Vielä muuan pieni retkimuisto taannoiselta hiihtolomalta. Juuri tällä kyseisellä reissulla hiihtoloman sää näytti kaikkein ihanimman puolensa ja tuntui, kuin olisi huhtikuu.
Olin saanut vinkin Särkisalossa kohoavasta Puosinkalliosta, jonka päällä olisi muinaishauta. Saamieni ohjeiden mukaisesti parkkeerasimme auton parkkipaikantapaiselle, josta hetken tutkailujen jälkeen löysimme myös polun alun. Polku johdatti kauniin metsän halki ylämäkeen, ja auringonsäteet olivat meitä vastassa.
Huippua lähestyttäessä puusto mataloitui ja muuttui suorista männyistä mielikuvituksellisemmaksi ja saaristomaisemmaksi. Ja toden totta, huipulla odotti komea kivikruunu. Sen keskeltä kasvoi koivu.
Metsä kruunun ympärillä oli vihreää ja kauniin keväistä. Siellä täällä oli pieniä lampareita, varmastikin sadevedestä täyttyneitä. Äidin kanssa otimme varjoselfien miesten lähdettyä jo takaisin autolle.
Pilkotti puiden lomasta merikin juuri ja juuri.
Olimme Särkisalossa matkalla muutenkin paitsi siksi, että halusin nähdä meren ja retkeillä saaristossa, myös siksi, että olin tullut ymmärtäneeksi, että Salossa on Kokkilan lossin lisäksi toinenkin lossi. Petun lossi johtaa Särkisalon Ulkoluodolta Pettu-nimiseen saareen. Muinaishautaretken myötä ajoimme siispä vielä Petun lossirantaan, joskaan emme sitten enää lossia siihen kutsuneet – katselimme vain maisemia.
Paluumatkalla ajoimme Kemiöön ostamaan jäätelöt ja hieman herkkuja illaksi, ja siitä Angelniemen ja Kokkilan kautta takaisin Saloon, eli siinä pääsi sitten vielä lossiajelullekin. Oli ihana päivä!
Saari avaruudessa 