Illalla myöhään päätin mennä riippumattoon nukkumaan. Luin hetken aikaa kirjaa, ja kissa kävi rapistelemassa riippumaton alla. Se kysyi, voisinko vielä käydä päästämässä sen sisälle, mutta sanoin, etten jaksa enää nousta. Kissa kiehnäsi leukaansa crocseihini, piehtaroi varvikossa ja yritti olla kaikin tavoin söpö ja mieliksi, jotta saisi palvelua, mutta kohta se sitten luovutti.
Pian tuli uni. Riippumatossa oli ihana olla, maailma oli hiljainen ja olo oli pehmeä ja lämmin. Kuulin kurkien huutoja ja nukahdin niihin.
Kahden jälkeen heräsin kuitenkin viluun. Tuntui, että oli aivan liian kylmä, pakko olisi nousta ylös ja mennä sänkyyn. Yritin asentoa vaihtamalla löytää lämpöä, mutta ei se onnistunut. Niinpä nousin.
Pussista pois päästyäni minua vastassa oli maailman ihanimpia näkyjä kello 2:30.
Aurinko leijui Ounasjoen yllä, joki oli täysin tyyni ja maailma aivan epätodellisen hiljainen. Hain kameran sisältä ja vietin rannalla hetken kuvaillen ja katsellen. Edes käki ei kukkunut.
Tovin jälkeen hain peiton riippumatosta ja lähdin sisälle sänkyyn nukkumaan. Oi että kuinka sänky tuntuikaan ihanan lämpöiseltä.
Mutta olipa ollut hieno hetki. Ilman kylmän herätystä se olisi mennyt minulta ohi.
Saari avaruudessa 