Tänään taidettiin tehdä ensimmäinen virallinen syysretki. Tähän mennessä on voinut jotenkin ajatella vielä olevan kesä, mutta kyllä nyt on syksy. Ruska on aloittelemassa kovaa vauhtia, ja ilmassa on selvä syksyn tunnelma. Päivä oli aurinkoinen, mutta aurinko ei ole niin lämmin kuin ennen. Tuulessa ja metsässäkin tuoksuu syksy. Puolukatkin alkavat olla kypsiä.
Treffattiin Lauran kanssa aamupäivällä Levillä ja ajettiin siitä Pyhäjärven parkkipaikalle läntiseen Kittilään. Parkkipaikalla oli onneksi vain muutama auto, eikä ketään näkynyt missään. Ilma tuntui viileältä, piti vielä vetää fleece päälle.
Hetken karttaa tutkittuamme päätettiin lähteä luoteeseen seurailemaan Pyhälompolon vierellä olevia pitkoksia sen sijaan, että menisimme venelossilla suoraan veden yli.
Pitkokset olivat aika huonossa kunnossa, mutta ne johdattivat meidät mitä kauneimpaan maisemaan.
Matkan varrella muuan vaivaiskoivu oli lehahtanut aivan tulipunaiseksi.
Pyhälompolosta nousi kolme joutsenta heinien keskeltä lentoon. Upea näky, valtavat valkoiset linnut. Harmitti tosin, että he lähtivät meitä väistämään – kunpa olisi voinut jotenkin viestiä heille, ettei meidän takia kannata vaivautua ilmaan.
Suon vaihtuessa metsäksi pitkokset loppuivat ja löytyi jopa muutama opaste.
Pian vierellä oli ihanan kaunis joki, joka virtasi Pyhälompolosta Kukasjärven suuntaan. Pyhälompolo on siis järvi, mutta se näytti kasvavan heinää ja muistutti enemmän niittyä.
Tulimme hienolle Kuukkelisillalle, joka oli käytännössä kuitenkin muurahaissilta. Muurahaisten reitti kulki toista kaidetta pitkin, toinen puoli oli muurahaisista vapaa.
Sillan maisemaa oli pakko pysähtyä ihailemaan hetkeksi. Vesi oli todella kirkasta, mutta yhtään kalaa ei onnistunut bongata. Jälkikäteen tarkistin, että joen nimi oli Kaivosoja. Vaikea nähdä miten näin kauniilla paikalla voi olla noin ikävältä kuulostava nimi.
Sillan jälkeen reitti olisi jatkunut Kukasjärvelle, mutta se ei tällä kertaa osunut valinnaksemme, vaan lähdimme päinvastaiseen suuntaan kohti Pyhäpuroa. Reitti muuttui poronpoluksi, mutta metsä oli kaunista ja aika helppokulkuista.
Polulla kasvoi kummallisen näköinen, melkein kuin sienimäinen, vaaleanpunainen kasvi, jolla näytti olevan pari puolukanlehteä. Mikä lienee?
Hetken kuljettuamme kuulimme Pyhäpuron solinan. Paikka oli todella kaunis! Otin pari kuvaa myös pinnan alta.
Puro piti ylittää loikkaamalla. Sen jälkeen metsä hieman avartui. Huomasin ison koivupahkan, josta kasvoi kääpiä. Aika merkillisen näköinen.
Lähdimme kulkemaan ylös rinteeseen, matkalta tarttui pari herkullista puolukkaakin jo maisteltavaksi. Ajatuksenamme oli käydä Pyhäjärvenlaella, mutta hetken päästä totesimme, että se on liian kaukana tähän kertaan. Niinpä päätimme nousta jonkin verran rinnettä ylös ja alkaa laskeutua takaisin alas sitten kun siltä tuntuu.
Näimme muutaman koppelon lehahtavan metsässä. Mustikoitakin löytyi, osa oli jopa melko makeita. Kas kun tänä vuonna mustikat ovat olleet pääasiassa aika kuivia, pieniä ja happamia.
Metsän tunnelma vaihteli paljon sen mukaan, missä kuljimme. Punaisena hohtava kuiva kangas muuttui hetkessä synkäksi ja märäksi kuusikoksi, jossa oli paljon suuria, kaatuneita puita. Kuljettiin ylös alas – maasto kumpuili kummallisesti. Yhtäkkiä jostain läheltä kuului poron röhkinää ja ehdin jo hieman huolestua, hyökkääkö joku hirvas kohta kimppuumme. Minulle on kerrottu, että rykimäaika alkaa puolukoiden ollessa kypsiä. Onneksi mitään ei näkynyt.
Sitten saavuimme Pyhäjärven rantaan.
Maisema oli ihanan kaunis ja vesi kirkasta. Siinä kelpasi hetken seistä katselemassa. Järveen oli kaatunut iso puunrunko, ja siitä kasvoi pystyssä uusi pieni puu sekä pajupensas, sammalmätäs ja maitohorsma.
Vastarannalla näkyi jo veneluiska, jonka vieressä parkkipaikkamme oli. Mutta välissä olisi vielä vesistön ylitys venelossilla. Lähdimme sitä kohti, ja perille saapuessamme saimme huomata veden lainehtivan veneessä. Ennen veneretkeä sai siis hetken aikaa äyskäröidä reippaasti, sen jälkeen veneretki taittuikin vallan helposti.
Haimme autosta uimakampekassini ja asetuimme syrjäiselle paikalle rannalle syömään eväitä ja uimaan. Olin tehnyt kotona kauraleipiä, joiden välissä oli tomaattia ja kalkkunaa. Termarissa oli teetä, ja Lauralla oli mukana pähkinäpatukoita. Ai että kuinka eväät maistuivat herkulliselta hyvän retken päätteeksi hienossa maisemassa!
Pilvet olivat alkaneet kerääntyä taivaalle, ja haave aurinkoisesta uintiretkestä jäi haaveeksi. Menin kuitenkin veteen katselemaan, näkyisikö pinnan alla mitään mielenkiintoista.
Kuva: Laura 
Pyhäjärvi on kirkas, mutta ainakin tältä rannaltaan varsin tylsä maisemiltaan: pohja on kivikkoa ja tomua. Ei kaloja, ei kasveja.
Sitten olikin aika nousta vedestä, pukeutua, alkaa pakkailla kamppeita ja suunnata kohti autoa. Ihan huikea reissu oli takana. Juuri tällaiset retket, joissa ei oikein tiedä minne on menossa ja mitä seuraavan mutkan takaa löytää, ovat suosikkejani. Lapin rauhaa, hyvää seuraa, ihania maisemia, vaihtelevia luonnon tunnelmia ja kiinnostavia yksityiskohtia kauniissa säässä eikä kiire minnekään – ihan parasta. Ja jotenkin juuri tällaiset retket tuntuvat olevan kaikkein parhaimmillaan juuri syksyllä.
Ajomatkalla pysähdyimme vielä katselemaan järvellä olevia joutsenia. Kamera päätti, ettei tästä kuvasta tarvitse tehdä kovin terävää. Mutta ei sillä väliä, maisema oli upea joutsenineen ❤
Saari avaruudessa 