Muistoja ja mietteitä Teijolta

Viime viikolla vietimme hiihtolomaa etelässä. Siellä oli jo täysi kevät, voi iesus että teki hyvää päästä sinne vihreiden sammalien, virtaavien jokien ja auringonvalon keskelle edes muutamaksi päiväksi.

Ihaninta oli todeta että siellä on kaikki kuten ennenkin.

Kävimme mieheni ja vanhempieni kanssa yhtenä päivänä Teijolla lounaalla. Lounaspaikka oli tuttu, minun tuli käytyä siellä siskoni kanssa tosi usein silloin kun vielä asuin Salossa. Lounas oli yhtä hyvä kuin ennenkin ja Teijon tunnelma oli ennallaan – kansallispuisto ei ainakaan minun huomatakseni ole muuttanut kirkonkylän elämänmakuista tunnelmaa turistien myötä. Telakalla korjattiin lossia ja arjen rattaat pyörivät niin että se oli helppo aistia.

Katselin lounasravintolan ikkunasta ulos, jossa joki virtasi suurien puiden lomasta tummana kuten aina ennenkin. Työmiehet siirtyivät lounaspaikalta takaisin työmaalleen viereiselle telakalle samalla, kun uudet työmiehet saapuivat työmaalta syömään.

Muistan ne lukuisat hetket vuosien takaa, kun katselin samasta ikkunasta tuota samaa maisemaa. Olo oli silloin hyvä, turvallinen ja kotoisa, vaikka suunta oli hukassa ja kaikki oli auki. Lähennyimme siskoni ja koko perheeni kanssa tuolloisen eroni jälkeen ja varsin monet noista ihanista, voimakkaistakin muistoista nivoutuvat Teijon kylälle ja viereisen Sahajärven poluille.

Teijon rannassa on tullut myös juhlittua ystävän syntymäpäivää ja uutta vuottakin. Kävin kerran katsomassa yhtä vuokramökkiä. Mökki olisi ollut minulle aivan täydellinen kenties jossain toisessa elämäntilanteessa, mutta silloin se ei tuntunut oikealta. Muistan, että myös kaupan yläkerrassa olisi ollut kämppä tarjolla, mutta sitä en koskaan käynyt katsomassa.

Muun seurueen jäädessä vielä pannukakulle, minä hilpaisin ulos ja lähdin katsomaan kylän tuttuja reittejä. Ihana keltainen rakennus rannassa oli paikallaan ja merenlahti oli peilityyni. Hautausmaan reitin ylle kaartuva suuri tammi oli pystyssä ja muistin, kuinka kerran ystävien kanssa olimme hautausmaalla yöllä katsomassa tähtiä. Myrsky oli silloin kaatanut ison puun keskelle hautausmaata ja istuimme puunrungolla taivasta katsellen. Kokeilimme myös halata tuota tammea ja muistaakseni neljä aikuista tarvittiin että kädet ylsivät. Mikä muisto ❤

Kartano näkyi kauniisti mäen päällä.

Hetken päästä äiti liittyi seuraani ja päätimme kävellä kirkolle. Matkalla ohitimme Teijon hienon kartanon ja muita ruukin rakennuksia. Jotenkin tuntuu niin ihanalta, kun on jotain, joka on aivan ennallaan. Teijon kylän energia tuntuu olevan minulle tärkeä ankkuri tässä elämässä.

Kirkko oli paikoillaan mäen päällä. Tässä vaiheessa seuraamme liittyi jostain omaehtoisella päiväkävelyllä ollut suomenlapinkoira. Hän oli hyvin ystävällinen ja liikkui kirkonmäellä kuin kyläpäällikkö ainakin.

Mäeltä näkyi telakalla oleva lossi ihanan keltaisena. Kirkonmäeltä on muutenkin hieno maisema, joka pysäyttää katselemaan. Yritin miettiä millainen elämäni olisi nyt, jos olisin Lapin sijaan muuttanut aikoinani Teijolle. Lappi on kuitenkin muuttanut, opettanut ja antanut niin paljon, että sitä ei ollut mahdollista kuvitella. Olen kuitenkin hyvin onnellinen jokaisesta Teijo-muistostani – myös tästä uusimmasta – ja aion varmasti luoda niitä muistoja vielä lisää. Teijolle muuttaminen tuskin tulee kyseeseen sillä voisin olettaa kansallispuiston ja pääkaupunkilaisten kiinnostuksen nostaneen siellä hintoja (?) Mutta onhan Saloa onneksi laajalti ympärilläkin.

Koirakin tuijotti kylän maisemaa ja meininkiä hetken aikaa aivan paikoillaan, ennen kuin jatkoi matkaansa.

Vielä viimeinen, punainen tuttu rakennus ennen parkkipaikkaa, jossa miehet odottivat meitä autossa. Muistan kun sisko kertoi tästä talosta. Olikohan se ollut pankki joskus aikoinaan? Taloa vastapäätä on puomi, johon hevoset on kuulemma kiinnitetty siksi aikaa kun on käyty pankissa. Pitääköhän paikkansa?

Jatkoimme Teijolta matkaamme Särkisaloon. Neljän Salo-päivän aikana tuli nähtyä monta ihanaa paikkaa ja koettua aivan liikuttavan ihania retkihetkiä ja muita yhteisiä hetkiä perheen ja parhaan ystävän kanssa. Kirjoittelen niistä muistakin kunhan ehdin ja jaksan. Nämä hetket kuvineen haluan itselleni tarkkaan talteen, niitä on ihana muistella myöhemmin.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: