Kaamos

Kaamos alkaa virallisesti ensi viikolla, mutta enää pariin viikkoon (kolmeen jopa?) ei aurinko ole näkynyt pihallemme. Meillä on siis tällainen mikrokaamos vallinnut jo kauan. Viime viikonloppuna käytiin Levillä ja Ylläksellä, ja siellä hieman korkeammalla aurinko vielä näkyi tulipunaisena pallona horisontissa. Katsoin suoraan sitä kohti, vaikka niin ei saisi tehdä, ja yritin imeä sen voimaa verkkokalvojen läpi vielä, kun se oli mahdollista.

Joskus tammikuun lopulla saataneen seuraavat oikeat, kirkkaat ja valkoiset auringonsäteet.

Mies on yövuorossa joten itsenäisyyspäiväkin meni pitkälti yksin kotona, kissa seurana. Katselin youtubesta Antti Holman ja Ismo Leikolan videoita ja myöhemmin illalla Nightwishin live-keikkoja.

Kahdentoista tunnin yöunien jälkeen lorvin aamupäivän ja menin ulos keittämään aamukahvit puoli yhdeltä. Ilma oli utuinen, harmaa, hämärä ja hiljainen. Metsä oli ja on edelleen kuin kuorrutettu sokerilla, viime päivinä on ollut kosteaa. Närhet rääkyivät kuusissa, ne eivät pitäneet siitä että olin ulkona. Tiaiset saivat rauhassa ruokailla, kun närhet joutuivat vuokseni pysymään hetken poissa.

Nuotiolla kuvittelin hetken aikaa, että pappa istuu siinä vastapäätä. Siinä olisi ollut mukava jutella. Tie vaikka hän olisi siinä ollutkin, katsomassa kun osaan tehdä tulet ja keittää pannukahvit ilman haparointia. Mahdoinko koskaan viettää aikaa papan kanssa kahdestaan? En muista. En varmaankaan. Harmi. Minä olen varsin myöhään elämässäni herännyt siihen, miten paljon viisautta ja voimaa vanhemmilta ihmisiltä voi saada.

Välillä minua kyllästyttää jo tämä talvi. Lumen vuoksi tuntuu että minnekään ei pääse eikä mitään voi tehdä.

Mutta onneksi on iltalenkit. Ne ovat talvessa parasta. Vedän luurit päähän kun lähden pimeyteen kävelemään niin ettei kukaan näe, ja kuuntelen musiikkia, joka vie minut hetkeksi jonnekin linnunradan laidalle. Sinne ei kesäisin pääse, sinne pääsee vain näin pimeällä.

Eilen jäällä meni huskyvaljakko.

Orava istuu päivät lintulaudalla ja mutustaa siemeniä kuin viimeistä päivää. Dramaattisin elkein hän syöksyy puiden latvuksiin säksättämään kun menen ulos, vaikka en minä hänelle koskaan ole mitään pahaa tehnyt. Päin vastoin, kannan hänelle pähkinöitä joka päivä.

Huomenna mennään Pallakselle. Kokeillaan, jospa lumikenkien avulla pääsisi hiukan edes kulkemaan tunturin rinteessä, jonka lumen on viima toivottavasti piessyt kovaksi.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: