikka silloin, kun miehen tytär on käymässä. Suunnittelimme myös, että syksyllä voisimme käydä yöpymässä laavulla.

Lauantaina kävimme Scanilla syömässä (ensimmäistä kertaa ravintolassa sitten koronan, se tuntui eksoottiselta!) ja siitä ajoimme Sodankylään ampumaradalle ja snorklaamaan. En ollutkaan aiemmin käynyt ampumaradalla, joten oli mielenkiintoista nähdä sitäkin toimintaa. Hieman yllättäen radalla oli toinenkin seurue, eli emme olleet ainoat, kenelle oli tullut mieleen lähteä ampumaradalle juhannuslauantaina.
Snorklauspaikka oli minulle vanha tuttu. Mies odotteli autossa, mutta onneksi sain kalan uimaseuraksi.
Illalla katsoimme Erämaan armoille -elokuvan. Olimme katsoneet sen kerran ennenkin jo vuosia aiemmin, mutta kumpikaan ei muistanut siitä paljoa, joten se meni täydestä uusintanakin. Todella puhutteleva ja hyvä elokuva, suosittelen lämpimästi.
Tänään olemme tehneet hieman pihahommia ja käyneet kaupassa ostamassa ensi viikon ruuat. Kaupassa oli ihanan hiljaista, vain muutama seurue meidän lisäksemme. Ostimme jätskitkin kotimatkaksi, ja teimme niiden äärellä suunnitelmia ensi viikonlopuksi.
Virittelin riippumaton sääskiverkkoineen rantaan ja aion nukkua siellä ensi yön. Tarppia en laita, mutta saa nähdä onko liian valoisaa nukkua ilman sitä, vai heräänkö kahden aikaan yöllä siihen kun aurinko paistaa suoraan suuhun.
Mökkiläisistä suurin osa on jo lähtenyt, mutta osa on mökeissään vielä.
Kävin snorklaamassa omassa rannassa ja sain kuvia pikkukaloista.

Joki pysyy helteelläkin sopivan viileänä. Snorklaustuokion jälkeen olo pysyy mukavan raikkaana koko loppupäivän, vaikka kuuma sää onkin.
Kaiken kaikkiaan, en olisi voinut parempaa juhannusta kuvitella ❤
