Saari avaruudessa

Lunta sataa ja on harmaata. Pakenen ajatuksissani kesän muistoihin pinnan alle. Sinne, missä kirkkaana paistava aurinko kirjoo turkoosin veden läpi pohjaan kultaista, elävää valoverkkoa, jonka läpi oma varjo lipuu painottomana. Viime kesänä tuli koettua ihan uskomattomia hetkiä vedessä, ja halusin paneutua aiheeseen vielä kerran ennen kuin vuosi päättyy.

Sain Instagramin kautta muutamia kysymyksiä harrastukseen liittyen ja aion nyt vastata niihin. Tässä jutussa kerron millaisia varusteita pinnan alla käytän, millä kuvaan vedessä, miten hienoja kohteita löytyy ja millaisia on olleet mun mieleenpainuvimmat vedenalaiset kokemukset.

Mitä varusteita tarvitaan?

Sukeltaessahan tarvitaan vaikka minkälainen valikoima tavaraa, ja siitä minulla ei luoja nähköön ole minkäänlaista tarkempaa hajua. Itse en harrastakaan sukeltamista, vaan snorklaamista, joka on huomattavasti kevyempi (ja kätevämpi ja halvempi) tapa päästä vedenalaisen maailman lumoihin.

Snorklatessa ainoat pakolliset tarvikkeet (uima-asun lisäksi) ovat snorkkeli ja sukelluslasit. Omani ostin supermarketista yhteensä alle 15 eurolla.

Lisäksi itselläni on käytössä kumiset uimakengät (nekin marketista, 13 euroa), koska veteen tulee mentyä monenlaisista erilaisista rannoista, ja uimakengät tuovat varmuutta jos pitää astella esimerkiksi kivien tai pohjaan uponneiden oksien päällä vieraassa rannassa.

Märkäpukua en itse ole kokeillut enkä kaivannut. Ajatus märkäpuvusta tuntuu kömpelöltä, koska minulla on ollut tapana pukea uikkarit retkivaatteiden alle valmiiksi kotona, ja siten olen voinut pulahtaa veteen helposti sopivan rannan löytyessä. Märkäpuvun kanssa pitäisi miettiä enemmän ja kanniskella sitä ympäriinsä ensin kuivana, sitten märkänä. Tykkään pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisena, ja koska en palele vedessä, niin märkäpuvun pois jättäminen on ollut helppo valinta.

Millä kameralla kuvaat veden alla?

Olympus Tough TG5 on mulla repussa melkein aina mukana, koska se on tosi pieni ja siksi vaivaton ottaa mukaan varmuuden vuoksi. Jos kohdalle osuu vaikka kirkas puro, lähde tai muu luonnonvesi, johon ei muutenkaan voisi itse mennä, niin Olympuksella on silloin näppärä napata rannalta käsin muutama vedenalaiskuva.

Fujifilm X-T100 on mun ”maanpäälliskamera” jolla otan nykyään melkein kaikki kuvat. Olympuksen jättäessä hieman toivomisen varaa kuvanlaadun suhteen etenkin hämärämmissä kuvausolosuhteissa, halusin kokeilla miten Fujifilm toimii veden alla, ja tilasin siihen vedenalaispussin. Pussi oli aika hintava, muistaakseni 80 euroa, mutta en ole katunut sen ostoa. Fujifilmillä saa veden alla ihania, valoisia ja teräviä kuvia. Kuvauspussin miinus on sen kömpelyys: pussiin jää aina ilmaa, mikä tekee siitä kellukkeen. Lisäksi kameran säätöihin ei pysty koskemaan sen ollessa pussissa, eli säädöt on osattava laittaa paikoilleen jo ennen kuin kameran laittaa pussiin. Mutta kuvista tulee niin ihania, että aina kun olen lähdössä veteen ajan kanssa, otan ehdottomasti kameraksi Fujifilmini.

Miten löytää hyviä snorklauspaikkoja?

Tämä on varmaan monimutkaisin osuus koko harrastuksesta. Kirkkaiden vesien löytäminen on joskus salapoliisityötä. Itse stalkkaan retkeileviä ihmisiä Instagramissa ja jos heidän kuvissaan näkyy kiinnostavalta näyttäviä vesiä, otan selvää mistä kuvat ovat (laittamalla vaikka kommentin tai yksityisviestin). Esimerkiksi Kolarin Saivojärven löysin kuvasta, jossa ratsastettiin hevosilla lammen rannalla ja huomasin kuvasta, että lammen vesi näytti kirkkaalta – vaikka pääosassa kuvassa olivatkin hevoset ja ratsastajat.

Muutenkin vinkkejä kannatta rohkeasti kysyä tutuilta ja tuntemattomilta. Paikalliset tuntevat usein lähialueensa vesistöjä ja retkeilijät helposti noteeraavat erityisen kirkasvetisiä rantoja.

Painan myös tarkasti mieleen omilta retkiltäni löytämäni kirkkaat vedet ja palaan niihin myöhemmin snorklauskamppeiden kanssa. Yksi ensi kesän unelmakohde mulla on Sevetintie, sen varrella on aivan mielettömiä kirkkaita vesiä. Huomasin tämän kun ajoimme tien ruskaretkellä tänä syksynä.

Jos oikein tylsää on, voi aikansa kuluksi selata karttaa ja etsiä sieltä vihjeitä kirkkaista vesistä. Hiekkainen/harjuinen maasto ja myös ilmakuvasta mahdollisesti nähtävät värisävyt vedessä voivat paljastaa kirkkaita vesiä. Esimerkiksi suosikkikohteeni Hietajärven kirkkaus näkyy myös satelliittikuvasta (karttalinkki ilmakuvaan).

Ja tietenkin voi myös googlailla, mutta melkoista hakuammuntaa sekin on. Voi googlata vaikkapa paikkakuntaa + kirkasvetinen, ja sillä saattaa päätyä todennäköisimmin johonkin kalastajien tai sukeltajien foorumiin. Niitä voi sitten lueskella, jos huvittaa, mutta itse en niitä kauheasti jaksa lukea.

Sukeltajasivustoilta saa omien kokemusteni perusteella vinkkejä lähinnä ulkomaiden kohteista ja hylätyistä kaivoksista. Snorklaaja pääsee veteen moninkertaisesti näppärämmin kuin sukeltaja, koska snorklaaja ei tarvitse painavia varusteita eikä hänen siksi tarvitse päästä autolla lähelle rantaa. Näin ollen voisin sanoa, että snorklaaja ja sukeltaja koluavat usein eri vesiä.

Minulla on mielessä myös kohteita, joihin aion palata uudelleen nyt kun saan otettua myös Fujifilmini mukaan veden alle. Yksi niistä on ehdottomasti yksi viime kesän paratiisimaisimmista järvistä johon päädyin siskoni mieheltä saamani vinkin ansiosta. Järvi on Kuopiossa, ja kävin siellä parikin kertaa viime kesänä, mutta molemmilla kerroilla Olympuksen kanssa. En malta odottaa, että pääsen palaamaan paremmalla kameralla!

Millaista veden alla on?

Voi että, tästä voisin kirjoittaa vaikka kirjan.

Kesällä 2018 oli pitkä helteinen ajanjakso, jonka aikana opin viettämään vedessä pidempiä aikoja kerrallaan. Tämä rakkaus minussa jo oli, mutta olin unohtanut sen pariksi vuosikymmeneksi. Nimittäin jo lapsena tykkäsin snorklailla pitkiäkin aikoja putkeen, kurkaten vain silloin tällöin pinnan alle varmistaakseni, että kaikki on ok. Rakastuin kai jo tuolloin siihen tunteeseen, että kun pään painoi takaisin veden alle, kaikki ympäröivä ääni vaimeni ja pään täytti vain veden hiljainen, tasainen, rauhoittava suhina ja solina. Silmien edessä aukeni salainen maailma, jossa usein uiskenteli kaloja ja oli monenlaista muutakin kiinnostavaa nähtävää.

Tunne on edelleen sama. Vedessä veden yläpuolinen maailma unohtuu ja flow-tilasta tulee sekunnissa täydellinen. Vesi kannattelee, pieninkin käden liike riittää muuttamaan suuntaa, pysähtymään tai kiihdyttämään vauhtia. Koskaan ei tiedä, mitä näkyviin ilmestyy. Välillä on ihana vain olla aivan paikallaan ja keskittyä veden syleilyyn. Hengitys rahoittuu nopeasti pinnan alle siirtymisen jälkeen ja tuntuu, että ajantajukin katoaa. Olo on kokonaisvaltaisesti ihmeellisen hyvä ja rauhaisa.

Veden alla mua kiehtoo myös se, ettei ole mitään väliä millainen sää veden yläpuolella on – pinnan alla on aina sama, rauhaisa tunnelma. Taivaalta voi yhtä hyvin sataa vettä, lunta tai räntää, voi olla kova tuuli tai vaikka sumu, niin pinnan alla on aina rauhallinen ja turvallinen olo. Siellä mikään ei muutu. Tietenkin kaikkein ihaninta on kuitenkin se, jos snorklaamaan pääsee aurinkoisella kelillä. Auringonvalo valaisee rauhallisesta vedestä paratiisin, ja kuvistakin tulee silloin ihan mielettömiä.

Kärsin kuitenkin jonkin verran avovedenpelosta, mikä tuntuu kuumotuksena etenkin äkkisyvissä lammissa ja järvissä. Pelkästään uidessa sitä ei niin tunne, koska sitä ei näe, mutta kun katsot veden alle ja näet tummansinisenä ammottavan, pohjattomalta näyttävän syvyyden, on se aika hermostuttava tunne ainakin itselleni. On joitakin kohteita, joissa tätä tunnetta on vain pakko sietää, koska vesi on niin kirkas ja ranta kaunis, että sinne on pakko mennä vaikka vieressä pudottautuva syvyys vähän kammottaakin.

Olen myös miettinyt miltä tuntuisi kohdata käärme tai jättiläishauki veden alla. Vielä ei ole sellaista hetkeä tullut, suurin kohtaamani hauki on ollut noin 40 cm pitkä.

Ikimuistoisimmat hetket veden alla?

Hellekesänä 2018 koin ensimmäiset kunnolliset kohtaamiseni kalojen kanssa, kun uintiseuranani oli päivittäisessä vakkaripaikassani koko joukko pieniä ahvenia. Joessa oli kova virta, ja ilmeisesti kehoni loi siihen jonkinlaisen suojapaikan, sillä ahvenet hakeutuivat joukolla kylkeni viereen ja melkeinpä kainalooni. Tämä toistui joka päivä aina kun menin veteen. Koska kaloja oli paljon ja ne tulivat paikalle joka kerta, onnistuin saamaan niistä myös hyviä kuvia.

Kuopiossa viime kesänä kohtasin ensimmäisen haukeni. Hauki oli suoraan alapuolellani. Toisen hauen tapasin Somerolla ja kolmannen Kittilässä. Kittilän hauki oli ensimmäinen, joka ui silmieni korkeudella eikä alapuolellani. Kohtaaminen jäi todella hyvin mieleen, sillä olin ensin pelästynyt korvani ohi uinutta kalaa aika lailla, ja sen jälkeen tuijotimmekin toisiamme kaikessa rauhassa hyvän aikaa.

Kuopion snorklaushetket olivat muutenkin yksiä kesän parhaista. Helle oli jatkunut jo jonkin aikaa, joten vesi oli lämmintä. Järvi oli paratiisi: paljon kaloja ja kauniita kasveja. 

Ostettuani Fujifilmille kuvauspussin lähdin tietenkin samalta istumalta sitä testaamaan. Ajoin lyhyen matkan päähän kirkkaalle järvelle, joka on yksi vakiopaikoistani. Järven kasviton, tomuinen pohja on kuolettavan tylsä maisema, mutta siellä näkee usein ahvenia ja siksi siellä on hauska käydä. Nyt paikalle saapuessani ei kuitenkaan ketään ollut missään. Juuri kun olin jo palaamassa takaisin laiturille, ilmestyi yksi kaunis ahven minua katsomaan. Ja se todella katsoi minua, pyöri suoraan edessäni ja alapuolellani monta minuuttia. Olin iloinen, että heti ensimmäisellä kuvauskerralla uuden kameran kanssa olin saanut kalan kuvattavakseni.

Kesällä pääsin pari kertaa myös mereen: Olympuksen kanssa uiskentelin Itämeressä Kökarissa ja Fujifilmin kanssa syyskuisessa Jäämeressä Pykeijassa. Molemmat kokemukset olivat aivan uskomattomia. Meren kirkas vesi ja eliöiden määrä löivät ällikällä enkä malta odottaa paluuta.