Kaamos on ilmeisesti taittunut ainakin virallisesti. En ole nähnyt aurinkoa vielä, koska en ole poistunut kotoa moneen päivään.
Vietin äskettäin kolme vapaapäivää kahdestaan kissan kanssa, miehen ollessa töissä aamusta iltaan. Voin kertoa että oli melko hiljaisia päiviä, varsinkin kun en viitsinyt edes autoa käynnistää että olisi käynyt jossain. Nautin kyllä kovasti. Juuri tuollaiset hiljaiset päivät ovat joskus niin tarpeen. Minulla ei omatunto kolkuta yhdestä, kahdesta tai edes kolmesta sohvalla vietetystä päivästä, kun ei ole ollut lumitöitäkään. Joulukuu piti sisällään monenlaista tapahtumaa ja niin ihania kuin ne kaikki olivatkin, nautin nyt, kun sain olla ihan hissukseen yksin kotona tekemättä yhtikäs mitään.
Suurin ohjelmanumero noina päivinä koitti eilen, kun laitoin lumikengät jalkaan ja lähdin kävelemään siinä toivossa, että olisin nähnyt auringon edes vilaukselta. En nähnyt, mutta oli mahtava huomata kuinka hyvin hanki kantoi jopa metsässä. Muistaakseni ainakaan kahteen talveen ei ole hanki kantanut näin hyvin jo tässä vaiheessa vuotta, viime talvena ei kantanut missään vaiheessa. Lumikengät olivat joutilaana koko viime talven, tällä kertaa tilanne taitaakin olla aivan toinen.
Kaivoin viime viikolla aikani kuluksi riippumatolle reitin ja poteron lumeen. Lumihanki yltää pakaroihin saakka, joten kaivamista riittikin. Mutta oli se myös tyydyttävää luoda hankeen täydellinen reitti ja täydellinen potero.
Ripustin riippumaton paikoilleen ja eilen aamulla siirryin sinne miehen lähdettyä töihin. Kokeilin, ilkeisikö siellä nukkua ja kuinka paljon peittoja tarvitaan alle ja päälle että ilkeää. Löysinkin oikeat ratkaisut ja matossa oli todella mukava maatta. Aion kokeilla nukkua siellä yön kun mies seuraavaksi menee yövuoroon.
Kissa tutki uteliaana uutta reittiä ja joutui uhrikseni kun halusin hänet mukaan valokuviin. Keittelin aamukahveja lumihangen päällä (kuinka kätevää kun ei tarvitse kyyristellä) ja otin potretin minusta ja kissasta riippumatossa. Alla on myös muuan hieman pieleen mennyt otos, kun aluksi istuin vahingossa ohi koko matosta.
Viime iltoina on taivasta peittänyt ohut harso, jonka läpi kuu on kyllä näkynyt mutta tähdet eivät. Joitakin iltoja sitten oli tähtitaivas ja revontulia. Olen käynyt lenkillä joka ilta ja hiljaista on ollut kylätiellä. Joulun ja uudenvuoden ohi meneminen on rauhoittanut paikat. Turistit ovat lähteneet hetkeksi. Ei niin, että minulla mitään niitä vastaan olisi. Kaupassa tungos ahdistaa, mutta täällä keskellä-ei-mitään on jopa ihan mukavaa että naapurimökeissä joskus on joku. Siitä tulee kodikas olo.
Tänään lenkille lähtiessä kuulin kuistilta outoa ropinaa. Oven avatessani valtava valkoinen jänis pinkoi pakoon. Hetkeksi se jäi kuusen alle istumaan tuohon lähelle, mutta jatkoi sitten matkaansa metsään.
Yritän tehdä terveysratkaisua ja kirjauduin ulos instagramista. En poistanut tiliä, mutta laitoin sen niin, että sen tsekkaamiseksi pitää laittaa käyttäjätunnus ja salasana. Samalla vaihdoin salasanan sellaiseksi, jota en muista ulkoa. Koitan tehdä ryhtiliikkeen, jossa tsekkaan ja päivitän instagramia paljon harvemmin, en suinkaan joka päivä enkä ainakaan monta kertaa päivässä. Teen näin siksi, koska minua hieman epäilyttää, mitä koko instagramista saan. Saako siitä oikeasti mitään vai onko se pelkkää some-riippuvuutta? Tavallaan se on kiva, mutta olen antanut sille liikaa aikaa. Instagramin tilalle latasin puhelimeen aivojen kehittämiseen tarkoitettuja älypelejä ja ehkä aion ostaa kaupasta myös ihan oikean ristikkolehden.
Saari avaruudessa 