Joulukuinen retki Latokartanonkoskelle

Latokartanonkoski on niin hieno paikka, että sinne tekee mieli palata aina uudelleen ja uudelleen. En ymmärrä, miksi en koskaan tullut käyneeksi täällä kun asuin Salossa. Tai olihan se niinkin, etten tiennyt koko paikasta, mutta miksi en tiennyt, sitä en tiedä.

Viime viikolla palasin kosken maisemiin ja mukana oli tällä kertaa paras ystäväni. Sää oli harmaa, mutta ei sateinen. Harmaa taivas toi hienosti esiin vanhan metsän vihreät sammalet. Latokartanonkoski on luonnonsuojelualuetta, joten kaatuneet puut saavat levätä metsässä rauhassa ja tarjota elinpaikan sammaleille ja muille pienille eliöille.

Koski kuohusi kaikessa komeudessaan. Talvinen kylmyys oli pukenut rannan kasveja jäähän ja tehnyt niistä todellisia taideteoksia.

Kävelimme alueella olevan ympyräreitin, jonka varrella on kaksi puista siltaa yli kosken kuohujen. Reitiltä lähtee myös muutama lyhyt pisto. Alueella kannattaa pysyä valmiilla poluilla, jotta ei tallo suojeltua luontoa turhaan.

Alla kuvia retkeltämme.

Rannan törröttäjät ja jäkälikkökin olivat saaneet jääkuorrutteen.

Monin paikoin joki paisuu rannoille, kun vettä on paljon. Yksittäiset puut voivat silloin muodostaa pieniä omia saariaan. Alueella on myös vanhoja kiviraunioita siellä täällä.

Minulla on Latokartanonkoski vielä kokematta vehreimpään kesäaikaan. Ensi kesänä toivottavasti korjaantuu tämä puute.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: