Onko Lappiin helppo kotiutua?

Minulta on monesti kysytty, oliko Lappiin helppo kotiutua ja miten kotiutuminen omalta kohdaltani sujui. Oliko ystäviä helppo saada? Miten paikalliset suhtautuivat? Miten siitä selviää, että tukiverkko jää kauas etelään?

Nämä ovat kaikki hyviä kysymyksiä, mutta vaikeita ja siinä mielessä kovin henkilökohtaisia, että jokainen meistä varmasti kokee nämä asiat omalla tavallaan. Lappi on myös iso alue, joten tunnelma eri paikoissa on varmasti erilainen. Kerron nyt kuitenkin, millaisia omat alun kokemukseni olivat.

Tämä teksti onkin sitten melkoista ajatusvirtaa. Tiivistys löytyy jutun lopusta.

Tämä blogihan on jo niin vanha, että kelaamalla takaisin syksyyn 2014 löytyvät postaukseni muuton ajoilta. Silloin en kuitenkaan kamalasti avannut tuntemuksiani, kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, että melkein kaikki energia meni uuden käsittelemiseen. Harmittaa, ettei tuosta ajasta tullut otettua kuvia juuri yhtään. Siinäpä eka vinkki: ikuista muuttosi! Niihin tunnelmiin haluat varmasti palata myöhemmin.

Ajomatka Lappiinhan oli aika kamala. Muistan käyneeni syömässä pikaruokalounaan siinä pikkupaikkakunnalla, jossa on vanha lentokone ostoskeskuksessa. Sen jälkeen ajoinkin sitten ihan kamalan pitkän matkan yhteen putkeen Pudasjärvelle, jossa yövyin mökissä Jyrkkäkoskella. Oli kylmä, ja aasialaisten marjanpoimijoiden teltoilta tuli aivan käsittämättömän hyvä aasialaisen ruuan tuoksu.

Seuraavan yön yövyin vielä Ivalossa, jotta olin seuraavana aamuna freesi kohtaamaan sekä uuden kotikyläni että uuden työnantajani, jolta sain avaimen uuteen kotiini.

Karigasniemi näytti minulle tutulta siksi, että ennen muuttoa olin katsellut sitä Google Street Viewsta. Osasin siispä ajaa suoraan oikeaan pihaan ja marssia sisään tapaamaan uutta pomoani. Häneltä sain avaimen, jolla pääsin uuteen kotiini. Kämppä tuli siis työpaikan mukana, mikä oli tosi iso juttu siksi, että kyseisellä kylällä on karmiva asuntopula.

Viikonloppu oli alkamassa, ja minulla oli pari päivää vapaata. Työt alkaisivat maanantaina.

Nuo pari päivää vietin telkkarin ääressä neljän seinän sisällä yksinkertaisesti pitämässä itseni kasassa. Koti-ikävä oli karmiva ja mietin, että olin tehnyt virheen. 

Kehitin itselleni suojamekanismin ajattelemalla, että tämä on vain väliaikaista – asetin itselleni aikarajan, että olen täällä puoli vuotta, ja sen jälkeen voin palata etelään. Tuosta ”päätöksestä” oli minulle todella iso apu ja se helpotti koti-ikävää saman tien.

Kun sitten työt kaupassa alkoivat, loppukin koti-ikävä unohtui viikon, parin kuluessa. Pikkupaikkakunnalle uutena muuttaneena työ kaupassa on mainio valinta, sillä siinä tutustuu ihmisiin. Kyläläiset olivat uteliaita ja ystävällisiä, suurin osa ainakin. Minulta kysyttiin usein kuka olen ja mistä olen siihen ilmestynyt. Saamea alettiin opettaa saman tien, ja pian tuli myös kutsu poroaidalle. Koin, että minut haluttiin tutustuttaa paikalliseen, saamelaiseen, kulttuuriin. Olin iloinen siitä, sillä jokainen uusi elämys ja tuttavuus kerrallaan oloni oli kotoisampi.

Koen myös itse olleeni avoimin ja uteliain mielin liikkeellä, mistä varmasti oli apua. On hyvä tiedostaa, että Lapissa moni asia hoituu eri tavalla kuin etelässä. Jos alat valittaa, voi kavereita olla vaikea saada. Ja jos ei saa kavereita, edes tuttuja, voisin kuvitella, että kotiutuminen on hankalaa.

Kun sen sijaan osoitat, että olet kiinnostunut paikallisesta elämänmenosta ja olet halukas sopeutumaan siihen (oli se sitten saamenmaalla tai muualla Lapissa) pääset varmaankin helpommalla ja kotiutuminen on sujuvampaa. Uskon, että omalla uteliaalla asenteellani ja esimerkiksi halullani oppia saamea oli Karigasniemessä vaikutusta siihen, että paikalliset alkoivat leipoa minustakin paikallista.

Tietenkään kaikki eivät olleet ystävällisiä. Mukaan mahtui muutama tylykin tapaus, tavan ihmisiä, jotka eivät halunneet edes tervehtiä tai katsoa minua silmiin. Luoja varmaan tietää, mikä heidän ongelmansa oli. Mutta muiden ollessa ystävällisiä se ei minua juurikaan haitannut.

Paikallisten ystävällisyyden sekä työni ansiosta koin, että minun oli sinne helppo kotiutua. Panin merkille, että kylässä oli myös monia muita muualta muuttaneita, kaiken ikäisiä miehiä ja naisia. Sekin oli minusta mukavaa, etten todellakaan ollut ensimmäinen enkä viimeinen muualta tullut. Vaikka kylä oli niin pieni ja kaukainen, siellä oli ajoittain varsin kansainvälinen meininki. Nordkappiin meneviä turistejakin oli suuret määrät pitkin Eurooppaa ja jopa pitkin maailmaa.

Karigasniemi on kuitenkin vain parinsadan asukkaan kylä Norjan rajalla. Etelästä kylmiltään ja yksinään muuttavalle se on siis aika äärimmäinen vaihtoehto. Itse olen kuitenkin tyytyväinen, että päädyin siihen. Elämä on kuljettanut Karigasniemeltä eteenpäinkin hyvin.

Karigasniemellä tapasin mieheni, ja muuttaessamme sieltä Kittilään aloin tehdä etätöitä. Mieheni kautta sain Lapin tukiverkokseni hänen isäpuolensa sekä tämän vaimon, ja arvostan sitä kovasti. Meillä on myös muutamia ystäviä eri puolilla Lappia, itse asiassa laajin tukiverkko jäi Sodankylään. Sitä on välillä ikävä, niitä ihmisiä ja naapureita. Mutta tukiverkon tiedostaminenkin on jo iso asia, siitä saa voimaa, vaikka nämä ihmiset ovatkin kauempana.

Täällä Kittilässä elämme varsin omassa rauhassamme, ja sen johdosta uutta tukiverkkoa on täällä hankalampi luoda kuin Karigasniemellä tai Sodankylässä. Mutta siitä olen tosi iloinen, että olen löytänyt täältä retkikavereita, jotka myös ovat muuttaneet etelästä kuka milloinkin. Heitä ei ole paljon, mutta laajaa kaveripiiriä en missään nimessä tavoittelekaan – muutama oikeasti hyvä ystävä riittää.

Olen huomannut, että mitä enemmän retkeilen, sitä helpompi on kotiutua ja juurtua. Mitä paremmin tunnen lähimetsäni, lähijärveni ja naapurikylät, sitä kotoisampi ja jotenkin levollisempi olo on. Retkeilyä suosittelen siis ehdottomasti uudelle tulokkaalle, helpointa on aloittaa lyhyistä roadtripeistä, paikallisista nähtävyyksistä ja merkityistä retkeilyreiteistä tai luontopoluista. Sekä tietenkin kirkonkylään tutustumisesta.

