Seitoja, saivoja ja iltaretki Vuontisjärvelle

Kävin perjantaina kahden ystävän ja heidän koiriensa kanssa oikean pakanakierroksen, kun vierailimme saivoilla ja seidoilla. Ensimmäisenä vuorossa oli Äkässaivo, kirkasvetinen järvi, ja sen vieressä oleva valtava siirtolohkare, Seitapahta.

Rengasreitin pituus on kolme kilometriä, ja sen varrelle jäävät Äkässaivon ja Seitapahdan lisäksi muun muassa kota sekä kaunis Peurakoski.

Seuraavaksi laumamme jakautui aikataulusyistä, ja jatkoimme hieman pienemmällä porukalla kohti Pakasaivoa. Olin kartalta katsellut, että Äkässaivolta Pakasaivolle näyttäisi johtavan aika suora reitti periferian halki. Jokin ylioptimisti minussa oli toivonut, että tie olisi jopa päällystetty, mutta sehän olikin käytännössä koko matkalta karkeaa soraa, hyvä ettei metsäautotietä. Onneksi olimme liikkeellä kunnollisella autolla, ja matka taittui onnistuneesti, joskin hitaasti minun ajaessani ja kaverin lukiessa karttaa vieressä.

Pakasaivon P-paikalla oli muutama auto, mutta kaikkein suurin lapsilauma tuli luojan kiitos meitä vastaan jo heti, kun itse olimme vasta lähdössä reitille. Matka parkkipaikalta kohteelle on vain joitakin satoja metrejä. Pakasaivo on kuitenkin niin hämmästyttävä ja yllättävä näky, että saimme kulumaan hyvän tovin sitä tutkaillessa eri kulmista.

Jollakin lailla paikka toi mieleeni Julman Ölkyn Hossan kansallispuistossa.

Pakasaivon parkkipaikalla huomasimme kartalta, että kun jatkamme matkaa seuraavaksi kohti Saivojärveä (mieli teki jo kovasti uimaan) niin matkan varrelle jäisi vielä yksi pyhä paikka, Kirkkopahta. Niinpä pysähdyimme katsomaan vielä senkin.

Kirkkopahta on iso kivenmurikka keskellä muutoin varsin kivetöntä metsää. Oli hienoa huomata, että kivelle oli tuotu paljon uhrilahjoja, pääasiassa luita, mutta oli siellä muun muassa simpukankuori ja kukkakimppukin. Itse jätin seidalle muutaman pähkinän.

Sitten oli aika päästä uimaan lämpimän retkipäivän päätteeksi. Saivojärvellä, jossa olen uinut nyt jo vaikka kuinka monta kertaa lyhyen ajan sisällä, ei ollut ketään. Uimme järvessa hyvän tovin, ja minä otin kuvia pinnan alta. Tällä kertaa muistin ottaa kuvan myös pinnan yläpuolelta.

Olin lähtenyt kotoa aamukymmeneltä, ja takaisin olin joskus kuuden jälkeen. Retkipäivä oli ollut mainio, olin saanut viettää sen hyvässä seurassa ja itselle pääasiassa uusissa, kiinnostavissa paikoissa. Kotona kuitenkin iski migreeni, jota sitten sainkin päätoimisesti parannella pitkälle seuraavaan iltapäivään. Olin unohtanut retken aikana juoda melkein kokonaan, koska minä en tunne janoa käytännössä koskaan – tämä ongelma on vaivannut minua lapsesta saakka. Lisäksi jännittävä soratieajo oli varmaan saanut hartiat melkoiseen jumiin, joten täydellinen resepti migreenille oli valmis ja ilta meni oksennusta pidätellessä.

Eilen lauantaina, päästyäni särystä eroon alkuillalla, lähdimme mieheni ja hänen tyttärensä kanssa käymään Raattaman takana Vuontisjärvellä. Olin kuullut juoruja, että Vuontisjärven vesi olisi kirkasta, ja paikka vaikutti muutenkin mielenkiintoiselta. En olisi kuitenkaan etukäteen arvannut, miten hienossa tunturimaisemassa saisimme siellä kävellä – ja minä kävin tietenkin myös uimassa.

Vuontisjärvellä on kansallispuiston parkkipaikka, josta lähtee reitti muun muassa kuuluisalle Montellinmajalle. Olin kotona katsonut kartalta, että siinä kohtaa jossa reitti sukeltaa kansallispuistoon, voisi olla uimamahdollisuus. Siinä reitti meni rannasta, eikä lähellä ollut mökin mökkiä. Viehättävä uimapaikka siitä löytyikin, joskin kovin matala, ja ranta oli metsäinen. Hyvä siinä oli kuitenkin hetken aikaa pulikoida.

Minun uidessani muu seurue odotti kärsivällisesti rannalla.

Yöllä heräsin sateen hurjaan rummutukseen ja jouduin hopusti nousemaan hakeakseni riippumaton alapeitteineen sisälle. Olin sääennusteesta katsonut, että vasta tänään iltapäivällä pitäisi vähän ripsaista vettä, mutta yöllä satoi moneen otteeseen aivan täysillä.

Kello oli neljä, ja sen jälkeen oli vaikea saada unta.

Hiukan minulla kytee ajatus, pitäisikö tänään lähteä Pyhäjärvellä käymään tuolla Aakenuksen kyljessä. Siinä on myös kirkas vesi, ja rannalla on monia tulipaikkoja. Kun tässä nyt on koko viikko retkeilty yhtä laiskottelupäivää lukuun ottamatta, niin johan sitä sunnuntainakin voisi reissuun lähteä.

Ensin pitää kyllä keittää kahvit, jospa tuo mieskin tuolta sitten heräisi.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: