Viime yönä tulivat kolmenkympin pakkaset. Ensi yö vaikuttaa olevan samanlainen. Päivän kirkas auringonpaiste muuttui iltapäivän pinkkiin taivaaseen. Nyt maailma on sininen ja tunne on, että pakkanen kirii.
Valoisaa tulee nykyään kahdeksan jälkeen ja pimeää puoli viiden jälkeen. Päivä on siis aika pitkä jo.
Toipuminen etenee hiljakseen mutta hyvin. Illat ja liikkeet ovat hitaita ja hiljaisia, mutta silti viikko tuntuu menevän nopeasti. Öisin ei tarvitse enää juurikaan herätä kääntääkseen kylkeä, ja ajatus kulkee päivisin suht normaalisti.
En pääse kunnolla vielä lintulaudalle, koska polku on tuiskunnut umpeen ja tekee vielä liian kipeää tarpoa siinä. Niinpä laitan heille siemeniä vatiin kinoksen päälle. Hyvin osaavat siitäkin omansa hakea niin tiaiset kuin punatulkut, oravat ja harakatkin.
Siemenvatia täyttäessä en malta olla tarjoamatta muutamaa siementä myös suoraan kädestä. Tuntuu niin arvokkaalta kun pikkuiset tulevat murkinaa hakemaan. Monesti mietin, tuntevatko ne varpaissaan lämpöä sen pienen ohikiitävän hetken ajan, kun istahtavat käden reunalle valitakseen seuraavan suupalansa.
Saari avaruudessa 