Moni minuun yhteyttä ottanut haaveilee tulevansa Lappiin tekemään etätöitä. Ymmärrän haaveen hyvin, ja itsekin nautin saadessani tehdä työni etänä. Etätöitä tehdessä paikallisiin ei kuitenkaan tule luontevasti tutustuttua työn kautta, joten on keksittävä muu keino tavata ihmisiä. Joillekin saattaa sopia kansalaisopiston (Revontuliopisto) kursseille meneminen, voisin kuvitella että niistä saa tuttuja. Myös kauppojen, kahviloiden ja kirjaston ilmoitustauluja kannattaa lukea mielenkiintoisten kurssien, yhteisretkien tai muiden tapahtumien varalta. Myös oman kylän yhteisiin talkoisiin voi osallistua, niitä täällä pidetään varmaan joka kylässä.

Jos haluaa hakeutua poropiireihin, niin siitä kannattaa kysellä ihmisiltä rohkeasti oitis, kun on vähänkin jonkun tutun onnistunut saamaan. Karigasniemellä ainakin tulokkaatkin olivat tervetulleita erotuksiin ”rengiksi” ja voisin kuvitella, että sama onnistuu muuallakin Lapissa. Sitä kautta takuulla saa luotua kontakteja ja toivottavasti löydettyä ystäviä tai edes kavereita.

Omien kokemusteni mukaan Instagram on hyvä väline saada yhteys samanhenkisiin ihmisiin täällä pohjoisessa, jossa väkeä on vähän. Sitä kautta on mielestäni matala kynnys laittaa viestiä ja pyytää lopulta vaikka retkikaveriksi.

Tiivistettynä sanoisin…

…Että kotiutumisessa kaikkein suurin rooli lienee omalla asenteella – eli että on reipas, ystävällinen ja avoimin mielin liikkeellä. Mikään tyrkky ei tarvitse olla, eikä luoja nähköön kannata esittää muuta kuin mitä on – silloin voi päätyä itselle aivan vääränlaiseen seuraan. Mutta jos onnistuu pitämään mielen reippaana ja avoimena, se riittää ainakin minun kokemusteni mukaan.

Välillä kannattaa myös heittäytyä. Jos sinua pyydetään mukaan tunturiin, poroaidalle, hillaan tai vaikka ostosreissulle Lakselviin, mene. Koet varmasti jotain enemmän kuin kotona neljän seinän sisällä, ja kuka tietää mitä uutta ja mukavaa siitä seuraa.

Retkeile ja tee pieniä autoilureissuja lähikyliin ja vaikka naapurikirkolle. Mitä paremmin tunnet uuden ympäristösi, sitä enemmän sinulla on jotain mihin kotiutua.

Jos olo on yksinäinen, koita löytää somesta muita alueelle jo asettuneita, ja laita rohkeasti viestiä. Et siinä mitään menetäkään, ja parhaassa tapauksessa voit lopulta saada uuden ystävän. Olin eilen retkellä erään etelästä muuttaneen ystäväni kanssa – häneen olen tutustunut siten, että hän laittoi minulle viestiä instassa ennen muuttoaan ja kertoi muuttoaikeistaan. Nyt olemme käyneet jo monella retkellä yhdessä.

Asettamalla paluulle päivämäärän on alun terävintä koti-ikävää mahdollista lievittää, näin ainakin minulle kävi. Suunnittelin siis palaavani etelään keväällä 2015, mutta toki kevään koittaessa paluu ei enää sitten ollut mielessäni. 

Itselleni työpaikka kaupassa oli hyvä kokemus. Siinä hälinässä ei koti-ikävää ehtinyt enää potea, ja tuttuja oli helppo saada. Hyvänpäiväntuttujen lisäksi sieltä löytyi pari ihan oikeaa ystävääkin, ja heidän kauttaan sitten yhtäkkiä puolisokin, mitä en ollut tosin suunnitellut.

Ja siitä se sitten alkoi sujua elämä Lapissa.

Pssst! Suosittelen todella lämpimästi lukemaan myös pääkaupunkiseudulta Lappiin muuttaneen ystäväni Lauran ajatuksia siitä, miten Lapissa tutustuu ihmisiin.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: