Tämän kesän aikana on tullut koettua monta ihan superhienoa retkeä. Koko retkikesä alkoi mahtavalla reissulla Pallakselle, ja sen jälkeen on tullut koettua vaikka mitä, vaikka missä.
Tänään oli yksi ihan kesän parhaita retkiä. Retki, joka melkein peruttiin aamuisen sadekuuron ja kovien sade-ennusteiden takia, osoittautuikin olevan aivan huikean ihana seikkailu. Lähdimme ystäväni Lauran ja hänen Muro-koiransa kanssa Ruoppakönkäälle, ja uimatamineet oli pakattu mukaan. Meillä oli aikeena uida Pahikkojärvessä.
Sää oli ennusteita parempi, vettä ei satanut kun suuntasimme autosta maastoon.
Kuva: Laura 
Ruoppaköngäs solisi ihanasti. Metsä tuoksui sateen jälkeen ja sää oli yllättävänkin lämmin, ehkä 16 astetta. Oli siellä muutama sääskikin, mutta ei haitaksi asti. Ihailimme ruskaan tulleita ruohokanukan ja hillan lehtiä.
Lähdimme seuraamaan jokea ylävirtaan sillä muistin, että sielläkin pitäisi olla järvi. Ja niin siellä olikin. Pian saavuimme mitä kauneimpaan luusuaan. Heinikko näytti pehmeän pörröiseltä, ja vesikasvit hulmusivat hypnoottisesti kirkkaassa, hieman tummassa vedessä.
Meillä oli ollut tarkoitus uida Pahikkojärvessä, mutta Ruoppajärven vesikasvit nähtyäni sanoin Lauralle, että minä taidankin mennä tänne. Paikka vaikutti jotenkin todella kiinnostavalta ja houkuttelevalta, vaikka näin, että pohja on pehmeä. Bongasin rantavedestä myös pienen hauen.
Niinpä riisuin vaatteet, joiden alla uimapuku oli valmiina. Pohja upposi jalan alla sitä mukaa kun jalkaa painoi alaspäin, se tuntui aika vastenmieliseltä. Mutta päätin, että tuonne on päästävä, joten ei muuta kuin reipas etukeno ja kohta olinkin veden varassa.
Paikka oli paratiisi.
Kaikkialla oli mutuja (luullakseni?) pieniä parveilevia kaloja. Pulahdukseni jäljiltä sekoittunut vesi oli paikallisesti hetken aikaa sameaa, mutta mutuja näytti sittenkin olevan kaikkialla. Näkymä oli aivan kuin akvaariossa.
Vesi oli raikasta, kameraan tallentuneiden tietojen mukaan 12-asteista. Siinä oli kuitenkin mukava uida, eikä ihana maisema jättänyt aikaa kylmyyden miettimiselle. Uin rannassa edestakaisin muutamia kertoja, pitäen silmällä Lauran sekä rannalla odottavan reppuni sijaintia.
Sitten säikähdin.
Kesän toistaiseksi suurin näkemäni hauki lipui ohitseni melkein pääni vierestä. Sitten se pysähtyi toljottamaan minua, ja luojan kiitos olin ennen reissua tullut perehtyneeksi kamerani tarkennusasetuksiin, sillä nyt minun onnistui saada hauesta myös teräviä kuvia. Tähän mennessä kaikki haukikuvani ovat olleet epäteräviä – parempi kai perehtyä asetuksiin myöhään kuin ei milloinkaan.
Kohta hauki kiihdytti kadoksiin. Olin aivan reppuni vieressä, joten nousin pintaan ja pyristelin rantaan kuivattelemaan ja pukemaan. Kokemus tuntui aivan jäätävän hienolta, olin niin innoissani että kiiruhdin oikein Laurallekin näyttämään mitä tuli kuvattua. Tämä oli ehdottomasti kesän hienoin snorklausreissu tähän mennessä.
Puettuani vaatteet aloimme palailla kohti kohisevaa Ruoppaköngästä. Yksivuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Muro löysi matkalta poikkeuksellisen hyvän apajan mustikoita.
Maisemissa riitti pysähdeltävää, ihasteltavaa ja kuvattavaa. Minusta Lappi on parhaimmillaan juuri tällaisena.
Hiljalleen hipsimme kohti Pahikkojärveä, jossa koittaisi Lauran uintivuoro.
Pahikkojärven nimi on helppo ymmärtää, sillä järvi on karun kivikon ympäröimä. Vesi on kirkasta ja järvi vaikuttaa varsin syvältä.
Oli siinä maisema missä viettää taukoa ja uintihetkeä. Minä ja Muro istuttiin rannalla Lauran uidessa. Raikasta oli kuulemma myös tämä vesi.
Tämän uintituokion jälkeen kiipesimme vielä korkealle kalliolle maiseman tarkistamaan ja suuntasimme sitten autolle. Löysin matkalla syksyn ensimmäisen kangasrouskunikin.
Leville päästyämme alkoi kunnon sade.
Oi että meillä oli hieno retki!
Saari avaruudessa 