Lumi pelmahti maahan viikossa. Nyt sitä on jo kymmenen senttiä ainakin. Ja vieläkin nopeammin alkoi joki jäätyä – pari yötä sitten oli sille ilmestynyt jäälauttoja, ja nyt siinä on jo iso, yhtenäisempi jääkerros.
Oikeastaan tänään pitää varmaan jo kolata pihakin.
Maanantaina päätin alkaa joka päivä käydä lintulaudalla tarjoamassa pähkinöitä kädestä. Olin paikalla aina viitisentoista minuuttia kerrallaan, kerran tai pari päivässä. Ensimmäisenä parina päivänä ei kädelle laskeutunut ketään, joskin linnut hyörivät tuttuun tapaansa lintulaudalla alle metrin päässä minusta. Sitten yksi lintu lensi koelennon melkein törmäten käteeni, pysyen kuitenkin koko ajan lennossa. Se varmasti testasi, että yrittääkö käsi käydä kimppuun. Käsi pysyi paikoillaan, ja pian sille uskallettiinkin jo laskeutua.
Ihan muutamassa päivässä tilanne on kehittynyt valtavasti. Kun aamulla menin tarjoamaan pähkinöitä, ei tarvinnut odottaa enää minuuttiakaan ensimmäistä asiakasta. Linnut tulivat myös kameran päälle istumaan, joten laitoin pähkinöitä pään päälle (isoon pipoon oli helppo muotoilla pieni kuppi) ja kohta tunsin, kuinka vähän väliä joku kävi päästä hakemassa pähkinän. Olisipa hauska saada itsestä sellainen kuva, jossa lintu istuu päässä.
Aiemmin kädelle ovat uskaltautuneet ainoastaan hömötiaiset. Lapintiainenkin on liikkunut koko ajan lintulaudalla, mutta tänään vasta hän uskaltautui tulla katsomaan, mitä kämmenellä on tarjottavana.
Talitiaiset ja punatulkut eivät ole uskaltaneet tulla lähellekään, ja kuukkeleita ei ole edes näkynyt vielä. Närhet ja harakat käyvät kyllä silloin, kun kukaan ei ole pihalla. Oravia käy ainakin kolme eri yksilöä. Yksi on niin pieni, että se lienee tämän kesän poikasia. Sitten on kaksi tuhdimpaa, joista toinen on jo aivan harmaa ja toinen vielä punainen. Oravat ovat tulleet ylös puuhun säksättämään sillä aikaa, kun olen ollut pähkinöitä antamassa linnuille.
Joutsenten laulu kuului aamulla vielä joelta. Se oli aika hieno kokemus yllä olevassa maisemassa.
Iltapäivällä maisema sen kun parani. On ollut pitkään pilvistä, ja nyt kun yhtäkkiä tulikin sinitaivas, tuntui kuin maailma olisi aivan uusi.
Tein pienen retken viereiseen metsään. Edetessäni polulla syvemmälle metsän siimekseen, taivaalta hävisivät loputkin pilvet ja värimaailma sen kun parani. Kävin katsomassa tuttua koskipaikkaa, joka olikin nyt todella kaunis sinivalkoinen näky.
Kokeilin ottaa pienen omakuvankin. Mukava ikuistaa itseäkin välillä näissä maisemissa joissa kulkee. Kuten eilen kävin lehtikuusimetsässä, silloin lunta oli vielä paljon vähemmän. Harmi ettei ollut sinitaivasta silloin!
Vaikka maailma pukeutuu talveen, ei se ole ihan heti täysin hiljenemässä. Loppuvuodelle olisi luvassa näillä näkymin vielä kaksikin reissua kotiseudulle Saloon, ja ensi viikolla saan vanhempani luokseni tänne ❤
Tässä kuvia vielä 19.10. illalta ja 20.10. aamulta.
Aamulla maailmassa oli jo kaamoksen sävyjä. Joki oli jäätynyt yön aikana kokonaan umpeen, lämpömittari näytti aamullakin -14.
Saari avaruudessa 