Torstai

Toissailtana oli upea tähtitaivas. Kävin lenkillä kuten joka ilta. Kotiin tullessa, koska oli kuitenkin suhteellisen lämmin, hain kameran jolla nappasin tiehaarasta muutaman taivaskuvan. Tähtitaivasta on jotenkin niin ihana kuvata. Pitkällä valotusajalla saa nauttia yksinkertaisesti taivaan katselusta samaan aikaan kun kamera hoitaa kuvaamisen.

Kissakin hiipi hiljaa kaveriksi, mutta ei tohtinut pysyä paikoillaan, siksi hän näyttää kuvassa haamulta.

Kuuntelin kävellessäni Nightwishin uutta Noise-kappaletta samalla kun katselin tähtiä. Kappaleen sanat ovat hyvin puhuttelevat ja pakottavat ajattelemaan. Paljonko itse tulee tuijotettua mustaa peiliä, vuodettua pikseleitä ja annettua elämästään tilaa pelkälle digitaaliselle kopiolleen?

Eilen illalla taivas oli pilvessä. Lenkillä on silti aina mukava käydä.

Minun on jo jonkin aikaa tehnyt mieli mennä kokeilemaan lumihangen syvyyttä ihan henkilökohtaisesti. Tänään lounastauolla kömmin metsään – konttasin lumihangen päällä niin se kantoi – ja nousin sitten seisomaan. Hiukan piti pomppia, että pääsi läpi hankikannoista, mutta uskoisin lopulta saavuttaneeni metsänpohjan.

Kuva puhukoon puolestaan.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: